Helpotus, kun pääsin puhumaan koulukiusaamisesta

Kun sairaanhoitajaopintoni keskeytyivät keväällä 2008, minulle itseasiassa helpotusta toi se, että päädyin vakavan masennuksen ja loppuun palamisen vuoksi psykiatriseen sairaalahoitoon, jonne toki halusin itse mennä.

 Siellä vielä kukaan ei puhunut Aspergeristani saati autismin kirjosta yhtään mitään. Kerroin psykologin haastattelussa olevani vain oman tieni kulkija ja että inhosin koulussa ryhmätöitä. Lisäksi joissakin testeissä olin toiminut aika räikeällä tavalla, kuten lauseen jatkamistehtävissä olin ihmisistä kirjoittanut, että he ovat merkillisiä, kun he eivät osaa suvaita erilaisuutta. Myöskin toin ilmi sen, että minulla oli lapsuudessa paljon erilaista psyykkistä traumaa, kuten isäni kuolema, kun olin 11 vuotta vanha.

Hetki, jolloin sain kuulla Aspergeristani, oli varsin mielenkiintoinen. Se toi samalla minulle helpotuksen ja nimen asioille, miksi olen jatkuvasti erilainen ja siihen, miksi inhosin erilaisia ihmisten tapoja. Mutta toisaalta hyppäsin johonkin kuiluun, jossa minua odotti kahden vuoden pimento ja diagnoosikriisi. En tiennyt kuka olin, mikä olin ja miksi. En edes ajatellut, että minusta voisi olla yhteiskunnalle hyötyä jossakin kohdassa, erityisesti autismin kirjon ihmisten yhteisössä, kuten nyt järjestö- toiminnassa.

Muistan sen, kun pääsin sittemmin loppuvuodesta 2008 Autismisäätiölle arviointijaksolle sekä siihen, että varmistettaisiin ja tehtäisiin erilaisia poissulkuja Aspergerini vuoksi. Se oli minun mielestäni helpotus, kun pääsin jakamaan ongelmani työntekijöiden kanssa ja puhumaan koulukiusaamisesta kohdallani. Siksi taisin olla aikalailla defensiivinenkin, aina karvat pystyssä ja hyökkäysasemas- sa. Jouduin tuohon aikaan ristiriitoihin erilaisten ihmisten kanssa paikoissa, joissa liikuin. Se oli minulle kiusallista ja ahdistavaa, kun myöhemmin aloin asioita ajattelemaan kunnolla. Myöhemmin Autismisäätiöllä mietittiin, minkälaisia tukitoimia oikeastaan tarvitsen elämääni, jotta oli- sin edes jollakin tasolla yhteiskuntakelpoinen.

Autismi- ja Aspergerliiton Ikääntyminen autismin kirjolla -projekti on koonnut yksien kansien väliin kaksikymmentäyksi pienoismuistelmaa Minun tarinani - kertomuksia autismin kirjolta, joissa kerrotaan, millaista on ollut elää Aspergerin oireyhtymän kanssa. Tarinat ovat eri ikäisten autismin kirjon ihmisten tai heidän omaistensa kirjoittamia ja kirja on kuvitettu kuvataiteilija Tuuli Aution vesiväritöillä. Kirjan voi tilata itselleen tai edustamalleen organisaatiolle postikulujen hinnalla osoitteesta info[at]autismiliitto.fi.