.jpg)
Oliver Wolf Sacks on neurologian professori, joka on tunnettu lähinnä alan popularisoinnista. Hän on kirjoittanut enimmäkseen kliinisiä tapauskertomuksia helposti ymmärrettävällä, välillä lähes anekdootinomaisellatyylillä, mutta kuitenkin tieteellisyydestä tinkimättä. Sacksilla on kyky nähdä neurologiset oireet inhimillisessä valossa ja kirjoittaa niistä elävästi. Hän pyrkii "inhimillistämään" nykyajan lääketiedettä selvittämällä jokaisen sairauden takana kunkin yksilön kohtalon ja kyseenalaistamalla ns. normaaliuden ja sairauden välisiä rajoja.
Teoksessa Musikofilia: Tarinoita musiikista ja aivoista, 2009 Sacks tutkii musiikin vaikutusta potilaisiin, muusikkoihin ja tavallisiin ihmisiin. Hän kertoo miehestä, joka 42-vuotiaana kokee salamaniskun vaikutuksesta äkillisen "herätyksen" ja ryhtyy pianistiksi, sekä lapsista, joilla on Williamsin syndrooma ja jotka ovat erittäin musikaalisia.
Toiset ihmiset kärsivät amusiasta – he eivät pystyy erottamaan musiikista minkäänlaisia rakenteita, ja niinpä mikä tahansa kappale kuulostaa heistä vain epämääräisten äänien sekamelskalta. Ihmisen herkkä musiikintaju voi toisinaan olla häiritsevä: tarttuva melodia jää soimaan päässämme tuntikausiksi. Siitä tulee ns. korvamato, josta voi olla vaikea päästää eroon. Yllättävän suuri määrä ihmisiä kärsii myös voimakkaista musiikin aiheuttamista hallusinaatioista.
Useimmiten musiikin vaikutukset eri sairauksista kärsiviin ihmisiin ovat kuitenkin myönteisiä. Esimerkiksi Parkinsonin tauti vie edetessään potilailta kyvyn liikkua, mutta musiikin avulla he pystyvät taas suorittamaan tiettyjä liikesarjoja, ja potilaat, joilla on Alzheimerin tauti, saattavat musiikin avulla muistaa jo unohdettuja asioita. Sacks selvittää myös absoluuttisen sävelkorvan, synestesian, musiikin kuvittelun, unimusiikin sekä muusikkojen dystonian neurologista taustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti