ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

torstai 20. marraskuuta 2014

Skitsofrenia

Skitsofrenia on vakava mielenterveyden häiriö, joka aiheuttaa yleensä laajan toimintatason laskun. 

Heikko älyllinen tai sosiaalinen suorituskyky liittyy skitsofreenisiin häiriöihin jo ennen sairastumista, joskin pääosa aikuisina sairastuneista on selviytynyt esimerkiksi koulussa normaalisti. On kuvattu lukuisia lahjakkaita henkilöitä, jotka ovat sairastaneet skitsofreniaa tai – mikä on selvästi tavallisempaa – sairastuneet siihen luovan kautensa loppupuolella tai sen jälkeen.

Skitsofreniadiagnoosin perustana olevat kolme oiredimensiota: psykoottisuus, hajanaisuus ja negatiiviset oireet.

Psykoottisuus
  • ajatusten kaikuminen, ajatusten siirto tai riisto tai ajatusten lähettäminen
  • kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät harhaluulot; harhaluuloiset havainnot
  • kuuloharhat, joissa äänet kommentoivat potilaan käyttäytymistä tai keskustelevat potilaasta keskenään tai toisentyyppisiä ääniä.
  • muut itsepintaiset harhaluulot, jotka ovat kulttuuriin sopimattomia ja täysin mahdottomia
  • pitkäkestoiset minkä tahansa aistin aistiharhat, jotka esiintyvät päivittäin vähintään yhden kuukauden ajan ja joihin liittyy harhaluuloja.
Hajanaisuus
  • neologismit (potilaan keksimät omat sanat), ajatuskatkot tai irralliset väliin tulevat tavallisen ajatuksen kulun katkaisevat ajatukset. Seurauksena on puheen hajanaisuus tai merkityksen menetys.
  • katatoninen käytös, kuten kiihtymys, pysähtyminen outoihin asentoihin tai
  • vahamainen taipuisuus, negativismi, mutismi ja täydellinen pysähtyneisyys.
Negatiiviset oireet
  • huomattava apaattisuus
  • puheen vähäisyys
  • tunteiden latistuminen tai epäsuhtaisuus.
Sairautena skitsofrenia poikkeaa monin tavoin mielialahäiriöistä. Sille on ominaista pitkäkestoisempi ja pysyvämpi oireilu, ja sairauden kulku on yhtenäisempi kuin jaksoittain ilmaantuvissa vakavissa mielialahäiriöissä, vaikka nekin ovat uusiutumisalttiutensa vuoksi pitkäaikaissairauksia. Myös Autismin kirjon häiriöissä puheen hajanaisuus ja vähäisyys on tyypillistä.

Nykyisten hoitosuositusten lähtökohtana on näkemys skitsofreniasta pitkäaikaisena häiriönä, jonka kulku vaihtelee akuuttien psykoosivaiheiden ja stabiilien vaiheiden välillä. Skitsofrenian yhteydessä puhutaan usein toipumisesta hoitotuloksena. Jos kriteereiksi asetetaan pysyvä oireettomuus ilman merkittävää meneillään olevaa hoitoa, kyky hankkia toimeentulo vapailla työmarkkinoilla ja kyky ylläpitää sosiaalisia verkostoja, on skitsofreniasta toipuminen varsin harvinaista.

Yhdysvaltalaisessa viiden vuoden seurantatutkimuksessa vain joka seitsemäs ensimmäisen skitsofreenisen psykoosin sairastaneista pysyi toipuneena yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan. Toipuminen vaikuttaakin realistisemmalta vaihtoehdolta hoidon tavoitteena.



Suomen Lääkärilehti 14-15 2007

Lähetä kommentti