Valmentajan ja kuntoutujan suhde

Valmentajan ja kuntoutujan suhde lähtee kuntoutujan tarpeista ja rakentuu myönteiselle palautteelle. 

Realistisista tavoitteista ja odotuksista keskustellaan ja niiden pohjalta rakennetaan toimintasuunnitelma. Kuntoutujan itsetuntemus ja itsensä hyväksyntä lisääntyvät, kun kuva itsestä muuttuu myönteisemmäksi. Nämä ovat myös psykoterapioiden ja neuropsykologisen kuntoutuksen elementtejä.

Asperger-nuori voi hyötyä psyykkisestä hoidosta ja tuesta, vaikka oireyhtymää ei ole mahdollista poistaa hoidolla (Nieminen ym. 2000). Työskentelymuoto ja keskustelut sopeutetaan kuntoutujan ominaisuuksiin. Keskusteluissa lähdetään häntä itseään kiinnostavista asioista ja huolenaiheista.

Yleensä kuntoutuja toivoo ongelmiinsa myös konkreettisia neuvoja. Etenkin nuorilla aikuisilla voi esiintyä kausittaisesti levottomuutta, mielialaoireita ja eristäytymistä. Tällöin säännölliset, supportiiviset tapaamiset ovat erityisen tarpeellisia. Tapaamisten avulla voidaan helpottaa psyykkisiä vaikeuksia (Tantam 2000). Osaltaan valmennuskontakti tarjoaa tukea mutta ei korvaa hoitosuhdetta.

Neuropsykiatrisen valmentajan tulisi tietää perusseikat vuorovaikutussuhteen ja oman persoonan merkityksestä asiakastyössä. Kuntoutujien kliinisten erityispiirteiden riittävä tunteminen on tärkeä pohja työskentelylle. Eduksi on myös yleisten psyykkisten rasitus- ja suojatekijöiden tunteminen. Lisäksi tarvitaan tietoa siitä, miten kuntoutuja kohdataan arvostavalla tavalla. Valmentajan on tärkeää saada riittävästi työnohjausta.

Sihvonen J. (2011) Aikuisen Asperger-potilaan neuropsykiatrinen valmennus yksilökuntoutuksena. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2011;127(2):118-25