Siten voidaan mahdollistaa, että asperger-ihmiset eivät lannistu ympäristön painostuksen edessä luopumaan kiinnostuksen kohteistaan vaan parhaimmassa tapauksessa ovat kyvyllisiä kehittämään itselleen menestyksekkäitä työuria.
Olen käynyt koulun ja yliopiston ilman minkäänlaisia avusteita aspergeriin liittyen. Yliopistossa toki muutama opettaja on halunnut ottaa asian huomioon.
Jos jotakin apua olisin kaivannut koulussa aspergeristani johtuen, niin kaikki sisältyivät joukkotilanteisiin luokissa. Kauheinta lukiossa olivat etenkin kielten tunnit, kun piti vastata pulpettijärjestyksessä vuorotellen.
Koin tuolloin voimakasta tilanteeseen liittyvää ahdistusta. Koetinkin aina etukäteen katsoa kirjasta kohdan, joka tulisi minun kohdalleni.
En tiedä, johtuiko tuo minun muita mittavammasta tyhmyydestäni vai aspergerista johtuvasta kahvikuppineuroosista. Voisin kompata jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Vielä kammottavampaa oli, kun piti ryhmässä improvisoida luokan edessä joitakin tilanteita tai toimia siten, että lopputulos olisi voitu nähdä ryhmän tuloksena.
Jouduinkin aina kaikkien toisten haukun kohteeksi vain sen takia, koska he eivät osanneet tulkita minua.
Aspergerin syndrooma koskettaa Suomessa kymmeniätuhansia ihmisiä, ja he kaikki ovat erilaisia.
Yhteiskunnasta kiinnostuneiden tulisi ottaa asperger-ihmisten näkökulmat huomioon uudella tavalla ja lopultakin ajatella, että heistä voi olla monin tavoin hyötyä yhteiskunnalle.
Olli von Becker
Kirjoittaja on siilinjärveläinen yhteiskuntatieteiden maisteri, joka valmistelee väitöskirjaa soveltavasta etiikasta.
Savon Sanomat 14.10.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti