ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Onko neurotyypillinen maailman napa

Tutkija Joe Henrich ja hänen kollegansa ovat kyseenalaistaneet psykologian- ja taloustieteen- perusteita; länsimaista etnosentrismiä, jolla yhteiskuntatieteilijät tarkastelevat ihmisen käyttäytymistä ja kulttuuria.


Kesällä 1995 Joe Henrich matkusti Peruun kenttätyöhön Machiguenga-kansan pariin nuorien UCLA:n antropologian jatko-opiskelijoiden ryhmässä. Machiguengat elävät pohjoiseen Machu Picchu pohjoispuolella Amazonin alueella. Machiguengat elää perinteisesti puutarha-viljelijöinä. He asuvat yhden perheen harjakatto majoissa pienissä kylissä, jotka koostuu suurperheiden ryhmistä. Ravinnoksi käytetään paikallista riistaa ja omien puutarhojen tuotteita, joita jaetaan oman suvun kesken, mutta harvoin vaihdetaan ulkopuolisten kanssa.


Vaikka olosuhteet olivat melko tyypilliset antropologille, mutta Henrichin tutkimus ei ollut. Perinteisen etnografisen tutkimuksen sijaan, hän päätti tehdä kokeen, joka olivat kehittäneet taloustieteilijät. Henrich käytetti tutkimuksessaan  peliä joka perustui “vangin dilemmaan” tarkoituksena selvittää vallitseeko eristyneissä kulttuureissa sama “vaistomainen oikeudenmukaisuus” kuin länsimaissa.


Pian heräsi kysymys onko "vaistomainen oikeudenmukaisuus" ylimielinen ja harhainen oletus länsimaisen kulttuurin ihmisestä itsestään, itserakkaus jossa valitsee eriarvoisuus ja saalistuksen sääntö. Vai löytryykö silti kultturien takaa universaalia neurotyypillistä ihmistä, kutn oletus oli?



Lähde:
Ethan Waters 25 helmikuu 2013, Pacific Standard Magazine


http://www.psmag.com/books-and-culture/joe-henrich-weird-ultimatum-game-shaking-up-psychology-economics-53135

Ei kommentteja: