Rotuhygienia

Vammaishuolto, rotuhygienia ja sterilointikeskustelut Suomessa tulivat muun maailman
kanssa samaan aikaan, ja vaikutteita saatiin myös esimerkiksi Saksasta, Ruotsista, ja
Yhdysvalloista. 

Ruotsissa perustettiin vuonna 1921 Statens Institut för Rasbiologi (valtion rotubiologian laitos), jonka tutkimuksia myös suomalainen Folkhäsan avusti. Ruotsi toteutti 40 vuodessa 62 000 vammaiselle ja pitkäaikaissairaille pakkosterilisoinnin. USA:ssa pakkosterilointeja toteutettiin vuosina 1907 - 1963 noin 64000 ihmiselle.

Natsi-Saksassa pakkosterilointeja kertyi 10 vuodessa 450.000. Natsijohtaja Adolf Hitler (1889 - 1945) oli esittänyt julkisesti tavoitteen toivottomasti sairaiden eliminoinnista jo vuonna 1935. 

Saksassa alkoi kehitysvammaisten joukkomittainen tuhoaminen vuonna1939. Eglfing-Haarin sairaalassa vaikeavammaisia lapsia tapettiin nälkään, monessa muussa paikassa käytettiin kehon kuivumiseen johtavaa lämpöä. Eglfing-Haarin sairaalan johtaja, natsilääkäri Hermann Pfannmüller perusti pitkin maata aikuisille kehitysvammaisille nälkätaloja nimeltään ”Hungerhäuser”. Saksassa murhattiin vuosina 1939 – 1945 kaikkiaan 200 000 – 250 000 vammaista henkilöä ja osa heistä kaasukammioissa (Viitapohja 2004.)


Lähteet

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino Oy, Helsinki.

Kaski Markus & Manninen Anja, Mölsä P. & Pihko Helena (1998). Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo.

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä.

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere.

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere.

Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki. http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm

Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki.  http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html

Rodun degeneraatio uhkana ja steriloinnin tavoitteena yhteiskunnan suojelu

Uusi lastensuojelulaki 1936  loi menettelysäädökset ja edellytykset lasten huostaanotolle, mikä merkitsi sitä, että vanhempien valta voitiin tietyissä tilanteissa siirtää yhteiskunnalle.
Suomen ensimmäinen kehitysvammalaitos perustettiin  vuonna 1890 Hämeenlinnan
seudulle, joka oli nimeltään Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitos. Tässä Perttulan tylsämielislaitoksessa aloitettiin  vuonna 1912 kehitysvammaisten laitossterilisointi.

Sterilisoiminen lopetettiin vuonna 1922, kun lääkintöhallitus huomautti Perttulan lääkärille, että vallitsevan lain mukaan sterilisoimista voidaan pitää laittomana ja rangaistavana tekona. Kehitysvammaisia koskenut  pakkosterilisointilaki 227/1935 säädettiin Suomessa kuitenkin vasta vuonna 1935.

Sterilointikysymystä, kuten muutakin vammaispolitiikkaa, on tärkeä tarkastella suhteessa silloisiin olosuhteisiin ja sen ajan yhteiskunnan muuhun kehitykseen. Suomessa yksilö ymmärrettiin yhteisön osaksi, ja perheen tehtävänä oli kasvattaa moraalisia ja vastuullisia kansalaisia.

Yksilön velvollisuutena oli toimia kansakunnan edun hyväksi eikä niinkään ajaa omia etujaan.
Rodun degeneraatio koettiin vakavana uhkana nuorelle kansakunnalle, ja sterilointilain
tavoitteena oli yhteiskunnan suojelu.

Lähteet:

Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino 

Oy, Helsinki. 

Kaski Markus,  Manninen Anja,  Mölsä P., Pihko Helena (1998). Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo. 

Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja  1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä

Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan kirjapaino, Kouvola.

Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere

Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.

Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino, Tampere.

Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere. 

Vammaisten surmaaminen osana rotuhygieniaa

Natsit olivat suunnitelleet kehitysvammaisten ja mielisairaiden surmaamista jo ennen toista maailmansotaa, mutta se päätettiin toteuttaa vasta sodan aikana. 

Tarkoituksena ei ollut taistella vain kansakunnan geneettistä rappeutumista vastaan, vaan myös vapauttaa sairaaloiden vuodepaikkoja ja henkilökuntaa tulevaa sotaa varten. Vuoden 1941 loppuun mennessä olikin onnistuttu ”vapauttamaan” 93 521 vuodepaikkaa eutanasiaohjelman ansiosta. Vuosina 1939–1945 Saksassa surmattiin kaiken kaikkiaan 200 000 – 275 000 vammaista ihmistä.

Suurinta osaa lääkäreitä ei asetettu koskaan tuomiolle. Osa sotarikoksia tehneistä tiedemiehistä muutti Yhdysvaltoihin, monet entiset rotuhygieenikot toimivat vaikutusvaltaisina tutkijoina Saksassa 1970-luvulle saakka.

Rotuhygienian edustajia on esiintynyt sotien jälkeenkin. Nykyisistä näistä ns. bioeetikoista tunnetuimpia ovat Helga Kuhse ja Peter Singer.

Käytännön tasolla kehitysvammaisten ihmisten syrjiminen näyttäytyy tavallisesti ryhmäkoteja ja vastaavia asumisyksikköjä suunniteltaessa. Lähes poikkeuksetta ns. paremmin toimeentulevat naapurit ryhtyvät toimiin rakentamisen estämiseksi.

Kehitysvammaisuus ja ihmisarvo
Social inclusion classes