Kurki vertaa psykoosia ns. autismikirjon häiriöihin. Äärimmäisen/toistuvasti traumatisoituneen ihmisen käyttäytymisessä ja kokemusmaailmassa on monia psykoottisuuden kanssa samantyyppisiä piirteitä. Tähän saattaa liittyä myös se kliininen huomio, että voimakkaan traumatisoitumisen painottuminen psykoosisairauden todennäköisessä etiologiassa ennustaa huonoa vastetta neurolepti-lääkitykselle: Se ”koostava” vaikutus, josta lastenpsykiatriassa usein puhutaan neuroleptien kohdalla, ei traumatisoituneiden lasten kohdalla ole todennäköisesti muuta kuin sedaatiota, toisin sanoen lääkitty lapsi on niin väsynyt, etteivät hänen oireensa enää tule esiin väsymyksen hunnun alta. Näin Kurki soveltaa lacanilaista psykodiagnostiikkaa artikkelissaan Psykoosi, perversio ja neuroosi.
Psykoottiset ja autististet häiriöt eroavat Kurjen mukaan varsin selvästi toisistaan, joskin autistinen lapsi saattaa vanhempana saada myös psykoottisia oireita. Psykoottinen henkilö ei alistu kollektiivista olemista määrittävään ja yhdistävään symboliseen säätelyyn. Siitä huolimatta psykoottinen henkilö säilyttää sosiaalisen siteensä toisiin ihmisiin ja jakaa heidän kanssaan jossain määrin symbolifunktiota, joskin omilla vapautuksillaan.
Autistinen lapsi sen sijaan kieltäytyy enemmän tai vähemmän koko sosiaalisesta siteestä. Tässä mielessä autismi on loogisesti selvästi varhaisempi ilmiö kuin psykoosi, mikä vastaa sitä kliinistä havaintoa, että autistisia häiriöitä aletaan tutkia usein jo varhaislapsuudessa, kun taas psykoottisten häiriöiden tyypillistä esiintulon aikaa ovat ne elämänvaiheet, jolloin nuori erottautuu lapsuuden kodistaan – toisin sanoen siirtymävaihe, jolloin hänen pitäisi astua perheyhteisön varsin konkreettisen sosiaalisen siteen tukiverkostosta abstraktimman isän-nimen yhteensitomaan puheyhteisöön.
Lacanilaisesti voitaisiinkin esittää, että ero psykoottisten ja autististen häiriöiden välillä liittyy nimenomaan isän-nimeen. Autistinen lapsi ei kykene lainkaan siihen kollektiiviseen olemiseen, jota jo isän-nimen psykoottinen poissulkeminen edellyttää. Klassisten psykoosin, perversion ja neuroosin käsitteiden rinnalle Kurki tuo autismin käsitteen siten, että ensimmäinen subjektin ”valinta” – joka ei ole minkään tietoisen subjektin tietoinen valinta, vaan tiettyjen sosiaalisten, psykologisten ja biologisten tekijöiden yhteensattumisen määräämä urautuminen – tapahtuukin jo autismin ja muiden subjektirakenteiden välillä. Freudilainen ”neuroosin valinta” on huomattavasti myöhäisempi – sekä loogisesti että kronologisesti lapsen kehityksessä – prosessi.
Lähde:
Kurki, Janne (2012) Ruohonjuuritason lacanilaista psykodiagnostiikkaa Psykoosi, perversio ja neuroosi… Psykoterapia , 31(2), 170–180
Kirjallisuutta:
Kurki, Janne (2004). Lacan ja kirjallisuus – Poe, Shakespeare, Sofokles, Claudel, Duras ja Joyce. Helsinki: Apeiron Kirjat.
Kurki, Janne (2007a). Se, mikä viesteissäsi vastustaa tulkintaani – Jean Laplanchen traumateoria. Teoksessa Veivo, Harri (toim.), Vastarinta/resistanssi. Helsinki: Yliopistopaino, 74–89.
Kurki, Janne (2007b). Skitsofrenian loistokkuus? Nuori Voima 6/2007, 11–13.
Kurki, Janne (2008). Psykodiagnostiikka lacanilaisesta näkökulmasta. Psykoterapia, 27(4), 290–305.
Kurki, Janne (2012). Lacanin diskurssiteoria. Vantaa: Apeiron Kirjat.
Lacan, Jacques (1981). Le Séminaire – Livre III: Les psychoses, 1955–56. Paris: Éditions du Seuil.
Lacan, Jacques (1991). Le Séminaire – Livre XVII: L’envers de la psychanalyse, 1969–1970. Paris: Éditions du Seuil.
Verhaeghe, Paul (2009). Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä. Suom. Janne Kurki. Vantaa: Apeiron Kirjat.
Verhaeghe, Paul (2010). Identiteetti etsimässä peiliä. Teoksessa Kurki, Janne (toim.), Media ja identiteetti. Vantaa: Apeiron Kirjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti