ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnistaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnistaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. joulukuuta 2015

Ilmeiden perusteella voidaan arvioida toisen tunnetiloja

Kasvoilla näkyvien ilmeiden perusteella voidaan tehdä arvioita toisen ihmisen tunteista, ja suun alueen liikkeet puheen aikana (visuaalinen puhe) auttavat puheen vastaanottamisessa. Kasvoja katseltaessa huomio kohdistuu erityisesti silmiin. 
 
Silmien tarjoama informaatio onkin keskeisessä roolissa sosiaalisen vuorovaikutuksen säätelemisessä. Silmien liikkeitä ja katseen suuntaa käytetään hyväksi arvioitaessa toisen ihmisen kiinnostuksen ja tarkkaavuuden kohdetta, samoin kuin erilaisissa sosiaalisissa arvioinneissa, kuten arvioitaessa toisen pätevyyttä, valta-asemaa, sosiaalisia taitoja sekä uskottavuutta.

Aivotutkimus on tuottanut huomattavan määrän tutkimustuloksia, jotka osoittavat, että kasvojen havaitseminen tukeutuu joukkoon tähän tehtävään erikoistuneita kortikaalisia ja subkortikaalisia hermoverkkoja. Tällaisten mekanismien olemassaoloon viittaavat mm. sellaiset aivovammojen tuottamat tai synnynnäiset visuaaliset tunnistamishäiriöt (agnosiat), joissa vaikeudet kohdistuvat nimenomaan kasvojen tunnistamiseen (prosopagnosia). 

Kleinke CL. Gaze and eye contact: A research review. Psychol Bull 1986;100:78–100. Grüter T, Grüter M, Carbon CC. Neural and genetic foundations of face recognition and prosopagno- sia. J Neuropsychol 2008;2:79–97.

Lähde:
Kasvot, katse ja autismi, Katsausartikkeli, Suomen Lääkärilehti 8/2013

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Autismikirjon häiriö

Autismikirjon oireyhtymän pohjalla on neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa erilaisia toiminnan esteitä. Autismin kirjon henkilön aistien välittämä tieto ja tulkinta on yksilöllistä; tavallisesta huomattavasti poikkeavaa. 

Usein häiriö huomataan lapsen vuorovaikutustaitojen kehittyessä. Autismin kirjon henkilö ajattelee, ymmärtää ja käsittää asioiden merkityksiä ja ympäristöään poikkeuksellisella tavalla, joka ilmenee vuorovaikutuksessa.

Varhaislapsuuden autismin diagnoosi tehdään usein lapsen ollessa noin puolitoista -vuotias. On tärkeää, että diagnoosi saadaan varhaisessa vaiheessa, sillä mitä varhemmin kuntoutus aloitetaan, sitä tehokkaampaa se on.

Viestintä on poikkeavaa osoittaen erikoista sosiaalista vuorovaikutusta ja kommunikaatiota ja käyttäytyminen on stereotyyppistä ja rajoittunutta. Myös aistiärsykkeet aiheuttavat poikkeavaa reagointia. Autismin kirjon oireita ei pidetä sairautena vaan rajoitteena.

Autismin piirteet muuttuvat ihmisen biologisen kehityksen myötä. Autismin kanssa oppii elämään. Kuntoutuksen, kasvatuksen ja koulutuksen tuloksena utistinen käyttäytyminen voi muuttua huomaamattomaksi ja saattaa näyttää siltä, että ihminen on kasvanut ulos autismista. Myös ympäristön muokkaamisella on tärkeä merkitys autistisen henkilön toimintakyvyn parantamiseksi sekä hänen kohtaamiseen.

Autismin kirjoon kuuluvat ihmiset voivat olla lahjakkuudeltaan normaaleja tai jopa erittäin lahjakkaita tai heillä voi olla myös kehitysvamma. Autismi on perinnöllistä, mutta siihen vaikuttaa myös muista tekijöitä. Autismi ei voi parantua, koska se ei ole sairaus.


Kajula, Pikkarainen (2008) Autismi- ja aspergernuorten tunnistaminen koulumaailmassa