ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste suoliston salaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suoliston salaisuus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Antibiootteja sinilevistä

Bakteerien kasvava vastustuskyky antibiooteille on saanut tutkijat liikkeelle superbakteereille vastustuskykyisten antibioottien löytämiseksi. 

Kanadassa on löydetty lukuisia lupaavia levälajeja antibioottien tuottamiseen. Levätutkijoiden mukaan mikrolevät on uusi mahdollisuus antibiooteille resistenttien bakteerikantojen nujertamisessa. Mikrolevät ovat osoittaneet vastustuskykyä monille bakteereille. 

Ne voivat vaikuttaa syanobakteerien eli sinilevien ja yksisoluisten, aitotumaisten levien antibakteeriseen toimintaan. Mikrolevät voivat lisäksi sopeutua moniin ympäristön muutoksiin, kuten lämpötilan, valon, ph:n, suolaisuuden ja ravinteiden määrän muutoksiin.

Mikrolevät tuottavat yhdisteitä, jotka voivat eliminoida ihmistä sairastuttavia bakteereja. Sopivass ympäristössä ne tuottavat suuria määriä antibioottisia yhdisteitä. Mikroleviä on kaikkialla: järvissä, lammissa ja jopa uima-altaissa. 

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Meritulppi tarvitsee aivojaan vain liikkumiseen

Kun meritulppi löytää soivan alustan se asettuu paikalleen ja syö aivonsa.

Merituppi on hyvin putkimainen merieläin, joka asuu koralliriutassa. Sen läpi virtaa ravintopitoista merivettä, josta se seuloo ravintohiukkasia ja pieneliöitä. Meritulppi lisääntyy jättämällä merivirtaan siittiöitä ja munasoluja, joista hedelmöittyy toukkia.

Toukka etsii kasvupaikan, johon se kiinnittää itsensä. Paikan löydyttyä aivot käyvät tarpeettomiksi ja se syö hermostonsa käyttäen niitä ravinnokseen muuttuessaan aikuiseksi meritupeksi.

Meritupin suojavaippa rakentuu selluloosasta. Kyky selluloosan tuottamiseen on eläimissä poikkeuksellista. Yleensä siihen pystyvät vain kasvit.

Voidaankin ajatella mihin aivoja tarvitaan. Aivot ovat suoliston jatke. Ne auttavat eläintä liikkumaan. Liikkumattomalle otukselle ne ovat tarpeettomat.

Guilia Enders (2015) Suoliston salaisuus. Otava.
Niko Kettunen: Koralliriuttojen Guggenheim muuttuu aivottomaksi paikkansa löydettyään. HS 26.6.2015 

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Suolisto ja mielenterveys

Suolistobakteerit vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja mielenterveyteen. On jopa todettu, että suolistossa on ihmisen toiset aivot.

Suolistossa on enemmän neuroneita kuin ihmisen ääreishermostossa ja selkäytimessä. Se tuotettaa samoja välittäjäaineita kuin aivoissakin, mm. serotoniinia ja dopamiinia.

Suoliston bakteerikannalla on todettu vaikutusta psyykkiseen hyvinvointiin - bakteerit saattavat vaikuttaa suoliston välittäjäaineiden tuotantoon ja sitä kautta suolen hermoston toimintaan.

Suolistosairaudet ovat yhteydessä neurologisiin tiloihin kuten autismiin, Aspergeriin ja Alzheimerin tautiin. Muun muassa Turun yliopistossa tutkitaan parhaillaan tätä.

Ruokavaliolla ja probiaateilla voidaan vaikuttaa ihmisen mielenterveyteen. Eli vatsan kautta käy tie terveeseen elämään.



Aiheesta lisää

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vatsan kautta hyvään oloon

Perimäämme vaikuttaa geeniemme lisäksi ympäristön vaikutus, johon kuuluu myös suolistomme bakteereit. Mikrobiomimme kertoo mitä olemme suuhumme pistäneet, yltäkylläissydestämme, nälästämme tai mitä olemme sairastaneet.

Ruoasta saamme energiaa ja rakennusaineita soluille. Ruuan sulatus tarvitsee myös energiaa. Ihminen auttaa ruoan sulatusta monella tavoin. Ruokaa voidaan kypsentää lämmöllä, mutta myös hapattamalla, jolloin hyödnnämme mikrobiomia ulkoisesti. Mutta myös sisäisesti suolistomme on valjastanut avukseen mikrobiomin.

Ruoka matkaa kehossamme yhdeksän metriä. Matkalla vatsassa on hermosoluja yhtä paljon kuin kissan aivoissa. Ne toimivat tehtävässään itsenäisesti. Vaikka suolisto kuluu äärihermostoon, sen ei tarvitse pyytää ohjeita aivoilta.

Vatsan hermosto kehittyi jo ennen aivoja yli 500 miljoonaa vuotta sitten. Suoliston toiseen päähän kehittyivät aivot ja lisääntymiselimet vastakkaiseen päähän.

Suolisto tarjoaakin ikkunan aivojen kehitykseen, totesi tiedeviikolla John Huss Akronin yliopistosta Ohiosta. Aivot ja vatsa tuottavat samoja hormoneja, kuten dopamiinia ja serotoniinia. Aivoissa nämä toimivat nautinnon ja hyvänolon tunteiden välittäjinä, vaikka vatsassa tehtävät ovat erilaiset.

Suoliston hermosignaalit vaikuttavat mielialaan. Vatsan kautta on mahdollista helpottaa masennusta. Siksi ylilihavuus on niin yleistä lännessä. Vatsan kautta kulkee myös tie läheistemme sydämmeen.




Timo Paukku  Suolistomme pöpöillä on omat hoksottimet – bakteericocktail voi ohjailla koko elämääHelsingin Sanomat Tiede


Gulia Enders (2015) Suoliston salaisuus. Otava

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Mikrobimi erottaa identtiset kaksoset

Suurin osa suolistomme mikrobiomista koostuu Bacteroides-suvun bakteereista. Jokaisella mistä on oma erityinen bakteeristomme.


Suolistossamme elää yli kilo bakteereja. Niitä on 10–100 biljoonaa, eli yli 10 kertaa enemmän kuin meillä on kehossamme soluja. Bakteereissa on arviolta 10 miljoonaa erilaista geeniä, kun ihmisellä niitö on noin 23 000.

Suolistomme elimiä ohjaa noin 500 miljoonaa hermosolua. Gulia Endersin mukaan vatsassamme elää "toinen minä". "Bakteerien ja hermosolujen määrät pistävät kysymään, kuka on oikeastaan isäntä tässä kehossa, jota minäksi kutsutaan", toteaa Nada Gligorov Icahnin lääketieteellisestä korkeakoulusta New Yorkissa.

Yhdysvaltain tiedeviikolla helmikuussa 2015 San Josessa Kaliforniassa aiheena olivat mikrokosmos ihmisen sisällä  ja sen vaikutukset. "Jokaisen ihmisen oma mikrobiomi on erityinen, kuin sormenjälki",  toteaa San Josessa mikrobiologi Claire Fraser Marylandin perimäinstituutista. Myöskään identtisillä kaksosilla mikrobiomi ei ole sama.


Timo Paukku  Suolistomme pöpöillä on omat hoksottimet – bakteericocktail voi ohjailla koko elämääHelsingin Sanomat Tiede


Gulia Enders (2015) Suoliston salaisuus. Otava

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Suoliston mikrobiomi terveytemme voimanlähteenä

Terveytemme perusta nykytiedon valossa on suolistossamme. Esimerkiksi lactobacillus bulgaricus edistää koko kehomme hyvinvointia.
Bakteerit ovat aina seuranamme aina syntymästämme lähtien. Saamme ne äitimme synnytyskanavasta. Niitä kertyy miljoonittain ympäristöstämme ihollemme, mutta valtaosa jää rouan mukana sisällemme.

Luis Pasteur löysi bakteerit, ja piti niitä syynä tauteihin. Aiemmin bakteereista haluttiin päästä eroon. Nyt kuitenkin on huomattu, että tarvitsemme niitä, eikä kannata pyrkiä eroon, sillä tarvitsemme itseasiassa enemmän bakteerilajeja, kuin meillä nykyisin on.

Suoliston mikrobiomi sulattaa ruuan ja estää myrkytykset ja huolehtii elimistömme immuunipuolustuksesta.  Vasta nyt bakteerit on löydetty terveytemme voimanlähteenä.



Timo Paukku  Suolistomme pöpöillä on omat hoksottimet – bakteericocktail voi ohjailla koko elämää
Helsingin Sanomat Tiede

Gulia Enders (2015) Suoliston salaisuus. Otava

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Alkaako Parkinsonin tauti suolistosta?

Parkinsonin tauti on hermoja rappeuttava neurologinen ja etenevä sairaus, joka vaikeuttaa liikkeiden ja tasapainon hallintaa.

Viime vuosina on saatu yhä enemmän tietoa siitä, että suoliston bakteerit vaikuttavat merkittävästi terveyden ylläpitämiseen ja myös sairauksien syntyyn.

Parkinsonin taudissa ensimmäiset hermosolukuolemat tapahtuvat, suoliston hermoverkoissa. Parkinson-potilailla saattaa esiintyä ummetusta jopa parinkymmenen vuoden ajan ennen kuin esiin tulevat Parkinsonin tautiin liittyvät liikehäiriöt.

Suomalaistutkijat ajattelevat, että Parkinsonin taudin nykydiagnoosi onkin suolistosta lähteneen sairauden myöhäisvaihe.

 Professori Vappu Taipale: ”Me emme ole pommi!” Yle tv1 04.04.2014

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Immuniteetistämme 80% peräisin suolistostamme

Immuunipuolustuksemme alkaa alatiesynnytyksestä, jolloin lapsi saa äitinsä emättimestä. 

Ensimmäisen suojaava maitohappobakteeripeite tulee lapsen  iholle. Immuniteettia lisää imetys, joka vahvistaa lapsen suolistoflooraa. Kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana lapsen immuunipuolustusta kouluttavat bakteerit. Lapsi saa bakteereit kaikesta, mitä pistää suhunsa kuten lattialle pudonneista roskista ja esineistä joita suuhunsa laittaa, perheen lemmikkien jätöksistä. Miten käy jos äidin suolisto ja oma bakteerikanta ei ole kunnossa? Nykyinen valmisruoka, mikroaaltouunit ja puhdistusaineet tekevät ympäristöstämme steriilin eikä kehomme saa enää tarpeellista bakteeritäydennystä. Tämä aiheuttaa voimattomuutta ja erilaisia mystisiä kiputiloja kehossamme.

Ei aina ole olemassa vain hyviä tai pahoja bakteereja. Niiden ominaisuudet riippuu olosuhteista, bakteerien määrästä ja sijainnista. Mikrobit osallistuvat ruoan sulamattomien ainesosien pilkkomiseen, valmistavat meille vitamiineja ja muita ravinteita ja hävittävät tiettyjä myrkkyjä.

Väärä lääkitys ja antibiootit aiheuttaa resistenttejä bakteerikantoja, mikä vaikututtaa suolistoflooraan. Kolesterolikysymys, allergiata, hygienia, yleisimpiä loisia sekä probioottien käyttöä ja prebioottien merkitystä ja mitä ne ovat. ”Varsinkaan ne ihmiset, joiden maksan toiminnassa on ongelmia, eivät pysty enää kovin hyvin neutraloimaan huonojen bakteerien haitallisia aineita ja tuntevat sen joskus myös nahoissaan. Bakteerimyrkyillä on erilaisia vaikutuksia väsymyksestä vapinaan ja koomaan asti.”


Enders Giulia (2015)Suoliston salaisuus. Kaikki kehomme keskeisestä elimestä. Otava.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Olet mitä syöt

Kannattaa kiinnitää huomiota siihen, mitä suustaan alas laittaa. 

Monia meitä vaivaa vatsavaivat ripuli, ummetuks, närästys, ärtynyt suoli. Kuinka yleisiä onkaan myös allergiat, väsymys, uupumus, infektiot, ihosairaudet, masennusoireet ja huono olo.

Giulia Endersin omat suolistoperäisiset ongelmat alkoivat jo lapsena. Saatuaan avun terveysongelmiinsa kinnitettyään huomion suoliston hyvinvointiin, hän päätti opiskella lääketiedettä selvittääkseen suoliston salaisuudet tarkemmin. Bakteereihin suhtauduttiin aiemmin vihamielisesti ja ne haluttiin hävittää taudin aiheuttajina.

Nyt on käsitys kuitenkin muuttunut. Bakteereita on suolistossamme miljardeja ja niissä satoja eri lajeja. Suurin osa bakteereista on hyödyllisiä. Jokaisella ihmisellä oman laisensa bakteerifloora kuin sormenjälkemme. Bakteeriprofiilimme on muuntuva ja siihen vaikuttaa mitä panemme suuhumme.

Bakteerimme kunto taas vaikuttaa terveyteemme; jopa ajatteluumme. Suolistolla on oma hermostonsa ja suora yhteys aivoihin. Bakteerit vaikuttavat mielialaan ja käyttäytymiseen, sillä suolisto ja aivot ovat jatkuvassa yhteistyössä. Suurin osa noin 95% elimistön omasta serotoniinista valmistetaan suolistossa. Masennusoireet tulevat suolistosta. Psyykelääkkeiden syömiseen ja psyykkisten häiriöiden diagnoosiviidakko on luonut lääketehtaiden otolliset markkinat.



Enders Giulia (2015)Suoliston salaisuus. Kaikki kehomme keskeisestä elimestä. Otava.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Suoliston merkitys hyvinvoinnille

Giulia  Enders tuo esille suoliston merkityksen hyvinvoinnillemme. Suolisto on unohdettu tärkeänä osana ihmisen kehon terveyttä. 

Työnjako sen eri alueiden välillä vallitsee, miten monimutkainen hermojärjestelmä sillä on ja miten hienosti se toimii yhteistyössä aivojen kanssa. Toisaalla on näytetty toteen miten sydämellä on oma hermojärjestelmänsä, jota on kutsuttu jopa sydämen pikkuaivoiksi, mutta suolisto ei jää huonommaksi.

Sisällämme vallitsee oma universuminsa, jonka järjestys ja hyvinvointi on pitkälle kiinni oikeanlaisten bakteerien hyvinvoinnista. Kannattaa  pitää huolta probioottien ja prebioottien riittävästä tarjonnasta ja välttää hyvisten tuhoamista turhilla antibiooteilla.

Tunne suolistosi - voi hyvin! Suoliston merkitys paljastuu kuviteltua laaja-alaisemmaksi. Mahavaivojen lisäksi myös iho-oireet, masennus ja lihominen voivat olla lähtöisin suoliston ja ruoansulatuksen ongelmista. Istunko pytyllä oikein?




Enders Giulia (2015)Suoliston salaisuus. Kaikki kehomme keskeisestä elimestä. Otava.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kamelin maito ja autismi

Kamelin maitoa autismin hoidossa voidaan verrata immunoglobuliniterapiaan, jossa vaikutus jatkuu terapian loputtua koska terapian vaikutuksesta kehon oma immuunipuolustus korjaantuu. 

Dr. Yagil says that “camel milk does not contain the two caseins that lead to the autism symptoms when drinking cow milk.  Therefore camel milk can safely be drunk by autistic children.”

The results published in a paper on camel milk for autism were very positive, especially for younger children that “showed an apparent complete recovery from autism after strict removal of cow’s milk”. (2) Regarding the results seen with autism, Dr. Yagil explains, “it is NOT only a case of repressing the clinical signs but a rehabilitation of the immune system.  Therefore the kids completely recover. “

Since camel milk is nourishing and easy to digest, it does not trigger allergenic or opiate responses, and helps heal the gut and infections, protecting and enhancing the immune system.

Considering the vast qualities of camel milk, there’s seems no limit to the range of maladies that it many help address.  The positive reports from parents are exciting – camel milk holds great promise, and future study and clinical experience will be valuable. From parents to professionals like Dr. Yagil, I am intrigued and enthused about the value and healing properties of camel milk for people with a wide variety health conditions.

Camel milk would be a wonderful addition to people on special diets such as GAPS. I’m drinking it, and so is my baby.







ADDITIONAL INFORMATION – UPDATED 3/23/12

Autism research is a rapidly growing field.  While many parents report great results with camel milk, recently new information has come to light about cerebral folate deficiency (CFD), a condition of below normal levels of folate in the central nervous system.  Folate receptor protein alpha (FRA) transports folate in the central nervous system. Dr. Quadros who tested camel’s milk stated, “folate receptor alpha antigen is very similar to cow’s milk and the immunoreactivity with the folate receptor alpha is also similar.”  In light of this new information, it appears for children who produce autoantibodies to the folate receptor alpha, camel milk would be contraindicated and should be avoided.  Dr. Dan Rossignol has found these antibodies in 62% of children with ASD that he’s tested.  Because it is so prevalent, Dr. Rossignol recommends all children with ASD be tested for FRA autoantibodies.  You can learn more about testing from your doctor, Dr. Quadros, and Quadros Lab.

_____________________________________________________________________

References

1. Yosef Shabo MD, Reuben Barzel MD, Mark Margoulis MD and Reuven Yagil DVM. Camel milk for food allergies in children. IMAJ 2005;7:796–798

2. Yosef Shabo, PhD, MD and Reuven Yagil, DVM. Etiology of autism and camel milk as therapy. 
International Journal on Disability and Human Development 2005;4(2):67-70

3 
 R.P. Agrawal, R. Beniwal, S. Sharma, D.K. Kochar, F.C. Tuteja, S.K.Ghorui and M.S. Sahani. Effect of raw camel milk in type 1 diabetic patients: 1 year randomised study. 
Journal of Camel Practice and Research 12(1), p. 27-35, 2005

4. Dr. Reuven Yagil, video presentation at the symposium of “Gastro-Intestinal and Immunological diseases and how they relate to Camel Milk.” February 9, 2011.

5. Price, Weston A, Nutrition and Physical Degeneration. The Price-Pottenger Nutrition Foundation, La Mesa, CA, 2008.

6 Obaid Ullah Beg, Hedvig von Bahr-Lindström, Zafar H. Zaidi, Hans Jörnvall. Characterization of a camel milk protein rich in proline identifies a new β-casein fragment. Regulatory Peptides, Volume 15, Issue 1, August 1986, Pages 55-61.

7. P. Restani, A. Gaiaschi, A. Plebani, B. Beretta, G. Cavagni, A. Fiocchi, C. PoiesiI, T. Velona, A.G. Ubazio and C.L.. Cross-Reactivity between milk proteins from different animal species. Clinical and Experimental Allergy, 1999, Volume 29, 997-1004.

8 Kappeler S., Farah Z., Puhan Z. Sequence analysis of Camelus dromedarius milk caseins. Journal of Dairy Research (1998) 65 209–222.

9 Prof Reuven Yagil, Paper, “Camel Milk and Autoimmune Diseases: Historical Medicine.” 2004.

10 Martin, F., Volpari, C., Steinkuhler, C., Dimas, N., Burnetti, M.,Biasiol, G., Altamura S., Cortese, R., De Francesco, R., Sollazzo, M. Affinity selection of a camelized V (H) domain antibody inhibitor of hepatitis Cvirus NS3 protease. Protein Engineering. (1997) 10: 607-614.

Tags: Autism, camel milk, camel milk and autism, camel milk and casein, camel milk and casein-free diet, camel milk and GFCF diet

Camel milk contains the following immune proteins (often in higher qualities than other milk):

Peptidoglycan Recognition Protein, PGRP is very high in camel milk. It stimulates the host’s immune response and has antimicrobial activity.  It even appears to have an effect on breast cancer in studies.
Lactoferrin is also in higher concentrations in camel milk, more than cows and goats.  Lactoferrin prevents microbial overgrowth and invading pathogens.  Lactoperoxidase, has bactericidal activity on gram-negative bacterial like Escherichia coli (E. coli), Salmonella, and, Pseudomonas, and has antitumor activity.

Lysozyme is an enzyme that is part of the innate immune system that targets gram-positive bacteria.  N-acetyl-beta-D-glucosamidase (NAGase) found in similar quantities in human milk has antibacterial activity.

Autoimmunity

One theory about autoimmune disease is that the body attacks itself because it’s trying (in vain) to get at the bacteria buried in the intestinal tissue.  Camel milk’s antibacterial activities and the special immune response allow for their penetration into the intestinal tissues when the “quiet” bacteria turn pathogenic.  Because the antibodies are able to get into the affected tissue to attack the infectious agent (for example the saprophyte bacteria found in Crohn’s disease), camel milk can help someone heal in ways not seen through any other intervention – dietary or otherwise.

Camel Milk and Autism (and Beyond)

Dr. Yagil says that “camel milk does not contain the two caseins that lead to the autism symptoms when drinking cow milk.  Therefore camel milk can safely be drunk by autistic children.” The results published in a paper on camel milk for autism were very positive, especially for younger children that “showed an apparent complete recovery from autism after strict removal of cow’s milk”. (2) Regarding the results seen with autism, Dr. Yagil explains, “it is NOT only a case of repressing the clinical signs but a rehabilitation of the immune system.  Therefore the kids completely recover. “

Since camel milk is nourishing and easy to digest, it does not trigger allergenic or opiate responses, and helps heal the gut and infections, protecting and enhancing the immune system.

Considering the vast qualities of camel milk, there’s seems no limit to the range of maladies that it many help address.  The positive reports from parents are exciting – camel milk holds great promise, and future study and clinical experience will be valuable. From parents to professionals like Dr. Yagil, I am intrigued and enthused about the value and healing properties of camel milk for people with a wide variety health conditions.

Camel milk would be a wonderful addition to people on special diets such as GAPS. I’m drinking it, and so is my baby.

Remain connected to my blog to learn of my clinical (and personal) experience with camel milk!



ADDITIONAL INFORMATION – UPDATED 3/23/12

Autism research is a rapidly growing field.  While many parents report great results with camel milk, recently new information has come to light about cerebral folate deficiency (CFD), a condition of below normal levels of folate in the central nervous system.  Folate receptor protein alpha (FRA) transports folate in the central nervous system. Dr. Quadros who tested camel’s milk stated, “folate receptor alpha antigen is very similar to cow’s milk and the immunoreactivity with the folate receptor alpha is also similar.”  In light of this new information, it appears for children who produce autoantibodies to the folate receptor alpha, camel milk would be contraindicated and should be avoided.  Dr. Dan Rossignol has found these antibodies in 62% of children with ASD that he’s tested.  Because it is so prevalent, Dr. Rossignol recommends all children with ASD be tested for FRA autoantibodies.  You can learn more about testing from your doctor, Dr. Quadros, and Quadros Lab.

_____________________________________________________________________

References

1. Yosef Shabo MD, Reuben Barzel MD, Mark Margoulis MD and Reuven Yagil DVM. Camel milk for food allergies in children. IMAJ 2005;7:796–798

2. Yosef Shabo, PhD, MD and Reuven Yagil, DVM. Etiology of autism and camel milk as therapy. 
International Journal on Disability and Human Development 2005;4(2):67-70

3 
 R.P. Agrawal, R. Beniwal, S. Sharma, D.K. Kochar, F.C. Tuteja, S.K.Ghorui and M.S. Sahani. Effect of raw camel milk in type 1 diabetic patients: 1 year randomised study. 
Journal of Camel Practice and Research 12(1), p. 27-35, 2005

4. Dr. Reuven Yagil, video presentation at the symposium of “Gastro-Intestinal and Immunological diseases and how they relate to Camel Milk.” February 9, 2011.

5. Price, Weston A, Nutrition and Physical Degeneration. The Price-Pottenger Nutrition Foundation, La Mesa, CA, 2008.

6 Obaid Ullah Beg, Hedvig von Bahr-Lindström, Zafar H. Zaidi, Hans Jörnvall. Characterization of a camel milk protein rich in proline identifies a new β-casein fragment. Regulatory Peptides, Volume 15, Issue 1, August 1986, Pages 55-61.

7. P. Restani, A. Gaiaschi, A. Plebani, B. Beretta, G. Cavagni, A. Fiocchi, C. PoiesiI, T. Velona, A.G. Ubazio and C.L.. Cross-Reactivity between milk proteins from different animal species. Clinical and Experimental Allergy, 1999, Volume 29, 997-1004.

8 Kappeler S., Farah Z., Puhan Z. Sequence analysis of Camelus dromedarius milk caseins. Journal of Dairy Research (1998) 65 209–222.

9 Prof Reuven Yagil, Paper, “Camel Milk and Autoimmune Diseases: Historical Medicine.” 2004.

10 Martin, F., Volpari, C., Steinkuhler, C., Dimas, N., Burnetti, M.,Biasiol, G., Altamura S., Cortese, R., De Francesco, R., Sollazzo, M. Affinity selection of a camelized V (H) domain antibody inhibitor of hepatitis Cvirus NS3 protease. Protein Engineering. (1997) 10: 607-614.

Tags: Autism, camel milk, camel milk and autism, camel milk and casein, camel milk and casein-free diet, camel milk and GFCF diet

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kamelin maito ja immuniteetti

Kamelin maito sisältää seuraavia immuniteettia suojaavia proteiineja: Peptidoglycan Recognition Protein, PGRP on runsaasti Kamelin maidossa. Se simuloi isännän immuunipuolustusta ja toimii antibioottisesti.  Sillä näyttää olevan vaikutusta jopa rintasyöpään.

Lactoferriniä on suuria määriä kamelin maidossa, jopa enemmän mhin lehmän ja vuohen maidossa.  Lactoferrin estää mikrobien kasvua ja patogeenien hyökkäystä.  Lactoperoxidase on bakteereita tuhoava vaikutua gram-negativisiin bakteereihin kuten Escherichia coli (E. coli), Salmonella, ja Pseudomonas. Sillä on myös kasvaimia estävä vaikutus.

Lysozyme on ensyymi joka kuuluu sisäiseen immuunijärjestelmään kohteenaans gram-positiiviset bakteerit.  N-acetyl-beta-D-glucosamidase (NAGase) löytyy samanlaisia määriä, kuin ihmisen maidosta. Myös sillä on antibakterisia ominaisuuksia.

Autoimmuniteetti sairaudet johtuvat siitä, että keho hyökkää itseään vastaan yrittäessään turhaan kukistaa bakteerien aiheuttaman tulehduksen sisäelimistä, jonne kehon oma puolustusjärjestelmä ei pääse. Kamelin maidon immuusivaste kykenee läpäisemään sisäelimet.  Koska immuunivaste ylettyy tulehdusta aiheuttaviin oganismeihin (kutene saprophyte bakteeri, joka liittyy Crohn’s tautiin), kamelin maito voi auttaa paranemaan taudin aiheuttajista, joihin mikään muu ei pysty.


1. Yosef Shabo MD, Reuben Barzel MD, Mark Margoulis MD and Reuven Yagil DVM. Camel milk for food allergies in children. IMAJ 2005;7:796–798

2. Yosef Shabo, PhD, MD and Reuven Yagil, DVM. Etiology of autism and camel milk as therapy. 
International Journal on Disability and Human Development 2005;4(2):67-70

3 
 R.P. Agrawal, R. Beniwal, S. Sharma, D.K. Kochar, F.C. Tuteja, S.K.Ghorui and M.S. Sahani. Effect of raw camel milk in type 1 diabetic patients: 1 year randomised study. 
Journal of Camel Practice and Research 12(1), p. 27-35, 2005

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kamelin maido sisältää ravinteikasta kaseiinia

Kamelin maito ei sisällä beta-lactoglobuliinia tai beta-kaseiinia (1). Siksi se ei reagoi autismikirjon tai muidekaan lasten laktoosi-intoleranssille. 

Kamelin maito sopi myös lapsille, joilla oli ristiallergia mm. lampaan maidon kanssa.(2) Lapset, joilla on vakava maitoallergia pysytyvät käyttämään kamelin maitoa ja jopa näyttävät paranevan muistakin ruoka-allergioista(3).

Kaseiini on itseasiassa miselli eli pallomainen molekyylien muodostama lipidimolekyylirakenne. Kamelin maidon miselli on kooltaan (15 nm) suurempi, kuin lehmällä tai ihmisellä (4).

Kamelin maidon pH on matalampi kuin muilla maitotuotteilla, niin että vatsalaukussa misellit eivät muutu kasomorfiineiksi.  Kasomorfiinien syntyminen lehmän maidosta on tavallinen ongelma, joka aiheuttaa autististen häiriöiden pahentumista.


1 Obaid Ullah Beg, Hedvig von Bahr-Lindström, Zafar H. Zaidi, Hans Jörnvall. Characterization of a camel milk protein rich in proline identifies a new β-casein fragment. Regulatory Peptides, Volume 15, Issue 1, August 1986, Pages 55-61.

2. P. Restani, A. Gaiaschi, A. Plebani, B. Beretta, G. Cavagni, A. Fiocchi, C. PoiesiI, T. Velona, A.G. Ubazio and C.L.. Cross-Reactivity between milk proteins from different animal species. Clinical and Experimental Allergy, 1999, Volume 29, 997-1004.

3. Yosef Shabo MD, Reuben Barzel MD, Mark Margoulis MD and Reuven Yagil DVM. Camel milk for food allergies in children. IMAJ 2005;7:796–798

4 Kappeler S., Farah Z., Puhan Z. Sequence analysis of Camelus dromedarius milk caseins. Journal of Dairy Research (1998) 65 209–222.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kamelin maidon immunoglobuliinit

Immunoglobuliinit ja suojaavat proteiinit kamelin maidossa selittävät sen erinomaisen infektioita vastustavan ja suojaavan vaikutuksen. 

Kamelin maidon immunoglobuliinit pystyvät imeytymään sellaisiin soluihin, joihin ihmisen omat immunoglobuliinit eivät pysty. Siksi ne pystyvät vaikuttamaan myös sisäelimissä, joissa ne pystyvät neutralisoimaan tulehduken aiheuttajat kuten bakteerit tai virukset.

Kamelin maidon immunoglobuliinit ovat erityisiä kuten niiden alatyypit IgG2 and IgG3. Kamelin maidon immunoglobuliinit ovat saman kaltaisia kuin ihmisellä, mutta kooltaan vain kymmenesosa.  Pienestä koostaan johtuen ne pystyvät imeytymään paikkoihin, joihin ihmisen omat immunoglobuliinit eivät pysty.
Kamelin maidon immunoglobuliinineilla on erinomaiset bakteerien ja virusten vastaiset ominaisuudet.  Tohtori Reuven Yagilin tutkimuksessa todetaan “tavalliset antibiootit eivät pysty täysin neutralisoimaan antigeeneja, mutta kamelin maidon immunoglobuliinit pystyvät täysin neutralisoimaan tetanus myrkyt.” (1).

Virukset voidaan neutralisoida tuhoamalla niiden ensymiaktiviteetti. Tutkimukset osoittavat, että kamelin maidon immunoglobuliinit pystyvät neutralisoimaan myös hepatitis C ensymijärjestelmän (2).



1)Prof Reuven Yagil, Paper, “Camel Milk and Autoimmune Diseases: Historical Medicine.” 2004.

2) Martin, F., Volpari, C., Steinkuhler, C., Dimas, N., Burnetti, M.,Biasiol, G., Altamura S., Cortese, R., De Francesco, R., Sollazzo, M. Affinity selection of a camelized V (H) domain antibody inhibitor of hepatitis Cvirus NS3 protease. Protein Engineering. (1997) 10: 607-614.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kamelin maito on täydellistä ravintoa

Kamelit pikkeavat kaikista muista eläimistä. Kamelit eivät ole märehtijöitä mutta kylläkin sorkkaeläimiä. Niillä on joilla on kolme vatsaa, joilla ne märehtii.  

Kamelit tulevat toimeen äärimmäisissä ilmasto-olosuhteissa niin kylmässä, kuumassa kuin kuivassa. Ne selviävät ilman vettä jopa 30 päivää ja vain vähällä ruoalla tuottaen silti korkealaatuista maitoa. Kamelin maito on tunnettu sen terveydellisistä vaikutuksista, jotka perustuvat eläimen ainutlaatuiseen immuniteettijärjestelmään.

Kamelin maito on erittäin ravinteikasta. Kamelinmaidossa on korkea C-vitamiinipitoisuus. Viisi kertaa enemmän kuin lehmän maidossa. Rautaa on kymmenkeratainen määrä ja kalkkia.

Kamelin maidon rasvapitoisuus vaihtelee elinympäristön ravinnonsaannin mukaan.  Yleensä se sisältää vain 2% rasvaa.  Rasvamolekyylit on kiinnittyneet proteiiniin, joka merkitsee, että maksan ei tarvitse käsitellä rasvaa.  Yleisesti se sisältää monityydyttämättömiä rasvahappoja. Siinä on enemmän kuin lehmän maidossa omega 3 ja omega 6 rasvahappoja.

Kamelin maito on täydellistä ravintoa. Se täyttää kaikki ravintoainevaatimukset.  Maito käytetään yleensä sellaisenaan ilman pastorointia, sillä sellaisenaan siinä on parhaat ravinto- ja immunologiset ominaisuudet tallella. Vain kaupallisiin tarkoituksiin sitä pastoroidaan.


Obaid Ullah Beg, Hedvig von Bahr-Lindström, Zafar H. Zaidi, Hans Jörnvall. Characterization of a camel milk protein rich in proline identifies a new β-casein fragment. Regulatory Peptides, Volume 15, Issue 1, August 1986, Pages 55-61.

P. Restani, A. Gaiaschi, A. Plebani, B. Beretta, G. Cavagni, A. Fiocchi, C. PoiesiI, T. Velona, A.G. Ubazio and C.L.. Cross-Reactivity between milk proteins from different animal species. Clinical and Experimental Allergy, 1999, Volume 29, 997-1004.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kamelin maidon parantava voima

Kasvava joukko ihmisiä ympäri maailman on kokenut, että kamelin maito auttaa pitämään yllä terveyttä. Kamelin maidolla onkin monia ainutlaatuisia ja hämmästyttäviä ominaisuuksia.

Kamelin maidolla on parannettu ruoasulatus- ja suolisto-ongelmia (1). Kamelin maidon antibioottiset ja immuniteettia parantavat ominaisuudet korostavat sen hienoja viruskantoja ja bakteereita vastustavia vaikutuksia.

Erityisesti kamelin maito vahvistaa kehon immuunipuolustusjärjestelmiä.  Se auttaa autoimmuunisairauksissa ja autismissa. Tutkija Reuven Yagil (2005) osoittaa kamelin maidon positiiviset vaikutukset erityisesti autismikirjon lapsilla (2). Kamelin maito sisältää insuliinia ja sopii diabetekseen(3), mukaanlukien suolistodiabetes (4).

Autismikirjon lapsilla on monia immuunipuolustuksen haasteita: vaikeuksia bakteeri, virus ja muiden infektioiden voittamiseksi. Kroonisissa tulehduksissa, allergioissa ja autiimmuunitiloissa, kamelin maidolla on lupaavia terveydellisiä ja parantavia vaikutuksia.

Alkuperäiskulttuurien kamelin kasvattajat tuntevat kamelin maidon voiman. Kaupunkien beduiinit lähettävät lapsensa maalle loma-aikoina juomaan kamelin maitoa. Tämä takaa heille elinikäisen immuunipuolustusjärjestelmän ja hyvän terveyden. Tohtori Weston A. Pricetoteaa, että  heidän hampaansa ja fyysinen terveytensä oli erinomaisessa kunnossa: “Arabit kätttävät kamelin maitoa säännöllisesti.  Se on ravintorikasta ja pääasiallinen ravinto erämaassa pääosan vuotta.” (5)



1. Yosef Shabo MD, Reuben Barzel MD, Mark Margoulis MD and Reuven Yagil DVM. Camel milk for food allergies in children. IMAJ 2005;7:796–798

2. Yosef Shabo, PhD, MD and Reuven Yagil, DVM. Etiology of autism and camel milk as therapy. 
International Journal on Disability and Human Development 2005;4(2):67-70

3 
 R.P. Agrawal, R. Beniwal, S. Sharma, D.K. Kochar, F.C. Tuteja, S.K.Ghorui and M.S. Sahani. Effect of raw camel milk in type 1 diabetic patients: 1 year randomised study. 
Journal of Camel Practice and Research 12(1), p. 27-35, 2005

4. Dr. Reuven Yagil, video presentation at the symposium of “Gastro-Intestinal and Immunological diseases and how they relate to Camel Milk.” February 9, 2011.

5. Price, Weston A, Nutrition and Physical Degeneration. The Price-Pottenger Nutrition Foundation, La Mesa, CA, 2008.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Kamelin maito: parantavaa vai yliarvostettua?

Kamelin maito?  Todellako? Ja niille, jotka eivät lehmän tai vuohen maitoa voi juoda, olisiko kamelinmaidosta hyväksi korvikkeeksi?

Valtaosa autismikirjon ihmisistä ei siedä maitotuotteita. Näillä ihmisillä on vaikeuksia sulattaa maitoproteiini kaseiinia. Jopa raakamaito jossa on A2 beta-kaseiinia (ei A1 kaseiinia) aiheuttaa ongelmia.

Autististen lasten vanhemmat kertovat henkiökohtaisia anekdoottejaan kamelinmaidon parantavista voimista. Monet vanhemmat kertoivat maidon auttaneen lastaan valtavasti, ilman negatiivisia sivuvaikutuksia.

Kamelin maito saattaa kuulostaa oudolta lääkkeeltä, mutta mitä enemmän sitä on tutkittu ja kuultu henkilökohtaisia anekdootteja lasten vanhemmilta ja tutkijoilta ympäri planeettaa, sitä hämmästyttävämpiä tarinotia sen vaikutuksista on.

Kamelin maidon kerrotaan auttavan lapsia voittamaan autismin ja monia suolisto-ongelmia, immuuni järjestelmän haasteissa, ravinnon imeytymisessä ja monissa muissa suolisto-ongelmissa.

Jos noudatat gluteiinitonta, kaseiinitonta tai muuta terveysdieettiä, kamelin maito varmasti kiinnostaa.


Yosef Shabo MD, Reuben Barzel MD, Mark Margoulis MD and Reuven Yagil DVM. Camel milk for food allergies in children. IMAJ 2005;7:796–798

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Suolistobakteerien vaikutus autismiin


Yhä enemmän on näyttöä siitä, että suolistobakteeristolla on vaikutusta autimin oireisiin


Autismia pidetään aivojen häiriötilana, mutta tiedemiehet ovat havainneet, että 90%:lla ihmisistä, jotka kärsivät autismin kirjon häiriöistä, kärsivät myös suoliston tulehduksesta ja ravinnon imeytymisongelmista.

Tiedemiehet ovat pitkään epäilleet, että autismikirjon ihmisten yksilöllisellä suolistobakteeristolla olisi vaikutusta autismin oireisiin. Uudet tutkimukset ovat osoittaneet epäilyt oikeiksi. Tasapainottamalla suoliston bakteerikantaa voidaan vaikuttaa autismin häiriöiden laatuun.
Yhdysvaltalaiset tutkijat raportoivat tuloksista, joita he olivat saaneet kokeessa, jossa oli mitattu mikrobien tuottamia sivuaineita autistimin kirjon lasten ulosteessa ja verrattu niitä terveillä lapsilla. He osoittivat, että viidenkymmenen sivuaineen tasot poikkesivat huomattavasti toisistaan tutkittujen ryhmien välillä. Italialaiset tutkijat raportoivat vuonna 2013 jukaistussa tutkimuksessa tasoeroja bakteerien määrässä. Autismikirjon tutkituilla oli vähemmän Bifidobacterium-ryhmän bakteereita, jotka ovat tunnettuja suoliston hyvästä voinnista.


Eräs kysymys edelleen on avoin, onko poikkeama suoliston bakteeristossa seurausta autismikirjon häitiöstä, vai päinvastoin. Amerikkalaiset tutkijat aiheuttivat autismin kaltaisia oireita rokottamalla hiiriä viruksen kaltaisilla molekyyleillä raskauden aikana, he havaitsivat, että syntyneillä hiirillä oli erilainen bakteerikanta, kuin terveillä hiirillä. Hoitamalla sairaita jyrsijöitä terveysvaikutuksista tunnetuilla Bacteroides fragilis mikrobeilla, tutkijat pystyivät vähentämään koe-eläinten autistista käyttäytymistä, vaikkeivat täysin. Hoidetut hiiret olivat vähemmän pelokkaita ja sterotyyppinen käyttäytyminen väheni ja ne muuttuivat sosiaalisimmiksi.

Tutkijat eivät vielä tiedä, kuinka suolistobakteerit tarkalleen vaikuttavat käyttäytymiseen, mutta eräs hypoteesi on, että tulehdusta aiheuttavat bakteerit auttavat myrkyllisten aineiden imeytymistä verenkiertoon. Hiirikokeessa probiootit ovat parantaneet suoliston bakteerikantaa, vähentäneet tulehduksia ja tehneet suolistosta vahvemman estäen ei toivottujen aineiden imeytymistä suoliston seinämän lävitse. 

Voitaisiinko autismia tulevaisuudessa hoitaa lääkkeillä, jotka on suunniteltu palauttamaan terve mikroobien tasa-paino? Tämä saattaa olla mahdollista, mutta ei niin yksinkertaista, sillä autismiin littyy ympäristövaikutusten lisäksi myös perinnölliset tekijät.  Vielä tarvitaan tutkimuksia suolistobakteerien vaikutuksista ja probioottien vaikutuksista.
 

Gut Bacteria May Play a Role in Autism.
Melinda Wenner Moyer Scientific American mind 14.8. 2014

Parantaako piimä autismin



tiistai 23. kesäkuuta 2015

Vikaa "korvien välissä", koska "kaikki vaikuttaa kaikkeen"

torstaina 5. maaliskuuta:
Tänään herätessä tunsin taas kummallista puristusta keskellä rintakehää vaihtaessani kylkeä. Kun lähdin vessaan, oksetti ja tuntui tosi pahalta. Kun pääsi vessaan asti pystyasento alkoi tuntumaan huonolta idealta, ja laskeuduin lattialle makaamaan. Kun yritin nousta hetken kuluttua, alkoi taas heikottamaan ja oikea käsi puutui aika tavalla. Soitin hätäpäivystykseen ja sieltä lähetettiin ambulanssi.

Sydänfilmissä ei näkynyt mitään, mutta sain sen sijaan kuulla mielenkiintoisen asian: sepelvaltimotautia ei kuulema voi sulkea pois sydänäänen kuuntelulla. :shock: :shock: Toinen lääkintämies kertoi, että se, ettei pysty kävelemään saattaa johtua sepelvaltimotaudista. Todella uskomatonta, että olen juossut vuosia lääkäreissä valittamassa invalidisoivaa väsymystä ilman että oireiden sydänperäisyyttä olisi suljettu pois. :shock: :shock:

Toinen lääkintämies oli valitettavasti lässytyslinjalla. Kun kerroin, etten ole päässyt kuukausiin postilaatikolle, hän tulkitsi jostain syystä tilanteen niin, että tämänaamuinen heikotuskohtaukseni saattaa johtua siitä, että minulla on vikaa "korvien välissä", koska "kaikki vaikuttaa kaikkeen". (Olipa suorasukainen kommentti, asiat ilmaistaan täälläpäin näköjään kiertelemättä. Ensin sairaalan päivystäjä kertoi epäilevänsä, ettei krooninen väsymysoireyhtymä ole tauti ollenkaan ja nyt sairauteni on paikannettu korvien väliin. Mitähän terveyskeskuslääkäri keksii "diagnosoida", jos nyt enää virkistyn niin paljon, että jaksan lähteä sinne? :shock: :shock: )

Tällä kertaa ärsyynnyin niin noista korvienvälipuheista, että kehotin ambulanssimiestä ottamaan asioista selvää esim. lukemalla internetistä löytyviä aihetta käsitteleviä esityksiä. :mrgreen:

Edelleenkin aika paska olo, oksettaa ja suuhun tulee vaahtoa. Oksetus voi tosin johtua myös univelasta.
Kirjottaja Meikäläinen 5.3.2015, suomenkielinen Asperger keskustelupalsta AS Keskus :: Asperger foorumi ja portaali 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Aivot nauttivat hyvistä unista

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että 7–8 tuntia unta on terveyden kannalta paras vaihtoehto. Jotkut voivat pärjätä viiden tunnin unilla, toiset tarvitsevat yhdeksän. Jos unet jäävät joka yö yli kaksi tuntia omaa luonnollista unen tarvetta lyhyemmiksi, alkaa kertyä haitallista univajetta.

Nukkumisen lisäksi aivoja on hyvä lepuuttaa myös hereillä. Tietotulvan määrä on moninkertaistunut parissa vuodessa, mutta aivojen kyky käsitellä tietoa ei ole kehittynyt samassa tahdissa.

Jos siis työpäivän päätteeksi vielä opiskelee hiukan ranskaa, klikkailee auki päivän aikana sosiaalisessa mediassa jaetut kiinnostavat linkit ja vastailee sähköposteihin, ovat aivot pian ylikierroksilla.


HS Torstai 30.5.2015 Oletko alkanut unohdella?  

Lähteet: Muistiliiton asiantuntija Heidi Härmä, filosofi Lauri Järvilehto, Gerontologinen ravitsemus -yhdistyksen ravitsemusasiantuntija Satu Jyväkorpi, geriatrian professori Miia Kivipelto ja Pidä aivosi kunnossa -kirja (WSOY)