Varhaisen puuttumisen eetos ei tunnista erhdystään

Lastensuojelu on toisinaan perheitä syvästi traumatisoivaa syrjimistä, jonka arvet eivät parannu. Todellista apua ei löydy valvontakulttuurista, kovasta kontrollipolitiikasta ja lasten laitostamisesta. Apu löytyy kotoa, kun perheitä tuettaisiin ajoissa eli huomio siirrettäisiin varhaiseen tukeen.

Huostaanotto on raju ja viimesijainen pakkotoimi tilanteen korjaamiseksi. Kuitenkin avohuollon palveluita karsitaan, ja toimimattomat peruspalvelut lisäävät huostaanottoja. Se taas on vastoin lastensuojelulakia, jonka tavoite on lasten ja vanhempien tukemisessa, perheen yhdistämisessä ja huostaanoton lopettamisessa.

Vanhoissa totalitaristisissa järjestelmissä, kun syytön pidätettiin, hän oli rikollinen – muutoinhan puolue olisi tehnyt virheen. Kun tämän päivän Suomessa lapsi sysätään perusteetta erityisluokalle tai otetaan huostaan, on toiminta oikeutettua – eihän koulu- tai sosiaalikoneisto osoita erehtyväisyyttään.

Tästä kertoo Kaisa Hintikan gradu: ”Huolidiskurssissa rakentuu varhaisen puuttumisen eetos, jonka vastaisesti yksilön on vaikea puhua.”


Miten lastensuojelusta tuli kyttäämistä? ”Yksikin väärin perustein puoskaroitu huostaanotto on liikaa”