Lastensuojelun sosiaalityöntekijä tukeutui omassa ratkaisussaan tähän keskussairaalan viralliseen kantaan. Hallinto-oikeus hylkäsi vanhempien valituksen todeten lausunnossaan, että lapsen hoitosuositus perustuu vankkaan lääketieteelliseen arvioon lapsen hoidon tarpeesta.
Tämä tapaus herättää kolme vakavaa kysymystä.
1. Voidaanko lapsen riistäminen vanhemmiltaan ja sijoittaminen sijaisperheeseen tai laitokseen ylipäätänsä luokitella lääketieteelliseksi hoitotoimenpiteeksi? Eikö lääkäri ylitä toimivaltansa rajat ottaessaan itselleen oikeuden määrätä siitä, kuuluuko lapsen asua kotona vai ei?
2. Onko eettisesti perusteltavissa, että lääkäri tekee vanhemmista lastensuojeluilmoituksen, jossa hän väittää vanhempien laiminlyövän lastaan, kun nämä eivät ole tehneet mitään muuta väärää kuin kieltäytyneet noudattamasta lääkärin hoitosuositusta?
3. Eikö perheillä tulisi tällaisissa tapauksissa olla oikeus kääntyä toisen asiantuntijan puoleen saadakseen second opinionin ja eikö vanhempien saamaan second opinioniin tulisi suhtautua vakavasti lasta ja perhettä koskevassa päätöksenteossa?
Henkilökohtaisesti en voi hyväksyä sitä, että maassamme toimitaan edellä kuvatulla tavalla. Pelkään myös pahoin, että Villen tapaus ei ole ainutkertainen. Sen vuoksi toivon, että kuvaamani tapaus herättäisi avoimen keskustelun tästä vaikeasta ja vakavasta aiheesta. Lasten ja perheiden oikeusturvan takaamiseksi meidän tulisi luoda maahamme mahdollisimman pian jonkinlaiset eettiset pelisäännöt niitä tilanteita varten, joissa lastenpsykiatrit ajautuvat lapsen perheen kanssa erimielisyyteen siitä, miten lasta tulisi hoitaa.
...Jatkuu
Furman B. (2004) Huostaanotto hoidolisista syistä Lääkärilehti 51-52/2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti