Kyse on tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, valinnanmahdollisuuksista sekä mielipiteiden ilmaisusta ja itsemääräämisoikeudesta. Normalisaatio takaa, että kehitysvammaiset ihmiset voivat elää samanarvoisesti kuin muut: elämää normaalien päivä- ja vuosirytmin, elämänkaaren kokemusten mukaisesti yksilöllisyyttä kunnioittaen. Kehitysvammaiset täytyy hyväksyä yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, ja yhteiskunnan oikeuksien täytyy olla myös kehitysvammaisten oikeuksia.
Kehitysvammaiset ovat muiden kouluikäisten tapaan oppivelvollisia. Vammainen nuori saattaa käydä koulua kauemmin kuin vammaton lapsi, jos hän kuuluu pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin. Perusopetuslain mukaan pidennetty oppivelvollisuus koskee lapsia, joiden vammaisuuden tai sairauden vuoksi ei ole mahdollisuutta saavuttaa perusopetukselle säädettyjä tavoitteita.
Lähteet
Harjula Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat
suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800 -luvun lopulta 1930 -luvun lopulle. Hakapaino
Oy, Helsinki.
Kaski Markus & Manninen Anja, Mölsä P. & Pihko Helena (1998).
Kehitysvammaisuus. WSOY, Porvoo.
Nygård Toivo (1998). Erilaisten historiaa. Marginaaliryhmät Suomessa 1800-luvulla ja
1900-luvun alussa. Atena, Jyväskylä
Pulma Panu & Turpeinen, Oiva (1987). Suomen lastensuojelun historia. Kouvolan
kirjapaino, Kouvola.
Pösö Tarja (1993). Kolme koulukotia. Acta Universitas Tamperensis ser A vol 388.
Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos, Tampere
Susanna Leppänen (2010) Kehitysvammainen lapsi lastensuojelussa. Jyväslylän yliopisto.
Toikko Timo (2005). Sosiaalityön ideat. Johdatus sosiaalityön historiaan. Vastapaino,
Tampere.
Vehmas Simo (2005). Vammaisuus, johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Tammerpaino, Tampere.
Viitapohja Kari (2004). Kehitysvammahuollon tietopankki
http://www.saunalahti.fi/kup/kirjat/yleishis.htm
Viitapohja Kari (2009). Kehitysvammahuollon tietopankki
http://www.saunalahti.fi/kup/syndrome/fasd.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti