Vammaisten oikeus elää ja toimia yhteiskunnassa

Kehitysvammaisella hyvän elämän objektiivisten reunaehtojen ja tasa-arvon edistäminen tarkoittaa modernissa yhteiskunnassamme perustarpeiden tyydyttämistä sekä sosiaalisten verkostojen rakentamista ja tukemista, joiden puitteissa myös vammaisen kunnioitus, arvostus ja
välittäminen voivat toteutua. 

Eettisesti perusteltua ei myöskään ole syrjäyttää lapsia omissa asioissaan esimerkiksi sen vuoksi, että he ovat hankalia ja käyttäytyvät huonosti. Työntekijällä on velvollisuus etsiä keinoja lapsen kanssa toimimiseksi.

Sosiaalityön arvot ja etiikka ovat ammatillisen toiminnan tärkeimpiä lähtökohtia. Arvojen
tiedostaminen ja eettinen pohdinta ovat ammatillisen sosiaalityön ydintä. Sosiaalityöllä ei varsinaisesti ole ”omia” arvoja ja eettisiä periaatteita, vaan lähtökohtana on yleisesti hyväksytyt modernin yhteiskunnan arvot.

Aito yksilöllisyys ja itsemäärääminen voivat syntyä ja kehittyä vain hyvän elämän fysiologiset, psykologiset ja sosiaaliset reunaehdot toteuttavassa yhteisössä toteaa, että pelkästään ammatilliseen perustuva itsekunnioitus ei yksinään synnytä keskinäistä kunnioitusta eikä eriarvoisuuden epäkohtiin puuttuminen yhteiskunnassa yksinään synnytä keskinäistä kunnioitusta.

Yhteiskunnassa ja etenkin hyvinvointivaltiossa ongelmamme ydin on kuinka vahvat voimat voivat kunnioittaa niitä, joiden kohtalona on jäädä heikoiksi. Se, että vammaisilla on yhtäläinen oikeus elää ja toimia yhteiskunnassa, vaatii myös mittavia muutoksia fyysisessä ja sosiaalisessa järjestyksessä.

Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat 

suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 

Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). 

Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  

1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 

kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 

Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, 

Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki  

         http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki 

         http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html

Vammaiset aina yhteiskunnan vähäosaisia

Monet kehitysvammaiset tarvitsevat yhteiskunnan tukitoimia. Kehitysvammaliitto perustettiin vuonna 1952 Vajaamielislaitosten Keskusliiton nimellä. 

Uusi nimi otettiin käyttöön vuonna 1965. Vuonna 1956 perustettiin Ankinkartanon hoivakoti, jonka toiminta käynnistyi Ulvilan vanhassa kunnalliskodissa. Ankinkartanossa toimii nykyisin sekä Satakunnan erityishuoltopiirin palvelukodit että kehitysvammatyön museo.

Vuonna 1957 perustettiin Suomen ensimmäiset kehitysvammaisten tukiyhdistykset, porilainen Hoivatuki ja helsinkiläinen Vajaamielistuki, joka on nykyisin Helsingin Kehitysvammatuki.

Vuonna 1958 säädetty vajaamielislaki loi Suomeen laajamittaisen keskuslaitosjärjestelmän
erikoissairaanhoidon mallin mukaisesti. Jokaisessa  läänissä piti olla noin 300 – 600-
paikkainen keskuslaitos ja ruotsinkielisillä omansa.

Jokaisen kunnan piti ylläpitää vajaamielisrekisteriä. Kehitysvammaisia  arvioitiin olevan kaiken kaikkiaan silloin 20 000 henkilöä.

Vajaamielislain tultua voimaan 1958 selvästi vajaamieliset pyrittiin siirtämään erityislaitoksiin, mutta silti lastenkodeissa olevien lasten hoito asetti kovempia vaatimuksia kuin mihin hoitohenkilökunnalla oli valmiuksia.

Vammaiset aina ovat olleet yhteiskunnan vähäosaisia. He ovat muodostaneet vähemmistön, jonka elintila on ollut riippuvainen yhteisön hyväntahtoisuudesta.

Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat 

suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 

Oy, Helsinki. 

Kaski Markus &  Manninen Anja,  Mölsä P. & Pihko Helena (1998). 

Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  

1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan 

kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. 

Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, 

Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki [viitattu 25.09.2009] 

      http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki [viitattu 25.09.2009] 

http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html

Pakkosteriloinnit eivät ole loppuneet vieläkään

Pakkosterilointeja tehtiin Suomessa siihen saakka, kun se kiellettiin vuonna 1970. Koska pakkosteriloidut olivat yleensä hyvin nuoria, suunnilleen parikymppisiä, heitä on Suomessa yhä elossa.

Kokonaan sterilointilain kaiut eivät ole poistuneet Suomesta vieläkään. Transihmisen, joka haluaa vahvistaa juridisen sukupuolensa, on edelleen oltava lisääntymiskyvytön.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Sterilointi abortin ehtona

Asetus myös määräsi, että aina kun ihminen päästetään pois esimerkiksi mielisairaalasta, arvioidaan samalla, pitäisikö hänet siinä sivussa pakkosteriloida.

Vuoden 1950 lainsäätäjien tavoite onnistui. Suomalaisen pakkosteriloinnin kultakausi osuu 1950–1960-luvuille. Ainakin yli 12 000 ihmistä on joutunut eugeenisen politiikan uhriksi Suomessa, enemmistö uuden lain aikaan. Suurin osa heistä on naisia. Luku sisältää myös ne, jotka ovat saaneet abortin sillä ehdolla, että suostuivat steriloitaviksi.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

"Vapaaehtoiset sterilisaatiot"

Lähes välittömästi pakkosterilointilain säätämisen jälkeen alkoi arvostelu sen tehottomuudesta. Vuoden 1939 loppuun mennessä oli annettu noin neljäsataa sterilointimääräystä ja seitsemänkymmentä sterilointilupaa. 

Uuden tutkimustiedon mukaan Suomessa oli kuitenkin yli 31 000 ihmistä, joita laki koski. Siksi vuonna 1950 tuli voimaan uusi laki, jonka tavoitteena oli kasvattaa pakkosterilointien määrää.

Uudessa laissa oikeus sterilointialoitteen tekemiseen annettiin kaikille valtion tai kunnan palveluksessa oleville lääkäreille. Valitusoikeus poistettiin. Mahdollisuutta vapaaehtoiseen sterilisaatioon laajennettiin. Vuoden 1950 jälkeen sen saattoi saada eugeenisen syyn lisäksi myös sosiaalisesta syystä, tilanteessa, jossa ihminen ei ”ilmeisesti” ole kykeneväinen huolehtimaan lapsestaan. On mahdollista, että lakia on käytetty esimerkiksi niin, että laitoksesta tai vankilasta pois päästäkseen oli suostuttava ”vapaaehtoisesti steriloitavaksi”.

Vajaakelpoiset lapset

Pitkäniemen sairaala Nokialla antoi mielisairaaloista toisiksi eniten sterilointimääräyksiä vuosina 1935–1970. Laki pakkosterilaatiosta tuli voimaan kesäkuussa 1935. Se antoi Lääkintöhallitukselle oikeuden määrätä ihminen pakkosteriloitavaksi.

Jo vuonna 1929 oli säädetty avioliittolaki, jonka mukaan esimerkiksi epileptikkojen tai kahden kuuromykän avioitumisen ehtona oli heidän steriloimisensa. Vuoden 1935 lain mukaan steriloitavaksi joutui esimerkiksi vajaamielisyyden tai mielisairauden kuten skitsofrenian tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia. Vajaamielisyyden mittarina lainsäädännössä toimi ”alle 14-vuotiaan älyllinen taso”. Käytännössä mittaustulokset olivat kuitenkin epävarmoja.

Ihminen sai myös itse anoa sterilointilupaa. Se myönnettiin, jos oli aiheellista olettaa, että hän saisi avioliitossaan ”vajaakelpoisia” lapsia.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Pakkosterilointilaki

Ensimmäinen pakkosterilointilaki oli hyväksytty Yhdysvaltojen Indianassa vuonna 1907. Sieltä tiedot keskusteluista ja käytännöistä levisivät myös Eurooppaan. 

Parikymmentä vuotta myöhemmin lakeja alkoi tulla voimaan Atlantin tälläkin puolen: Tanskassa vuonna 1929, Saksassa 1933, Ruotsissa ja Norjassa vuonna 1934.

Ja kun Suomessa vihdoin päästiin äänestämään alkuvuodesta 1935, tulos oli konsensusyhteiskunnan riemuvoitto. Sterilointilaki hyväksyttiin selvin luvuin: 144–14. (Kuusi äänesti tyhjää, poissa oli 35.) Monet vastustaneista vastustivat vain muodollisesti: esimerkiksi siksi, että steriloinneilla nähtiin olevan yhteys seksuaalimoraalin höllentymiseen. He saattoivat kannattaa kastrointia, joka vaikuttaa myös seksuaaliseen kykyyn.

Julkisessa keskustelussakin soraääniä kuului niukasti. Kriittisiä puheenvuoroja aiheesta kirjoitti lähinnä Tulenkantajien päätoimittaja Erkki Vala.

Pakkosterilaatiomyönteisen ilmapiirin saattaa selittää paitsi se, etteivät säädetyt lait koskaan koskeneet keskusteluun osallistujia, myös se, että sterilointilain nähtiin olevan osa yleistä hyvinvointivaltion rakennusprojektia. Taustalla oli lama-ajan Euroopan talouskurimus. ”Yhteiskuntaan kelpaamattoman” väestön pakkosteriloinnin arvioitiin laskevan sosiaalikustannuksia merkittävästi.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Rotuhygienisesti ala-arvoisten yksilöitten lisäytyminen

Helsingin Sanomissa 19. kesäkuuta 1934 julkaistu artikkeli alkoi näin: ”Kaikissa sivistysmaissa on viime vuosikymmeninä esitetty vaatimuksia siitä, että rikollisten tai muuten rotuhygienisesti ala-arvoisten yksilöitten lisäytyminen olisi saatava ehkäistyksi, ja eräissä maissa onkin jo ryhdytty sitä tarkoittaviin lainsäädäntötoimenpiteisiin".

Myös Suomessa. Sterilointikomitea oli asetettu vuonna 1926 ja mietintö valmistunut kolme vuotta myöhemmin. Sen kanta oli selvä: valtion velvollisuus on perintötekijöiltään huonoksi katsotun, esimerkiksi mielisairaan tai vajaamielisen ihmisaineksen poistaminen. On yhteiskunnan etu, että nämä ihmiset tehdään lisääntymiskelvottomiksi, vaikka he eivät sitä tahtoisi, todettiin. Silti lakia ei ollut vielä kahdeksan vuotta myöhemminkään saatu säädettyä.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Sterilointikysymys

Helsingin Sanomat kertoi vuonna 1997 Vieno ja Helka Heikkisestä. Helka oli steriloitu, koska hän sairasti epilepsiaa. Vuoden 1929 avioliittolain mukaan epileptikot eivät saaneet mennä naimisiin ilman sterilaatiota. Miten yhteiskunta voi tehdä kenellekään näin, kysyi Helka jutussa.

Saat olla olemassa, kunhan et lisäänny – Suomessa elää yhä 1960-luvulla pakkosteriloituja ihmisiä
Suomessa pakkosteriloitiin ihmisiä vielä vuonna 1969. Se tarkoittaa, että pakkosteriloituja on yhä elossa. Transihmisiä vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä koskee edelleen.

Sonja Saarikoski HS IHMISET 3.7.2016

Vammaislakien yhdistäminen

EU julisti vuoden 2003 Euroopan vammaisten vuodeksi. Suomessa Vammaisten vuoden teemoiksi valittiin osallisuus ja syrjimättömyys. 

Euroopan Unionin alueella laskettiin olevan yhteensä 37 miljoonaa vammaista. Kehitysvammaisten Tukiliitto perusti eettisen neuvoston pohtimaan kehitysvammaisiin ja heidän perheisiinsä ja samalla yhteiskuntaan kytköksissä olevia eettisiä kysymyksiä.

Neuvoston ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin tri Oiva Antti Mäki. Toimikunnan perustamista oli edeltänyt laaja keskustelu lääketieteellisen sikiödiagnostiikan ja raskauden keskeytysten oikeutuksesta. Myös pakkotoimenpiteiden käyttö kehitysvammahuollossa oli ollut esillä.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti v. 2004 oik. yo Jukka Kumpuvuoren tekemään oikeudellisen esiselvityksen kehitysvamma- ja vammaispalvelulain yhteensovittamisesta. Matti Vanhasen hallitus oli ottanut ohjelmaansa lakien yhdistämisen.

Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Me itse

Toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus korostui. Samanaikaisesti kehitysvammaisuuteen liittyvä lääketieteellinen tieto ja oireyhtymien kuvaaminen lisääntyivät nopeasti. Internetistä tuli tärkeä väline oireyhtymien mukaisesti järjestäytyneille kansainvälistyville omaisverkostoille.

Kehitysvammaisten ensimmäinen oma rekisteröity yhdistys, Me Itse-yhdistys, perustettiin helmikuussa 1999. Järjestön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ulla Topi. Amerikkalaisen Stanley Jablonskin epämuodostumakehitysvammatietokanta Multiple Congenital Anomaly/Mental Retardation Syndromes aloitti internet-palveluna..

Kehitysvamma-alan internet-portaali avattiin toukokuussa 2001. Se sai nimekseen ensin Iloinen piika ja sittemmin Verneri.
Sonja Saarikoski HS 3.7.2016

Maan heikoimmat laman maksumiehiksi

Ihmetyttää miksi laman maksumiehiksi on pistetty maan heikoin väestönosa. Tiettävästi aiemmin yhtäkään väestön osaa ei ole kohdeltu näin syrjivästi ja elämää heikentäen kuin vammaiset.

Vammaisten toimeentulon vaarantaminen ja syrjintä on mittavaa ja järjestelmällistä. Näitä on

- palvelumaksujen korotukset

- lääkekulukorvauksien vähennykset

- kiinteistöverojen korotukset

- sähkö- ja lämmityspolttoaineverojen nostot

- sairaiden taksimatkakorvausten vähennykset

- vammaisten hoidon henkilöstömäärien pienentäminen

- kansaneläkkeiden tasokorotusten jäädytys

- eläkeläisten asumistuen muuttaminen yleiseksi asumistueksi huomioimatta vammaisten tarpeita

Syrjintää on myös parannusten osalta, sillä ansiotulojen verovähennys ei koske eläkkeen saajia.

Yhteiskuntasopimuksella kiristäminen koskee myös vammaisia. Työeläkkeiden indeksitarkistukset uhataan puolittaa vuosina 2018 ja 2019.

Nämä kaikki syrjivät toimenpiteet kohdistuvat erityisesti vammaisiin. Sen sijaan, että sovittu ja välttämätön kansaneläkkeiden tasokorotus olisi toteutettu, se jäädytetään vuodeksi 2016.

Vammaisten ihmisoikeudet tunnustettu - mutta toteutumatta

Suomi on nyt eduskunnassa hyväksynyt YK:n vammaisten oikeuksien julistuksen. Käytännön toteutukseen on vielä pitkä tie.

Salamancan julistuksessa vuonna 1994 vaadittiin kaikkien vammaisten henkilöiden oikeutta päästä opetuksen piiriin tavallisissa koululuokissa. Erityisluokkasijoitusten tuli olla vain "harvinainen poikkeus". Tämä merkitsee jokaisen henkilön suoraa osallistumista. Sen tekevät mahdolliseksi normaaliympäristöön tuodut yksilölliset tukitoimet.

Ensimmäinen suomalainen vammaisten tasa-arvoon tähtäävä laki on vuoden 1987 vammaispalvelulaki. jonka mukaan "kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaiselle henkilölle".

Vuonna 2008 YK:n vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus  astui voimaan 20 ratifioinnin jälkeen. Suomi allekirjoitti sopimuksen jo 30.3.2007.Sopimuksen hyväksyttiin eduskunnassa vasta nyt. Vammaissopimus täydentää muita YK:n ihmisoikeussopimuksia.

Sopimus korostaa, että vammaisilla ihmisillä on oltava samat oikeudet kuin muilla ja vammaisia tulee kohdella samalla tavalla kuin muita ihmisiä. Maiden hallituksilla on lainmukainen vastuu vammaisten ihmisoikeuksien suojelussa.

Syrjintäkiellon lisäksi keskeinen edellytys sopimuksen tavoitteiden toteutumiselle on yleinen asennemuutos. Jäsenvaltiona Suomi on sitoutunut edistämään stereotypioiden ja ennakkoluulojen poistamista sekä lisäämään tietoisuutta eri vammoista ja vammaisten henkilöiden positiivisesta vaikutuksesta yhteiskunnan monimuotoisuuteen.

Vammaisten ihmisoikeudet eivät vieläkään ole toteutuneet sosiaali- ja terveyspalveluissa tai koulutuksessa. Käytännön toteutuksen ajamisessa ja valvonnassa riittää kansalaisjärjestöillä tehtävää yhdessä vammaisjärjestöjen kanssa.

Vammaissopimuksen selkokielinen versio

http://www.globalis.fi/Kv-sopimukset/Vammaisten-henkiloeiden-oikeuksia-koskeva-yleissopimus

http://www.kynnys.fi/vike.html

http://www.vane.to/salamanca.htm

Erityiset ihmiset ilman diagnoosia

Se miten diagnoosista kerrotaan koskettaa meitä kaikkia. Aika moni Asperger-ihmisistä ja lapstkin on perättömästi leimattu kehitysvammaiseksi. Emme kuitenkaan keskustele diagnoosin vaan ihmisen kanssa.

Monesti vammaisuus-diagnoosin saaminen vaikuttaa kuin tyrmäystipat. Eikö samaa asiaa voisi sanoa myös toisin. Eivät vanhemmat kutsu lapsiaan kehitysvammaisiksi, vaan ”erityisiksi". Lakikaan ei salli käyttää diagnooseja puheessa. Kun puhutaan ihmisen diagnooseista tietoturva kieltää käyttämästä diagnoosiin liittyvää ilmaisua, ellei ihminen itse sitä sitten käytä.

Opiskelijat erityisoppilaitoksessakin voivat julmasti käyttää vammaisuutta aseena ja kutsua toveriaan tai jopa opettajaansa kehitysvammaiseksi autistiksi päästäkseen tästä eroon. "Emme halua työskennellä keharien kanssa! Se antaa huonon kuvan opetuksen tasosta” .

Kielenkäytössäkin kysymys on vuorovaikutuksesta. Hiljaisen eleviestinnän lisäksi siihen kuuluu myös millaista sanastoa käytämme. Sanasto luo mielikuvia. Yleinen negatiivinen kielikuva autismista tai kehitysvammaisuudesta ei vastaa todellisuutta. Mieluummin vammaisuudesta ja vammaisista puhuttaessa pitäisi käyttää sanaa ihminen.

Arjessa pitää käyttää ns "poliittisesti korrektia sanastoa" ettemme loukkaisi ketään. Sana erityinen sopii kaikille. Se yhdistää kaikkia diagnooseja. Kehari, autisti, asperger, kehitysvammainen sanojen sijasta olisi fiksumpaa käyttää sanaa erityinen. Poliittisesti korrekti kieli luo positiivisia mielikuvia.

Negatiivisten kielikuvien asemasta asperger-asiantuntijat puhuvatkin mieleluummin vahvuuksista (Barron-Cohen ja  Attwood).

Nälkä tappoi vammaisia sotavuosina

Nälkä ja tarttuvat taudit tappoivat sotavuosina potilaita Nikkilän mielisairaalassa Sipoossa. Huippuunsa kuolleisuus nousi vuonna 1942, jolloin potilaista kuoli neljännes eli liki 250, kertoo sairaalan historiikki.

Pommitusten jaloista Nikkilään evakuoitiin myös paljon potilaita Helsingin muista sairaaloista. Jatkosodan aikana lavantauti ja varsinkin tuberkuloosi levisivätkin täydessä mielisairaalassa.

Vuosina 1940-1945 kuoli lähes 750 potilasta, ja monen kuolinsyyksi merkittiin avitaminosis eli nälkäkuolema. Menehtyneiden joukossa oli muun muassa Helsingin kaupunginmuseon ensimmäinen valokuvaaja Signe Brander (1869-1942), joka oli evakuoitu Sipooseen Kivelän sairaalasta. Brander haudattiin monen muun Nikkilässä menehtyneen tavoin sairaalan hautausmaalle rivihautaan.

Sairaalan hautausmaahan haudattiin pahimmillaan 16 potilasta päivässä, kun normaalioloissa sieltä sai viimeisen leposijan 10-20 potilasta vuodessa.

Vuosina 1914-1999 toimineen Nikkilän mielisairaalan historian on kirjoittanut tietokirjailija Sirkka Liisa Tuovinen, ja sen on julkaissut Helsingin kaupungin terveyskeskus.

STT Nälkä tappoi Nikkilän sairaalassa sotavuosina 24.1.2010 

Suomi surmasi vammaisiaan

YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus

Vammaisfoorumi ry vaatii, että nykyinen eduskunta ratifioi YK:n vammaisten ihmisoikeussopimuksen. Vammaisfoorumi on 30 suomalaisen vammaisjärjestön yhteistoimintayhdistys, joka edustaa yli 300 000 vammaista ihmistä.

YK:n yleiskokous hyväksyi Vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen joulukuussa 2006. Suomi oli ensimmäisten allekirjoittajien joukossa 2007. Sopimus astui kansainvälisesti voimaan 2008 ja EU ratifioi sopimuksen 2010.

Nyt sopimuksen on ratifioinut 151 maata, EU:n jäsenvaltioistakin 25. Vain Suomi, Irlanti ja Alankomaat puuttuvat EU-maiden joukosta. Suomi on sopimuksen allekirjoittaessaan sitoutunut ratifioimaan sen ja ratifiointi on mainittu jo kahdessa hallitusohjelmassa. Nyt loppusuoralle edennyt ratifiointityö on vaarassa jumiutua, jos nykyinen eduskunta ei saa vietyä loppuun tarvittavia lainsäädäntöuudistuksia.

On totta, että Suomen lainsäädäntö ei täysin täytä YK-sopimuksen vaatimuksia. Eduskunnan käsittelyssä oleva itsemääräämisoikeuslaki poistaa kuitenkin suurimmat ratifioinnin esteet. Enää puuttuu päätöksiä ja todellista tahtoa. Ei jätetä tätä enää perinnöksi seuraavalle hallitukselle. Ratifioimattomuus on häpeäksi Suomelle pohjoismaana ja EU-jäsenvaltiona.

Miksi sopimus tarvitaan?

Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat täysimääräisesti myös vammaisille ihmisille. Meillä esiintyy edelleen jatkuvasti vammaisiin ihmisiin kohdistuvaa syrjintää. Esimerkiksi työn ja palvelujen saannissa, koulutuksessa ja esteettömyydessä. Vammaisten ihmisten oma ääni ohitetaan jatkuvasti myös sellaisessa päätöksenteossa, jolla on vammaisten ihmisten elämään merkittävä vaikutus. Sopimus vahvistaa vammaisten ihmisten oikeussuojaa ja osallisuutta merkittävästi.

Lisätiedot

Vammaisfoorumin puheenjohtajaMerja Heikkonen
merja.heikkonen(a)nkl.fi

Vammaisten syrjintää voi verrata rasismiin, seksismiin ja homofobiaan

"Vammaiset joutuvat jatkuvasti kokemaan alentumista, sääliä ja väkivaltaa", sanoo vammaistutkimuksen professori Simo Vehmas. 

Vammaisten riski joutua väkivallan uhriksi on moninkertainen verrattuna niin sanottuihin normaaleihin ihmisiin. Vehmasta kiinnostaa vammaisten yhteiskunnallisen aseman parantaminen esteettömyyttä, koulutusta ja työllisyyttä lisäämällä.
Suomessa vammaisten koulutus- ja työllisyysaste on muita länsimaita huomattavasti alhaisempi. On suojatyöpaikkoja, mutta sille ei ole tunnustettu oikean työn asemaa.

Vammaisten osuus maailman väestöstä on 15 prosenttia. Suurin osa elää kehitysmaissa. Suomen väestöstä kehitysvammaisten osuus on prosentin luokkaa. Vammaisten osuus väestöstä on kasvanut. Esimerkiksi autistien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti 1990-luvulta. Sitä ennen autismi luokiteltiin mielisairaudeksi.

Lähde:
Piia Matikainen ESS Kotimaa (2014) Vammaistutkimuksen professori: Vammaisten syrjintä on verrattavissa rasismiin, seksismiin ja homofobiaan 

Katso myös:

• Kun Suomi surmasi vammaisiaan 
• Hitlerin raivottaret

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus

Vammaiset ihmiset kokevat päivittäin syrjintää ja esteitä ympäristön asenteissa, vuorovaikutuksessa,  liikkumisessa, julkisten tilojen käytössä ja palvelujen saatavuudessa. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimuksen ratifiointi vaatii vielä yhdenvertaisuuslain ja itsemääräämisoikeuslain muutoksen.

Uuden yhdenvertaisuuslain tavoitteena on parantaa syrjintäsuojaa muun muassa seksuaalivähemmistöille, ikäsyrjintää kokeneille, terveydentilansa takia syrjityille ja vammaisille. Uusi lainsäädäntö laajentaa siis merkittävästi syrjinnältä annettavaa suojaa. Uusi yhdenvertaisuuslaki vaikuttaa myös työelämään ja tasapuolisen kohtelun vaatimuksiin.


Vähemmistövaltuutetusta tehtäisiin syrjintä-asioita laajasti käsittelevä yhdenvertaisuusvaltuutettu. Kun vähemmistövaltuutettu valvoo vain etnisen syrjinnän kiellon noudattamista, valvoisi yhdenvertaisuusvaltuutettu yhdenvertaisuuslain noudattamista kaikkien syrjintäperusteiden osalta.

Vähemmistöjen palveluita ja ihmisoikeuksia koskevissa kysymyksissä on vuosien kuluessa tapahtunut parannusta. Vaikeavammaisten henkilöiden oikeus henkilökohtaiseen avustajaan on jo toteutunut.

Esteetön ympäristö, tärkeiden palvelujen turvaaminen, pääsy harrastuksiin ja kulttuurin pariin, mahdollisuus työhön ja opintoihin sekä kohtuulliseen toimeentuloon parantaa vammaisten henkilöiden ja heidän läheistensä elämänlaatua.

Työnantajilla on jo nykyisin velvollisuus tehdä kohtuullisia mukautuksia vammaista työntekijää varten. Sen sijaan palveluiden ja tavaroiden tarjoajille (esim. hotelleille, ravintoloille ja vähittäiskaupoille) tämä olisi uusi velvoite.

Aiheesta lisää:
Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Yhdenvertaisuuslain uudistus eduskuntaan

Asperger-lapsi psykiatrisessa osastohoidossa II

Kasvatusmalli on kuin suoraan armeijasta, jossa alokkaat pannan toisiaan vastaan. Tämä pelottaa,  vaikka lapsi näyttää sopeutuneen osastolle ja osaavan pitää puoliaan. 

Todellakin olisi jo korkea aika päästä pois osastolta, jossa koko perhettä kidutetaan kaikenlaisin pakkomenetelmin. Uusin pakko on se, että meitä vanhempia yritetään pakottaa tapaamisiin R&J:n kanssa, vaikka olen selväsanaisesti pyytänyt keskustelukokoonpanon muutosta.

Soitin ylilääkärille ensimmäisen kerran vuosi sitten, kun en ymmärtänyt hoitomenetelmiä. Tämän seurauksena tulivat vierailurajoitukset, joilla pyrittiin erottamaan vanhemmat toisistaan vierailujen aikana.

Vain toinen vanhemmista saa vierailla. Vain tunnin viikossa. Lisäksi vierailut piti ilmoittaa etukäteen, ja kertoa kuka tulee. Jos sovittu vanhempi ei pääse tulemaan, ei myöskään toinen vanhemmista saa tulla. "Me kyllä autamme lasta kestämään pettymyksen" totesi J. Tämmöistä diktatuuria emme ole kuitenkaan noudattaneet.