Eräissä aivovammoissa joudutaan tekemään katerointi imunesteen poistamiseksi aivoista. Aivoinfarktit ja aivovammat aiheuttavat aivoihin valtavan
turvotuksen, jota kutsutaan myös vesipääksi. Suomalaiset tutkijat ovat vasta nyt nyt löytäneet imusuonet, joiden tehtävänä on ylimääräisen nesteen poistaminen aivoista.
Imusuonilla voi olla suuri merkitys vaiheessa,
jossa turvotus alkaa laskea. Jos tutkijat keksivät, miten
aivokalvon imusuonten toimintaa voidaan
tehostaa, voidaan välttää poistokaterin asentaminen kalloon.
Vaikka tunnetaan aivojen tulehduksen tila, jota kutsutaan vesipääksi tuntuu kummalliselta, ettei imusuonistoa oli aiemmin tunnistettu, mutta imusuonia
on vaikea kuvata ja kudosleikkeissä ne ovat litistyneenä, joten
niitä ei ole pystytty visualisoimaan.
Vesipään ja aivokalvon tulehduksen jälkitilojen selviämisen myötä myös muut aivojen tulehdukseen liittyvät tilat kuten autismikirjon häiriö ovat alkaneet selvitä.
Johanna Junttila: Suomalaistutkijat löysivät aivoista imusuonia, joita siellä ei oppikirjojen mukaan pitänyt olla HS Tiede 16.6.2015
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti