ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Lapsen vointi romahti nopeasti laitoksessa

"Olen kokenut lastensuojelun ammattilainen.
En ole enää vuosiin uskonut nuorisopsyatrian ongelmat olisi vain resurssiongelmia. Nykyisin uskon että ongelmat ovat tekemisen asenteessa ja osaamisessa. Silloin kun potilas erityisen haastava hänet pika-arvioidaan ja todetaan käytöshäiriö. Tämä arviointi tapahtuu tarvittaessa minuuteissa tai tunneissa ei vuorokausissa.
Voidaan perustellusti sanoa että laiminlyönnit ja puutteet psykiatrissa hoidossa monen lastensuojelusijoituksen takana. Tätä psykiatrissa kutsutaan hoidolliseksi sijoitukseksi. Haastava potilas kirjoitetaan vaan raa-asti ulos vastoin kaikkien tahojen arviointeja ja mielipiteitä. Näin saadaan aikaiseksi lastensuojeluongelma.
Tiedän myös että Valvira on tietoinen vallitsevasta tilanteesta mutta ei tee perusteellista tutkimusta asian tiimoilta vaan uskovat lähtökohtaisesti psykiatrian vahvaa professiota. Valviralta puutuu rohkeus puuttua asiaan.
Laiminlyökö Valvira myös valvontavelvollisuuden?"


"Sossut tutustuivat meihin ja lopulta tekivät päätöksen: "Koska kotioloissa ei ole huostaanotoperusteita, niin jatkohoitolähetteen takia tehdän ns. hoidollinen huostaanotto." Siis korvaamaan sairaalahoitoa. Laitos mainosti itseään ylisanoja hehkutellen ja kuten sanottu hoidon piti kestää 2 vuotta.
Lapsen vointi romahti nopeasti laitoksessa, oli jotain hirveää seurata sitä vierestä. Laitoksen hehkuttama loistava "hoito" loppui lyhyeen kuin kananlento, kun lapsi pääsi lopulta itkien kertomaan sossuille, miten häntä siellä kohdeltiin. Ja sossut näkivät itse myös sen, että osastolla ei ollut yhtään psykiatrian ammattilaista, laitoksen lääkäriä lapsi pääsi tapaamaan kahden kesken vasta kun nostin siitä hirveän metelin. Siis psykiatrista hoitoa ei ollut, lapsia vain säilytettiin lukitulla osastolla.
Lapsi pääsi kotiin 3.5 kuukaudessa, mikä on historiallista sen laitoksen historiassa. Pääsi kotiin, mutta huostaanottotraumat jäivät, näin vieläkin, vaikka ikää hänellä on kohta jo 18-v."



Poimintoja keskustelusta

Ei kommentteja: