Kun minut määrättiin terapiaan

En tiedä varmasti, milloin kuulin sanan autismi ensikerran. Sen muistan, että Sademies-elokuva jäi mieleen autistisen sankarinsa takia. Lapsuudessa minua pidettiin jopa nerona, sillä minulla oli erikoisia ja vaativia harrastuksia. 

Ensin minua kiinnostivat kirkot ja halusin käydä kaikissa mahdollisissa kirkoissa, joissa suntiot mielellään esittelivät rakennuksiaan arkkitehtuurista kiinnostuneelle uteliaalle pikkupojalle. Ennen kouluikää kiinnostivat junat ja etenkin veturit. Tutustuin veturinkuljettajiin, jotka tarjosivat minulle kyytejä veturissa edestakaisin naapurikaupunkien välillä.

Sittemmin minua alkoi kiinnostaa elektroniikka. Löysin naapurikorttelin takapihalta elektroniikkakorjaamon, jossa seurasin haltioituneena, kuinka asentajat korjasivat erilaisia kotitalouksien pienkojeita. Eräs asentaja huomasi kiinnostukseni. Hän antoi minulle kasan mikroaaltouuneista jääneitä osia ja sanoi: ”Kokoa näistä osista itsellesi mikro!”. Ja kas kummaa niistä todella syntyi toimiva mikro, jonka kannoin yllättyneille vanhemmilleni kotiin. Aluksi heidän oli vaikea uskoa, että oli koonnut laitteen aivan itse.

Koulussa kyllästyin istumaan pulpetissa ja pian minut leimattiin häiriköksi. Lapset kiusasivat oudosti käyttäytyvää luokkatoveriaan. Minusta tehtiin syntipukki ja sijaiskärsijä. Kerran kiipesin koulun katolle karkuun kiusaajiani. Tästäkään ei rankaistu kiusaajiani, vaan minut ohjattiin rankaisujen jälkeen nyt terveydenhoitajalle, joka näki käytöksessäni psykiatrisen ongelman. Myös vanhemmat määrättiin erilaisiin tutkimuksiin ja terapioihin.

Julkaisut Puoltajassa 20. elokuuta 2014