Miten diagnosi on vaikuttanut elämääni?

Tukea oli vaikea saada, sillä minun tai vanhempien toiveita ei kuunneltu. Vanhempani olivat kysyneet neuvoa Autismi- ja Aspergerliitosta, kun minua oltiin sijoittamassa vastoin tahtoani lasten psykiatriselle osastolle. Järjestöstä kuitekin kehotettiin unohtamaan vastarinta, jottei aiheutettaisi hallaa lapselle. Onnekseni vanhempani kuulivat minua eivätkä uskoneet terveydenhuollon ammattilaisiin tai autistien etujärjestöä.

Kuten sanottu perheeni haki tukea Autismi- ja Asperger-liitosta. Sanottiin vaan, että ottkaa vastaan kaikki tarjottu laitoshoito, sillä Aspergerista ei parannuta. Kotiin tukea ei kuitenkaan koskaan saatu, vaikka sitä vanhempani halusivat. Onnekseni vanhempani uskoivat omaan intitutioonsa ja lapseensa ja pelastuin "hullujen huoneesta".

Luulin, että tulevaisuus on nyt 2000-luvulla. Mutta suureksi hämmästyksekseni edelleenkin kuulen vastaavia tarinoita siitä, kuinka lapset ja heidän perheensä kärsivät väärin ymmärryksestä. Miksi perheitä ei kuunnella? Terveydenhuollon ammattilaiset kertoivat toimivansa 20-vuoden asiantuntemuksella. Ilmeisesti se kuitenkin merkitsee, että heidän osaltaan mikään ei ole muuttunut 20 vuoteen. Toivoisinkin, että alan järjestöissä kuultaisiin terveydenhuollon "asiantuntijoiden" sijasta myös lapsia ja heidän vanhempiaan.

Ei ole enää mitään syytä kutsua itseäni Aspergeriksi. Minulla on oma perhe ja työ. Olen siis parantunut. Toivottavasti kokemukseni auttaa myös muita parantumaan Aspergerista.

Lähde: Minun tarinani

Aikuisena