Kun sopivat reaktiot ihmisiin, esineisiin ja tilanteisiin
pääasiassa puuttuivat, hän antoi täyden vallan omille siäisesti
tuotetuille impulseille.
Nämä eivät liittyneet
ulkopuolisiin vaikutteisiin. Silmiinpistävintä oli tässä suhteessa hänen
stereotyyppiset liikkeensä: hän saattoi äkkiä alkaa rummuttamaan
sääriinsä, lyödä äänekkäästi pöytää, lyödä seinää, lyödä toista ihmistä
tai hyppiä ympäri huonetta.
Hän saattoi tehdä näin
kiinittämättä huomiota ympärillä olevien ihmisten ihmettelyyn. Useimmin
nämä impulssit syntyivät tyhjästä, mutta joskus ne syntyivät
provosoimalla, esimerkiksi tiettyjen vaatimusten seurauksena jotka hän
koki ei-toivottuina tunkeutumisena hänen suljettuun
persoonallisuuteensa.
Jopa kun joku sai hänet
reagoimaan vähäksi aikaa, ei kestänyt kauaa, kun hän muuttui
onnettomaksi ja tuloksena oli purkaus huutoja tai kummallista
stereotyyppistä liikehdintää. Toisinaan pelkkä levottomuus saattoi ajaa
hänet stereotyyppiseen liikehdintään. Milloin tahansa osasto oli
meluisa, iloisella tai levottomalla tuulella, esimerkiksi kun käynnissä
oli kilpapeli, silloin saattoi olla varma, että hän pian eroaisi
ryhmästä ja alkaisi hyppimään tai lyömään.
---------------------------------
*Aspergerin
teoksen Lapsuuden 'autistinen psykopatia' käännös ja huomautukset
saksasta englanniksi Uta Frith, teoksessa Autism and Asperger Syndrome,
Cambridge University Press (1991). Vapaasti suomennettu ote
tutkimustyötä varten.
Jatkuu...
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Vuonna 1866 englantilainen lääkäri John Langdon Haydon Down (1828-1896) kuvasi ensimmäisenä mongoloidismin, joka tunnetaan nykyisin paremm...
-
DocPointissa nähdään, Tonislav Hristovin LOVE & ENGINEERING, joka kertoo insinöörien yrityksistä löytää elämänsä rakkaus tietee...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Uudessa luokassa useimmat oppilaat oppivat kenenkään kertomatta milloin tunneilla voi kuiskata ja milloin pitää olla aivan hiljaa; kuka opet...
-
Kumpi rikastaa vuorovaikutusta luottamus vai epäily? Pekka Himasen mukaan globaalissa verkostoyhteiskunnassa erilaisten ihmisten yhteen sa...
-
Vaikka autistiset naiset käyvät työssä, ovat parisuhteessa ja hoitavat lapsiaan, ilman asianmukaista diagnoosia ja tukea he joutuvat kamppa...
-
Charles Darwinin (1809-1882) serkku, Sir Francis Galton (1822-1911) keksi termin eugeniikka Englannissa v. 1883. Siinä oli kyse rodunjal...
-
Suomen vanhin psykiatrinen sairaala oli Seilin hospitaali (1623-1962) Nauvossa. Se tunnettiin erityisen huonosta potilaiden kohtelusta....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti