Menin asioissa helposti
liian pitkälle. En varsinaisesti tiennyt, minkä verran minun kuuluisi
syödä, sillä mahdollisuudethan ovat tässäkin asiassa rajattomat, kertoo Sylillisen toimittaja Karla Löfgren.
Asperger-ihmiselle kaikki on tavattoman monimutkaista: mitä tahansa
kysymystä voidaan eritellä, analysoida ja pohtia loputtomiin.
Vaikka
syömiseen kohdistuvat säännöt ja rajoitukset ahdistivat ja harmittivat
minua – esimerkiksi kylässä oli tyydyttävä siihen, mitä milloinkin
pantiin tarjolle – kärsiessäni oman syömistarpeeni rajattomuudesta
toivoin kiihkeästi, että joku tai jokin olisi asettanut minulle rajoja
ja esteitä.
Minulla on aina ollut vaikeuksia normien kanssa, kuten
satunnaisten tai epäloogisten tapojen, ”kirjoittamattomien ja
sovinnaisuussääntöjen”, joiden kyseenalaistamiseen olen tuntenut paloa.
Myös asioiden väliset yhteydet, kuten tekojen seuraukset, ovat minulle
hämärän peitossa.
Karla Löfgren (2015) Syömishäiriön taustalla autismin kirjon häiriö? Sylillinen 9.9.2015
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti