Mutta mikä oli hänen oikea nimensä ja missä ja milloin oli hän syntynyt, sitä ei kukaan tiennyt. Ulkonäöltään hän oli ollut tummaverinen, matala, paksuntanakka ”jähnikkä” mies, pinnastaan ”ruovin näköinen”, huulet paksut ja nenä vahva.
Luonteeltaan hän oli ollut tasaisen tyyni, ei iloinen eikä surullinen. Talvella hän veti perässään aina samaa kelkkaa, jossa oli mitä kirjavinta tavaraa: vanhaa raudan romua, hevosen kenkiä, rättiä, töppösiä, luudan ja vihdan patoja, ”heittokelloja” s.o. ”hyviä kelloja, mutta ei ollut sisävärkkiä” yms. mikä ei kellekkään muulle kelvannut.
Ylinnä kaiken päällä oli sitten kerjuupussi. Ja Panta-Pekalla itsellään oli jalassa hirveän suuret töppöset, joiden sanottiin painaneen 9 naulaa. Kesällä hän vitsapannoilla sitoi jalaksen alle akselin pyörineen ja sai sitten kärrit, joita vetää jurrasi. Nimensä Panta-Pekka oli saanutkin niistä vitsapannoista, joita hän kaupitteli.
.jpg)
Panta-Pekka, Savo. Hullun kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
