Osaan käsitellä sydänsuruja kirjoittamalla runoja

Minulla on sellainen kouluhistoria taustalla, jota jotkut ihmiset ei voi käsittää. Kun minulle sanottiin: ”kaikki nauraa” ja ”kaikki sen kaverit haukkuivat sinua ja siksi se ei huolinut sinua” ja ”älä puhu mitään kenenkään ohi kulkevan kuullen, koska se voi luulla, että sinä puhuisit siitä”, minulle iski ajatus tai tunne alkaen kahdeksannelta luokalta kuin se kaikki myös olisi niin.

Tietenkinhän minä uskoin niitä, kun sitä oli vielä niin herkässä kasvuiässäkin, että ne jutut jäivät pääkoppaani toistumaan yhä uudelleen, mikä kaikki on tällä hetkellä hellittänyt vai sanoisinko, että lieventynyt. Nykyäänhän sitä minulta seuraillaan, että missä tilanteissa ja millaisissa olotilanteissa sellaisia ajatuksia ja tunteita tulee, jotka aiheuttavat ahdinkoa ja masennusta.

Minulla kun on lievää ahdistusta ja lievää masennusta hitusen verran enää jäljellä ehkä siitäkin syystä, että alkoholi on jäänyt ainakin toistaiseksi pois kuvioista. Sen jatkuva käyttö kun minulla on saattanut laukaista ahdistuksen ja masennuksen. Tai sitten toisin päin, että ahdistus ja masennus on saattanut laukaista alkoholiongelman, kun en vielä osannut käsitellä esimerkiksi sydänsuruja, läheisyyden tunnetta tai jotakin vielä syvällisempää, yksinäisyyttä ja niin edelleen, mutta nykyään niitäkin osaan jo paljon paremmin käsitellä esimerkiksi kirjoittamalla runoja.

Hanna J

Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa.