Miten se toimii? Eikö häiriökäyttäytymisestä pidä rangaista. Eikö lapset saa väärän signaalin joka johtaa siihen mistä Hellsten varoittaa häiriökäyttäytymisen palkitsemiseseen. Seuraamukseton hoito alkaa siitä, että luodaan ympäristö, jossa ei tarvita pakkoa lapsen tarpeiden täyttämiseen.
Mitä tehdä, jos kaikesta huolimatta tulee tilanne, jossa hoidollisista tuntuu tarpeelliselta pakottaa niskuroiva lapsi mukaan toimintaan. Auktoriteettisessa kasvatuksessa ei mennä mukaan lapsen oikkuihin, vaan pakotetaan lapsi mukaan toimintaan. Jos hän ei tule esimerkiksi mukaan diskoiltaan, otetaan kädestä ja vedetään. Jos hän rimpuilee, otetaan apuvoimia. Lopulta päädytään kiinnipitelyyn. Mukava diskoilta menee sitten kiinnipidon merkeissä. Tämä kuvio saattaa toistua viikosta toiseen.
Huomaamme, että pakko ei tuottanut toivottua tulosta. Aiheutti vaan uuden ahdistuksen aiheen. Seuraamuksettomassa hoidossa ei hyväksytä ilman muuta, että lapsi ei halua osallistua diskoiltaan, vaan selvitetään mistä se johtuu. Saattaa olla, että lapsi on herkkä kirkkaille välkkyville valoille tai koville äänille. Tällöin täytyy joko luopua diskoilloista hänen kohdallaan, tai muuttaa diskoillan valaistusta ja äänen kovuutta. Jos ei mitään selkeää syytä huomata, muistetaan kutsua lapsi kärsivällisesti mukaan, mutta hyväksytään lapsen valinta. Voidaan myös järjestää vaihtoehtoista ohjelmaa hänelle. Seuraamuksettomassa hoidossa ei siis synny kiinnipitotilannetta. Seuraamukseton hoito on siis joustavaa ja väkivallatonta ja opettaa lapsellekin väkivallattoman tavan hoitaa ongelmat.
Jos kaikesta huolimatta tarvitaan joskus pakkoa valmistaudutaan siihen huolella. Kiinnipitoa tarvitaan periaatteessa vain silloin kun lapsen tai läheisen henki on uhattuna. Nämä tilanteet seuraamuksettomassa hoidossa ovat erittäin harvinaisia, sillä pakkotilanteet ovat pakottomassa ympäristössä äärimmäisen harvinaisia. Auktoriteettisen kasvatuksen kannattajat kutsuvat tätä näkemystä utopiaksi, mutta todellakin käytännön esimerkkejä löytyy mm. Englannista ja Norjasta.
Kirjallisuutta
Argyle (1988) Social Interaction. Methuen, London
Baron-Cohen, (1995) Mindblindness: an Essay on Autism and theory of Mind, MIT Press, london
Clarke, D. J. (1995) Physical treatments.Teoksessa S.G. Read (Toim.) Clinical Learning Disability Psychiatry, Saunders, London
Clarke, D. J. (1999) Bioligical aspects of challenging behaviour. Teoksessa J. Porter (toim.) Challenging Behaviour and Learning Difficulties, Module 11. The University of Birmingham, Birmingham:
Clements, J.& Zarkowska, E. (2000) Behavioural Concerns ans Autistic Sprctrum Disorders Jessica Kingsley, London
Helsten Tommy (2001) Vanhemmuus vastuullista vallankäyttöä. Gummerus Jyväskylä
Jones G, (2002) Educational Provision for Children with Autism and Asperger Syndrome
McDonnell,A.A. & Sturmey, P. (1993) Managing violent and agressive behaviour: towards better practice. teoksessa Jones & C.B. Eayrs (toim.) Challenging Behaviour and Intellectual Disability: A Psychological Perpective. Bild, Avon
Morgan H. (toim.) (2000) Understanding and Working with the Continuum of Need, Unit 6: Challenging Behaviour, The University of Birmingham, Birmingham.
Samson, D. & McDonnel A.A.(1990) Funktional analysis and challenging behaviours. Behavioural Psychotherapy, 18, 259-271.
Zarkowska, E. & Clements J. (1994) Problem Behaviour in People with severe Learning Disabilities, Coom Helm London
