ASSIUUTISIA

NYT LUETAAN...

lauantai 10. marraskuuta 2012

Valta perheissä siirtynyt lapsille

Nykylapset ovat kurittomia, vastuuttomia ja narsistisia, koska valta on siirtynyt vanhemmilta heille. Tämä johtuu siitä, että vanhemmat kerjäävät lapsiltaan rakkautta, sanoo saksalainen lastenpsykiatri Michael Winterhoff.

Päivittäisiä kiukkukohtauksia päiväkodin naulakolla, jatkuvaa tottelemattomuutta astianpesukoneen täyttövuoroissa, valtataistelua roskapussin viemisestä. Tuttua, vai mitä?

Lapset ja nuoret voivat yhä huonommin. Heillä on käyttäytymishäiriöitä, oppimisvaikeuksia, narsistisia persoonallisuushäiriöitä, ahdistuksia. Yhä useampi on kuriton, vastuuton, kyvytön empatiaan.
Syy: nykyvanhemmat käyttävät lapsiaan emotionaalisesti hyväkseen. Hyväksikäyttö on tiedostamatonta, ja siitä on sukeutunut massailmiö, väittää saksalainen lastenpsykiatri Michael Winterhoff.

Winterhoff, 56, on kirjoittanut kolme kirjaa siitä, kuinka lapsistamme tuli tyranneja. Kirjat ovat Saksassa myyntilistojen kärjessä, ja niitä on käännetty 13 kielelle. Suomeksi kirjoja ei ole saatavilla. Neljäs kirja Lasst Kinder wieder Kinder sein! (antakaa lasten olla) taas lapsia ilmestyy syyskuussa.

Winterhoff ohjaa vastaanottohuoneeseensa vanhassa rakennuksessa Bonnissa ja avaa oven parvekkeelle tuulettaakseen. Päivän viimeinen potilas vanhempineen on juuri lähtenyt. Winterhoffin mukaan jopa 70 prosenttia saksalaislapsista on häiriintyneitä. Miten niin?
"Näin opettajat kertovat. Olin juuri Itävallassa, missä opettajat kertoivat alakoululaisista 50 prosentin olevan häiriintyneitä. Saksassa luvut liikkuvat 60–70 prosentissa. Ongelma koskee koko hyvinvointimaailmaa."

Hän antaa esimerkin arkisesta tilanteesta ja 6–10-vuotiaista lapsista saksalaiskoulussa: "Opettaja kehottaa ottamaan saksankirjat esiin. Kolmannes lapsista tekee sen heti. Toinen kolmannes vaikuttaa siltä kuin ei olisi kuullut. He toimivat vasta toisen tai kolmannen kehotuksen jälkeen. Viimeinen kolmannes toteaa, ettei ota kirjoja esiin vaan aikoo tehdä jotain muuta." Jälkimmäiset kaksi kolmannesta ovat siis ongelmatapauksia. "He voivat olla hyvin kasvatettuja, mutta heidän psyykensä ei ole kehittynyt heidän ikänsä mukaiseksi, vaan jäänyt pikkulapsen psyyken tasolle. Heidän käytöksensä on epäkunnioittavaa. Sellainen käytös on luonnollista alle 2,5-vuotiaalle."

Epäkunnioittavia lapsia on ollut aina. Hemmotellut ipanat ja kauhukakarat ovat vanhoja käsitteitä. Ennen he olivat Winterhoffin mukaan kuitenkin poikkeuksia.
"30 oppilaan luokalla heitä oli ennen kahdesta neljään, nykyisin kaksikymmentä. Opettajan näkökulmasta he ovat tottelemattomia, mutta lasten omasta näkökulmasta kyse on siitä, etteivät he tunnista opettajaa toiseksi ihmiseksi, opettajaksi. Heidän maailmankuvansa on pikkulapsen: pystyn kaikkeen, voin ohjata kaikkia ja päättää kaikesta."

Nämä lapset eivät Winterhoffin mukaan kykene noudattamaan sääntöjä. "Heitä ohjaa huvitus. Ahkeruutta ja kurinalaisuutta vaativissa toiminnoissa, kuten koulussa, he suoriutuvat kehnosti." Kehitys on Winterhoffin mukaan seurausta siitä, että valta on siirtynyt vanhemmilta lapsille. "Se estää lasten psyykeä kehittymästä."

Vallansiirto on pysäyttänyt lasten psyykkisen kehityksen 10–16 kuukauden ikäisen pikkulapsen tasolle, siis varhaislapsuuden narsistiseen vaiheeseen, jolloin ihminen ei kykene tekemään eroa toisen ihmisen ja esineen välillä.
"Kyse ei ole sairauksista, vaan kehityshäiriöistä." Winterhoff ei moiti vanhempia kasvattajina, hehän tekevät nykyisin kaikkensa: leikkivät, osallistuvat läksyjen tekoon, vievät harrastuksiin, järjestävät synttäreitä, ja lasten mentyä nukkumaan lukevat kasvatusoppaita. Pieleen menee suhde lapseen.

Hän kuvaa kolme suhdehäiriötyyppiä: ensimmäinen on kumppanuussuhde, toinen on rakkauden kerjääminen lapselta ja kolmas on symbioosi eli lapsen kokeminen osaksi omaa itseään. "Kumppaniäiti tai -isä pitää pientä lastaan samalla tasolla itsensä kanssa ja uskoo, että tämä oppii selittämisen ja ymmärtämisen kautta."

Näillä vanhemmilla on kova kaipuu harmoniaan. "Lapseen kohdistuu vaatimuksia valinnoista ja päätöksistä, vaikkei tämä ole niihin kypsä."
Rakkauden kerjäämisessä ja symbioosissa kyse on tiedostamattomasta häiriöstä, mutta yhtä kaikki ne Winterhoffin mukaan ovat lapsen emotionaalista hyväksikäyttöä. Rakkautta kerjäävä vanhempi tekee kaikkensa, ettei lapsi lakkaa rakastamasta häntä. Hän ei kiellä eikä komenna, kun pitäisi – ei siis tarjoa turvallisia rakenteita.

Lapsi jää varhaislapsuuden fanta-siaan, että hän voi ohjata ja hallita vanhempaansa. Symbioosivanhemmat taas sulauttavat lapsen psyyken omaansa. Ellei itse ole onnellinen, voi samastua lapsen onneen.
Tällainen äiti tai isä tuntee ja ajattelee lapsensa tunteet ja ajatukset, pitää lasta ikään kuin ruumiinosanaan, eikä huomaa, kuinka lapsi ohjaa häntä. Häiritsevä käytöskin jää vanhemmilta tajuamatta.

"Jos lapsi läpsii vanhemman poskea, hän ei huomaa sitä tai sietää sen, koska hänhän tekee sitä ikään kuin itse. Näin lapsi ei opi toisen ihmisen ja esineen eroa." Symbioosivanhempi voi antaa parivuotiaan lapsensa tyhjentää rauhassa lompakkonsa ja leikkiä maksukorteilla ja seteleillä kuin omilla leluillaan – koska, taas kerran, hän tekee sitä ikään kuin itse.

Tällaiset vanhemmat ovat Winterhoffin mukaan myös opettajien kauhu: konfliktitilanteissa he ovat ehdottoman varmoja, että syyllinen on toinen lapsi tai opettaja, kuka tahansa, mutta ei oma lapsi. Vaikeuksia seuraa, kun lapsi on jatkuvasti tottelematon. "Symbioosivanhempi ei kestä sitä, ettei lapsi tee niin kuin hän sanoo. Onhan se sama kuin että oma käsi ei tekisi sitä, mitä haluaa sen tekevän. Tällainen vanhempi kiihtyy nopeasti ja voi saada raivokohtauksen ja pakottaa lapsen toimimaan tahtonsa mukaan."

"Tämä häiriö tuottaa myös uhkaukset 'jos et nyt, niin sitten . . .'"
Lapsi taas on oppinut ohjaamaan vanhempaansa, hänen täytyy siis voittaa. Näin valtataistelujen noidankehä on valmis – ja ollaan lähellä perinteistä, autoritääristä kasvatusta. "Kun lapsi ei tottele, vanhempi on vaarassa joutua naurunalaiseksi lapsen silmissä ja menettää kaiken kontrollin."

Terveen lapsisuhteen vanhempi toimii toisin, kun lapsi ei tottele.
"Hän ei menettäisi malttiaan. Hän sanoisi vaikka: röyhkeytesi ylittää sietokykyni, mars huoneeseesi. Hän tajuaisi intuitiivisesti, että tottelemattomuuden taustalla on aggressiota, joka voi purkautua rauhoittumalla." Winterhoffin kirjoja lukiessa alkaa pelottaa, eikä hän säästele sanojaan haastattelussakaan. "Tämä on kulttuurimme tuho. Arvaukseni on, että 80 prosenttia saksalaisvanhemmista elää symbioosissa lastensa kanssa. Valtaosa heistä ei tule koskaan tajuamaan sitä."

Suhteet lapsiin lähtivät vinksalleen noin 15–20 vuotta sitten, kun hyvinvointiyhteiskunnat alkoivat muuttua kiihtyvässä tahdissa, psykiatri sanoo. Työpaikkojen ja hyvinvointipalvelujen epävarmuus ja emotionaalisesti latautunut katastrofiuutisten tulva ovat tehneet vanhemmista huolestuneita ja pingottuneita.
"Yhteiskunta ei tarjoa enää arvostusta, turvallisuutta eikä suuntaa elämälle. Jos kukaan ei minua rakasta, oman lapsen täytyy", hän sanoo.

Japanin syrjäytyneet, arviolta miljoona niin kutsuttua hikikomori-nuorta, ovat Winterhoffin mukaan samojen suhdehäiriöiden tulosta. Myös Eurooppaan voi kehittyä työntekoon ja yhteiselämään kykenemättömiä sukupolvia, hän varoittaa.
"Saksan hallituksen raportin mukaan 46 prosentilla koulunsa päättäneistä on vaikeuksia hankkia jatkokoulutusta tai töitä. He eivät kykene täsmällisyyteen, työelämän keskeiseen hyveeseen."

Symbioosisuhteen kavaluutta sekin, ettei se purkaudu neuvoja noudattamalla.
"Kasvatusoppaiden tulva johtuu siitä, että symbioosivanhemmat haluavat vimmaisesti tietää, kuinka he saavat lapsensa tekemään sitä tai tätä." "Mutta siitä ei ole kyse, ei lasta voi pakottaa tekemään jotain, mitä hän ei halua. Symbioosisuhteesta pääseminen on pitkän tiedostamisprosessin tulos."

Winterhoffin mukaan kieron kehityksen voi ratkaista uusi päiväkoti- ja koulujärjestelmä, jossa lapset nähdään jälleen lapsina eikä kumppaneina. Riittävän laajaan vanhempien muutokseen hän ei usko, mutta on valmis antamaan neuvon valaistuneille lukijoille: "Lähde viiden tunnin yksinäiselle kävelylle, jonka aikana tyhjennät mielesi stressistä ja ajatuksista. Näin saat lapseesi etäisyyttä, voit nähdä hänet omana yksilönään. Et enää pingota, vaan annat lapsellesi rauhan." "Kävelyretkiä pitää tietysti tehdä aina uudestaan."


Lähetä kommentti