ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kun lapsella on ongelmia...

1)    Lasta pitäisi ensisijaisesti tutkia siinä tilassa, missä ongelmat havaitaan.  Se tuo myös ratkaisun nopeasti ja edullisesti ilman vuosien laitoskierrettä. Tutkimus voidaan aloittaa yksinkertaisesti esimerkiksi pitämällä päiväkirjaa. Mitä tapahtui ja miten; milloin, missä paikassa ja tilanteessa. Laboratoriossa sosiaalisten ongelmien tutkimus vie helposti harhapoluille. Lasta ja vanhempia pitäisi kuulla ensisijaisesti. Perhe itse on usein ongelmansa paras asiantuntija. Vanhempien kokemusta pitäisi kunnioittaa. Kommunikaatio on kaiken avain.

2)    Psykiatrian ja neurologian asiantuntijoiden pitäisi pystyä kommunikoimaan keskenään ja vanhempien kanssa.. Muutoin lapsi on vaarassa mennä pesuveden mukana. Omaan osaamiseen pitäisi suhtautua vaatimattomasti. Aina on mahdollisuus oppia uutta. Kullakin perheellä on oma kulttuurinsa. Pitkä kliininen kokemuskaan ei aina ole tae osaamisesta, jos ei pysty ymmärtämään perheen kulttuuria.

3)    Vanhemmille ja perheelle pitäisi antaa mahdollisuus valita hoitomuodoista perheen kulttuurille sopivin. WHO:n tutkimuksissa todettiin, että kehitysmaissa mielenterveysongelmien hoito onnistuu paremmin kuin täällä lännessä. Syyksi todettiin se, että perheillä oli enemmän päätäntävaltaa ja valinnanmahdollisuuksia hoitomuotoa valittaessa.

4)    Hoidon perusteet pitäisi kertoa vanhemmille. Ei riitä, että kerrotaan sairaalan olevan "huippuyksikkö". Ei riitä, että lapsen tapaamista rajoitetaan sillä perusteella, että myös kirurgi voi määrätä lapsen vanhemmille tapaamiskiellon.

5)    Luottamus asiakkaaseen on ensisijainen edellytys kommunikoinnin onnistumiselle. Epäluuloinen ja syyllistävä asenne ei auta diagnoosia eikä edistä hoitoa. Perhettä pitäisi kuunnella, eikä panna heidän sanojaan itseään vastaan.

6)    Keskustelutilanteiden pitäisi olla luontevia eikä väkinäisiä. Keskusteluympäristön pitäisi olla mahdollisimman tavallinen eikä pitkiä käytäviä, monia lukittuja ovia ja tarkkailukameroita ja peiliseiniä.

7)    Keskustelujen pitäisi olla luottamuksellisia, eikä niin että pian huomaa koko osaston tietävän siitä, mistä tapaamisissa on puhuttu.

8)    Osastolla henkilökunnan pitäisi esitellä itsensä. Hämmentävää vierailuilla on kun ei tiedä kuka on henkilökuntaa ja ketkä on vanhempia.

9)    Vanhempien ohjaus tapaamiset ja "kuulumiset" eivät saa olla ristikuulustelua vaan rakentavassa ilmapiirissä tapahtuvaa tasa-arvoista vuoropuhelua. Miten voit ottaa ohjausta henkilöiltä, jotka leimaavat sinut syylliseksi lapsesi tilaan. Syyllistäminen ei tässä tilanteessa auta vaan ratkaisut.

10) Pitäisikin ongelmien sijasta keskustella niiden ratkaisuista. Kahden ja puolen vuoden hoidossa ratkaisuista alettu puhua vasta viimeisen puolen vuoden aikana, jolloin pitäisi toteuttaa todella suuri muutos. Hoitojaksossa kesti vuoden, ennen kuin lapsi laitostui. Nyt kun hän on täysin laitostettu, pitäisi muutamassa kuukaudessa saada hänelle valmiudet "siviilielämään"!

11) Ongelmaksi tuleekin tavalliseen kouluun siirtymisessä se, että siirtymä tehdään kesken kouluvuoden, eikä kesälomalta, joka on luontevin tapa aloittaa uutta kouluvuotta. Nyt lapsi tuodaan kuin Ufo uuteen luokkaan. Kelle tahansa tavallisellekin lapselle tilanne on outo – varsinkin erityiselle lapselle, jota on pidetty 2,5 vuotta laitoksessa suljettujen ovien takana. Siirtymäjärjestelytkin ovat huomiota herättäviä nivelvaiheineen. Luonnollinen nivelvaihe olisi ollut kesä kotona ja syksyllä kouluun, kuten muutkin lapset.
Lähetä kommentti