Harry Potterin puolustava asenne taikamaailman vähemmistöjä kohtaan tarttuu, ja J. K. Rowlingin kirjasarjan lukeminen voi tehdä lapsista suvaitsevampia vähemmistöjä kohtaan, kertoo Italiassa Modenan ja Reggio Emilian yliopistossa valmistunut tutkimus.
Tutkimuksen mukaan vaikutuksen huomaa nuorista, jotka ovat kokeneet samastuvansa Harry Potteriin ja hänen ystäviinsä eivätkä Potterin arkkiviholliseen Voldemortiin.
Kirjasarjassa Voldemort tekee tiukkaa eroa velho- ja jästivanhempien lapsena syntyvien kuraveristen ja puhtaiden velhosukujen välille, mitä tutkijat pitävät "ilmeisenä viittauksena natsismiin". Lisäksi Potter ystävineen törmää jatkuvasti maahisiin ja kotitonttuihin, jotka on runnottu yhteiskunnassa muita alhaisempaan asemaan, ja yrittää ajaa heidän oikeuksiaan.
Tutkimus on ilmestynyt Journal of Applied Social Psychology -julkaisussa ja siitä uutisoi The Pacific Standard.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vähemmistöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vähemmistöt. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
