Jyrille järjestettiin paikka erityisluokassa, jossa oli vahvasti oppimisvaikeuksisia lapsia. Jyri karkaili luokasta ja juoksi koulun ympäri – rehtori perässä.
Retkillä hän ei pysynyt ruodussa, vaan kulki pitkin ojanpohjia jalokiviä etsien. Opin pian olemaan varuillani kotona, koska harva se päivä opettaja soitti, että Jyri piti hakea pois koulusta kesken päivän. Sitten tuli se päivä, että ilmoitettiin, ettei kouluun enää voi tulla.
Jyri joutui yksityisopetukseen (4 tuntia/viikko) melkein koko alakoulun ajaksi. Lisäksi minä tietysti opetin häntä kotona. Koko tänä aikana otimme Jyrin mukaan joka paikkaan, missä kävimme: mökkilomat, Lapin lomat, ulkomaan- matkat. Näistä Jyri nautti.
Alakoulun lopulla kouluun tuli uusi opettaja, joka sai kontaktin Jyriin musiikin avulla. Opettaja pani hänet improvisoimaan pianolla. Jyri oli lopettanut kaiken pu- humisen aiemmin, mutta nyt hän puhkesi puhumaan. Opettaja otti Jyrin täysiaikaisesti luokkaansa 10 oppilaan ryhmään.
Yläkouluaika oli sitten Jyrille kulta-aikaa. Jyri kävi koulua säännöllisesti ja teki tunnollisesti tehtävät. Kielten kappaleet hän oppi ulkoa ja sanakokeet menivät hyvin. Matematiikassa mekaaniset laskut sujuivat. Jyristä tuli koulun urheilutähti yksilölajeissa. Hän voitti kaikki koulun urheilukilpailut. Urheilumenestys toi arvostusta oppilas- tovereiden silmissä. Hän pääsi koulun kuoroon.
Jyri alkoi käydä pikkuveljen kanssa lenkeillä. Pikkuveli harrasti kestävyysjuoksua urheiluseurassa, ja Jyri meni siihen mukaan. Jyri noudatti pilkuntarkasti harjoitus- ohjelmia. Nuorten sarjoissa tuli menestystä maasto- ja maantiejuoksuissa. Pokaaleja ja palkintoja kertyi. Tuli myös kosolti onnistumisen kokemuksia.
...jatkuu
Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on
koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta,
joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Tarinat
ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän omaistensa
kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli Aution
vesiväritöillä. Kirjan voi tilata itselleen tai edustamalleen
organisaatiolle postikulujen hinnalla osoitteesta info[at]autismiliitto.fi.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti