Makella oli kotona aina
vaatteet epäjärjestyksessä, järjesteleminen oli hänelle vastenmielistä,
eikä hän halunnut kuluttaa siihen aikaa yhtään enempää kuin oli pakko.
Yleensä hän viikkasi vaatteet otettuaan ne narulta, seuraavaksi hän
laittoi kaikki vaatteet yhteen pinoon lajittelematta niitä ja nosti
pinot suoraan kaappiin. Vaatteiden löytäminen oli hankalaa, koska
samalla hyllyllä saattoi olla alushousut, farkut jne.
Make myöhästeli
monta kertaa tapaamisista, koska ei löytänyt paitoja tai muita
vaatekappaleita sekaisista kaapeistaan. Mitä enemmän hän niitä penkoi,
sen sekaisempia hyllyt seuraavalla kerralla olivat.
Hänen siskonsa
auttoi Makea merkitsemään hyllyt eri vaatekappaleille, he ostivat myös
pieniä hyllyille sopivia koreja, joihin esim. sukat ja alushousut oli
helppo laittaa. Tämä helpotti Maken arkea kovasti, vaikkei hän
edelleenkään nauttinut vaatteiden kaappiin järjestämisestä, oli eri
vaatekappaleille nyt kuitenkin omat selkeät paikkansa, jonne ne pystyi
enempää miettimättä laittamaan.
Tavaroita
kannattaa järjestää kaappiin pienempiin yksiköihin. Kodin pienet
tavarat laitetaan sopivan kokoisiin, läpinäkyviin muovilaatikoihin.
Yhteen paristot, toiseen kynät, kumit, liimat jne. Laatikon päätyyn
laitetaan lappu, jossa on sekä kirjoitettu että laitettu kuva
sisällöstä. Laatikot säilytetään laput näkyvillä ja näin sisällön tietää
ottamatta laatikkoa esille. Tavaroiden löytyminen helpottuu ja samalla
säästyy aikaa ja hermoja!
Vinkit: Autismi ja aspergeryhdistys
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti