ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

perjantai 2. lokakuuta 2015

Mieheltäni petti sydän

Minut pyydettiin kouluun tuntiopettajaksi. Samalla aloitin kasvatustieteen opinnot. Tein töitä ja opiskelin. Valmistuin nopeaan tahtiin luokanopettajaksi ja jatkoin erityisopettajaksi. Poikani Jarkko on monesti ihmetellyt, miten se tapahtui. Vastaukseni oli: öisin ja keittiönpöydän kulmalla aina, kun oli vähänkin aikaa.

Yläkoulun aikana minulle ja Jyrin opettajalle kirkastui käsitys, että Jyri on autisti. Virallista diagnoosia ei ollut, eivätkä opintonikaan juuri asiaa valaisseet. Luin kaiken, minkä käsiini maailmalta sain. Suomeen alkoi myös tulla ulkomaanguruja kouluttamaan. Jyrikin oli eräässä koulutuksessa Theo Peetersin koeoppilaana. Ahmin kaiken autismia käsittelevän tiedon. Tieto ei lisännyt tuskaa, vaan päinvastoin: syyllisyyden taakka keveni entisestään.

Kymppiluokalla Jyrillä alkoi mennä huonommin. Koulu, opettaja ja luokkatoverit vaihtuivat. Koulusta kotiin ei tultukaan suoraan, emmekä tienneet, missä aikaa kulutettiin. Jyri oli helposti narrattavissa ja vietävissä. Murrosikä oli alkanut ja herätti hämmennystä.

Ensimmäinen ammattikouluvuosi oli katastrofi ja koulu keskeytyi. Oltiin taas aallonpohjassa. Mieheltäni petti sydän, joka saatiin sillä kertaa korjattua ohitus- leikkauksella. Jyrille ainoa tarjottu ratkaisu oli kehitysvammaisten työtoiminta. Kotiinkaan hän ei voinut jäädä, koska meillä vanhemmilla oli vaativa työ ja pikkuveli kävi lukiota.

Työtoimintaryhmässä Jyri joutui kaikkien silmätikuksi ja hän karkaili. Ruuvien pussitus ei oikein kiinnos- tanut. Jyri joutui jatkuvasti vaikeuksiin yksin liikkuessaan. Hän tuli pari kertaa kotiin rajusti pahoinpideltynä. Seurasi Rinnekotijaksoja ja vahvaa lääkitystä. Optikolle tuli usein asiaa, koska rillit oli rikottu. Juoksemista ei voinut jatkaa.

Jyri ei ole koskaan oikein pärjännyt sosiaalisesti taitavien ei-autististen kehitysvammaisten ryhmissä, ellei kyseessä ole hänen vahva osaamisalueensa, kuten musiikki, ja ellei ryhmä ole hyvin ohjaajan hanskassa.




...jatkuu

Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Tarinat ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän omaistensa kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli Aution vesiväritöillä. Kirjan voi tilata itselleen tai edustamalleen organisaatiolle postikulujen hinnalla osoitteesta info[at]autismiliitto.fi.
Lähetä kommentti