Näin vaikeasti vammaisen ja puhumattoman autistisen Tuomas Alatalon eräässä seminaarissa. Enää miehen avustajana ei toiminut äiti. Kommunikoinnin hän hoisi puhesyntetisaattorilla. Minulle ei syntynyt epäilyä, etteikö hän puhunut aivan itse.
Edelleenkin on skeptikkoja, jotka eivät usko Alatalon kirjoittaneen itse aikoinaan Ylioppilaslehdessä julkaisemiaan artikkeleita. Välineet ovat kehittyneet ja myös vaikeimmin autistiset ihmiset ovat saaneet äänensä kuuluviin. Silti on myös niitä, jotka eivät edelleenkään puhumattoman sanaa usko.
Aiemmin tiesimme vain vähän autismista. Kuvamme autismikirjosta kasvaa monipuolisemmaksi ja värikkäämmäksi. Voimmeko todella oppia ymmärämään puhumatonta ja vaikeimmin vammaisista ihmisistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti