ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

lauantai 29. marraskuuta 2014

Emme liittäneet Aspergeria autismiin

Ensimmäinen sana, jonka muistimme oli ”Asperger” emme osanneet liittää sitä autismiin.  Kuulimme siitä, kun kerrottiin, että villinä pidetyllä lastemme serkulla todetiin aspergerin syndrooma 1990-luvun puolivälissä.

Tämä sai kiinnostumaan aiheesta. Katsoimme tv:n keskusteluohjelmaa, jossa Heta Pukki kertoi omasta aspergeristaan. Hän totesi, että itseasiassa kysymys on korkeatasoisesta autismista.

Sitten lapsellemme tuli koulunkäyntiongelmia, ja yritimme ymmärtää niitä miettimällä omaa lapsuuttamme ja kouluaikaa. Huomasimme että, lasta saattoi ymmärtää oman kokemuksen valossa paremmin kuin hänen opettajansa tai erilaiset terveydenhuollon asiantuntijat, joille lapsen ongelmat haluttiin ”ulkoistaa”.

Tuolloin tuli mieleemme, olisiko kyseessä kuitenkin asperger, sillä ilmeni että lapsen serkulla oli saman kaltaisia piirteitä. Lapsemme ei ollut villi, eikä kiinnostunut kodinkoneiden toiminnasta kuten serkkunsa, vaan viihtyi mieluummin yksin ja omien dino-lelujensa parissa, joita hän mielellään asetteli tarkkaan riviin lasten huoneen lattialle.

Lähde: Minun tarinani


Miksi haluatte aspergeria


Ei kommentteja: