Mazzarellan mielestä hippiajan edelleen voimassa olevaa perintöä ovat solidaarisuus kolmatta maailmaa kohtaan ja ajatus siitä, että suuret tuloerot ovat väärin."Yllätyn joka kerta kun huomaan, että ajat ovat muuttuneet siten, etteivät ihmiset välttämättä jaa näitä ajatuksia." Mazzarellan mielestä katkeruus on yksi vaarallisimmista vanhuuden päivien möröistä.
Mazzarellan mukaan on helppo ymmärtää vanhempien väsymystä ja epätoivoa ja varsinkin heidän toivettaan, että lapset saavat hyvän elämän – huomatkaa: siis sellaisen jota vanhemmat pitävät hyvänä elämänä. Mutta on helppo ymmärtää myös autistiaktivistien vastaväitteitä. ’Hehän sanovat pyrkivänsä luomaan maailman, jossa meidänlaisiamme ei ole olemassakaan’, sanoo Jim Sinclair, joka oppi puhumaan vasta kaksitoistavuotiaana. Autistiaktivismi on älyllisesti kiinnostavaa haastaessaan normaaliusterrorismin. Se nostaa esiin polttavia kysymyksiä siitä, kuinka laajan inhimillisen käyttäytymisen kirjon olemme valmiit hyväksymään.
Mazzarella näkee, että on olemassa sana, joka on monella tapaa parempi kuin sana empatia, ja se sana on kunnioitus, respekti. Respekti merkitsee etymologisesti uudelleen katsomista, siis sitä, että katsoo ja katsoo sitten vielä kerran. Lääkäriopiskelijoille opetetaan, ettei heidän tule tuntea työssään sympatiaa eli jakaa tunteita potilaiden kanssa, mutta empatiaan heidän tulisi kyetä. Empatia on Mazzarellan mukaan toisen tunteiden tavoittamista, ymmärtämistä, mikä on ongelmallista, koska ”milloin me ymmärrämme toista ihmistä?”
Mazzarellan teos Sielun pimeä puoli -Mary Shelley ja Frankenstein on tarina miehestä, joka ei näe omaa pimeää puoltaan ja tuhoaa läheisensä omassa itsekeskeisydessään. Jos ihmistä kohtelee huonosti, hänestä tulee paha.
Anu Kilpeläinen: Paremman hoitokulttuurin puolesta. Puoltaja 30.12. 2014
Juhani Karila: 70-vuotias kirjailija Merete Mazzarella: "Kaikki saavutukset katoavat pian samaan mustaan aukkoon" HS 4.2.2015
Merete Mazzarella: Hyvä kosketus. Ihmisen kehosta, terveydestä, hoitamisesta ja kirjallisuudesta. (Alkuteos Den goda beröringen. Om kropp, hälsa, vård och litteratur.) Suom. Raija Viitanen. Tammi, Helsinki 2006.
Jussi Ahlroth: Merete Mazzarella katsoo pimeälle puolelle HS 5.2.2015
Merete Mazzarella (2014) Sielun pimeä puoli - Mary Shelley ja Frankenstein, Tammi.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti