Puolet ihmisistä kantaa aivoissaan loista, joka muokkaa mieltämme ja käyttäytymistämme kirjoittaa tiedetoimittaja Risto Isomäki.
Todennäköisesti noin yksi kolmasosa kaikista skitsofrenioista on toksoplasmaloisien aiheuttamia. Ne saattavat aiheuttaa myös autismia ja laukaista osan vakavista masennuksista ja kaksivaiheisista mielialahäiriöistä.
Tartuttajia ovat Duodecimin terveyskirjaston mukan huonosti kypsennetty sian, naudan ja lampaanliha sekä kissan ulosteet. Kissan ulosteesta ihmisen pitää saada se suun kautta ja ulosteen pitää olla yli vuorokauden vanhaa. toksoplasmainfektio näyttäisi myös lisäävän taipumusta vakavaan riskinottoon (sekä miehillä että naisilla) ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen (miehillä).
Toxoplasma gondii parasiitti muuttaa rotat ja hiiret kissalle ystävällisiksi. Se pystyy juuri tästä syystä vaikuttamaan niin voimakkaasti myös ihmisten käyttäytymiseen: isot kissapedot olivat miljoonien vuosien ajan ihmistä edeltäneiden lajien vaarallisimmat saalistajat. Se teki ihmisestä pelottoman ja helpomman saaliin pedolle.
Guilia Enders (2015) Suoliston salaisuus. Otava.
Risto Isomäki, Puolet maailman ihmisistä kantaa aivoissaan loista, joka muokkaa mieltämme ja käyttäytymistämme HS 24.6.2015
Judith Hooper, A New Germ Theory The Atlantic Monthly; February 1999;
http://www.psychegames.com/Autism-infections.htm
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti