Millaista oli silloin, kun kuulit sanan autismi ensimmäisen kerran?
Kohdallani elettiin hyvin jännittäviä aikoja, kun kuulin ensimmäisen kerran sanan ”autismi” kunnolla. En ollut kuullut tuota sanaa kuin joskus hyvin, hyvin pienenä, jolloin olin Lastenlinnassa tutkimuksissa, mutta silloin ei 1980-luvulla juurikaan Asperger-diagnoosejakaan annettu kovin helposti. Olin jo 27-vuotias keväällä 2008, jolloin psykiatrini epäili, että minulla saattaisi olla As- perger. Minulle vielä kerrottiin Aspergerin kuuluvan autisminkirjoon sekä se, että se on neurobiologinen kehityshäiriö. Aspergeriani lähdettiin vasta elokuulla 2008 tutkimaan kunnolla Lohjan päiväsairaalassa, jossa lää- kärinä työskentelee yhä tunnettu neurologi ja psykiatri. Mielestäni olisi ollut paljon helpompaa saada diagnoosi noin kolmevuotiaana kuin vasta kolmenkympin kyn- nyksellä.
Olin selkeästi tuonut psykiatrisesta sairaalasta pääsyn jälkeen psykiatrian poliklinikalla psykiatrilleni esiin, että minua ärsyttävät tietyt asiat vuorovaikutuksessa, kuten ihmisten eleet ja äänensävyt, ja se, jos minulle tuotiin koulussa esimerkiksi negatiivisia asioita esiin siten, että asian esittäjä laittoi kädet puuskaan ja huokaisun jälkeen sitten kertoi narisevalla äänensävyllään, mikä minussa ärsytti. Minäkin sitten taisin sanoa täräyttää takaisin yhtä voimakkaasti kyseiselle ihmiselle, ettei minunkaan silmil- leni ole syytä hyppiä ihan noin vain.
Mitä kertoisit tuosta hetkestä, ajasta ennen sitä ja heti sen jälkeen?
Ajasta ennen diagnoosin saantia olin saanut kokea läpi kouluhistoriani koulukiusaamista aina fyysisestä väkivallasta henkiseen väkivaltaan. Esimerkiksi yläasteella minun koulutavaroitani heiteltiin ympäri luokkaa ja myös päällysvaatteita laitettiin esimerkiksi koulun WC:n ros- kiksiin. Myöskin sain kokea vielä ammattikorkeakoulu- asteilla sitä, että ovi laitettiin nenäni edessä kiinni ilman, että pääsin luokkatilaan kunnolla. Siksi melkein aina pyrin siihen, että menisin luokkaan ensimmäisenä ja va- litsin jonkun nurkkapaikan, jossa en joutuisi kärsimään erilaisista hälinöistä ja pyyhekumien heittelystä muun muassa. Sain kyllä tuntea selkärangassani sen, että olin jatkuvasti erilainen.
Kuva ei liity artikkeliin.
Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Tarinat ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän omaistensa kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli Aution vesiväritöillä. Kirjan voi tilata itselleen tai edustamalleen organisaatiolle postikulujen hinnalla osoitteesta info[at]autismiliitto.fi.
Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta: http://www.autismiliitto.fi/files/1625/MinunTarinani_nettiPDF.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti