D-vitamiinin puutosta on epäilty kun monilla pohjoismaihin ja Kanadaan muuttaneilla afrikkalaisilla lapsilla on todettu autismia enemmän muuhun väestöön verrattuna. Nyt tutkitaan myös antibioottien ja vanhempien iän vaikutusta.
Autismin kirjon oireita esiintyy noin 1% suomalaisista. Lapsuuden
autismia, joka todetaan yleensä jo ensimmäisinä ikävuosina on noin
kahdella tuhannesta. 20 vuoden aikana autismi-diagnoosit ovat kaksinkertaistuneet.
Autismi on yleistynyt niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.
2000-luvun taitteessa syntyneillä suomalaislapsilla on kaksi kertaa
enemmän autismia kuin kymmenen vuotta nuoremmilla. Syitä autismiin tai sen yleistymiseen ei ole löydetty. Yhtenä syynä saattaa olla diagnosoinnin parantuminen.
Uusi kansainvälinen tutkimus, jossa myös Suomi on mukana, selvittää
D-vitamiinin, antibioottien ja vanhempien iän vaikutuksia autismin
syntyyn. Ennen vakaviin infektioihin sairastuneet lapset menehtyivät.
Tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo, että Suomesta mukana ovat vuonna 1980 syntyneet. Tutkimusta tehdään biopankkien ja terveysrekisterien tietojen avulla. Viisi vuotta kestävän tutkimuksen ensimmäiset raportit julkaistaan tämän vuoden lopulla.
Kuntoutustukea hakee 10-15 prosenttia, mutta
sitä myönnetään vain harvoille. Autismiasiantuntija Heta Pukki toteaa Savon Sanomien haastattelussa,
että elämä on helpompaa, kun ei yritä tehdä vääriä asioita.
Aiheesta kirjoittaa:
Saija Kauhanen Savon Sanomat 15.7.2014
https://blogi.thl.fi/blogi/-/blogs/autismin-yleistyminen-voi-johtua-monesta-syysta
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Tahdosta riippumattoman hoidon mahdollistavia häiriötiloja alaikäisillä ei voida pelkistää luetteloksi vakavista ja ei-vakavista diagnoosei...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti