Elämäni tarina pian 65

Olen aivan pian 65-vuotias ja mies/poika. Jo 1990-luvulta alkaen olen tehnyt työtä sen eteen, että saisin itselleni oikean Diagnoosin, mutta se ei ole niin yksinkertaista ollenkaan kuin alussa ajattelin. 

 

Lapsena muistan, että ihmettelin isääni. Hän kun vaikutti jotenkin erilaiselta. Hän käyttäytyi karkeamielisesti, kiroili. Oli ”aina” ekaksi jotain sanomassa, kehui itseään. Minäpä tiesin sen. Hän kertoi juosseensa palan matkaa alle minuutin. Isäni paljasti minulle ennen kuolemaansa, että hän ei ampunut sodassa yhtäkään. 

 

Äitini oli koko lapsuuteni ajan masentunut. Hän kykeni huolehtimaan minusta melko rajoitetusti. Oikeastaan olin heitteillä enemmän tai vähemmän. ”Ei Penttiä mikään vaivaa”, hän sanoi minusta. Minulla oli todella ongelmallinen elämä. Vatsani oli usein kipeä, arka. Ei tullut kakka. 

 

Yläruumis oirehti myös. Närästys oli jatkuvaa. Depressio syvä, itsemurha-ajatukset täyttivät päivät ainakin 20 jos ei yli 30 vuoden ajan. Olen perehtynyt autismin kirjoon siis lähes pari vuosikymmentä. Omaa Autismiani, tietoisuuttani siitä ei horjuta yhdenkään asiantuntijan mielipide. 

 

Minua ovat tutkineet useampi neurologi, psykiatri ynnä muut. Sanoisin, että he ovat sokeita/ kuuroja, vain ihmisiä. Maitreya Maailmanopettaja on Hän, joka tulee lähikuukausien kuluessa meidän kaikkien ihmisten elämään. Satojentuhansien ihmeparantuminen on tosiasia. Minä en oikein tiedä, mitä pitäisi nyt tehdä, vai eikö yhtään mitään. Ehkä vain odotellaan yllämainittua Messiasta. 

 

 

..jatkuu

Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Tarinat ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän omaistensa kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli Aution vesiväritöillä.