Koska
autismikirjon ihmisten on vaikea ymmärtää kokonaisuuksien ja osien
välisiä sekä syy- ja seuraussuhteita (sentraalinen koherenssi), faktat ja neuvot on hyvä esittää
konkreettisen tarinan muodossa: miksi ja millaisten ruokien syöminen on
tärkeää: esimerkiksi energian saamiseksi niiden asioiden tekemiseen,
josta nautimme.
Asiat kannattaa havainnollistaa yhdistämällä ne
tuntemuksiin: huono ravinto väsyttää ihmistä, tekee hermostuneeksi ja
masentuneeksi, jne. Autismikirjon henkilöt eivät välttämättä osaa
suhteuttaa omia syömisiään ravitsemustietouteen, mutta selkeästä ja
jäsennellystä, visuaalisesti esitetystä käytännön tiedosta voi olla
paljon hyötyä. Autismikirjon häiriö ei ole sairaus, joka voisi parantua,
vaan synnynnäinen poikkeavuus – mutta syömishäiriö voi korjaantua
ohjauksen ja oppimisen kautta.
Mietin elämäni ruokailutilanteita
lapsuudesta lähtien, kertoo Sylillisen toimittaja Karla Löfgren. Mummolassa oli turvallista syödä muiden kanssa
rauhallisessa tunnelmassa, kun ruokakin oli tuttua ja puhdasta: vain
perunaa ja ruskeaa kastiketta ja jotain lihaa. Halusin ja sain ateriani
ilman sipuleita ja porkkanoita, jotka tuntuivat liukkailta ja
inhottavilta suussa, maistuivat pelottavan erilaisilta ja näyttivät
sekavilta ja epäilyttäviltä.
Karla Löfgren (2015) Syömishäiriön taustalla autismin kirjon häiriö? Sylillinen 9.9.2015
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti