”Käytännön
sosiaalityössä huomaa pian, että on olemassa vanhempia, joille ei
pitkänkään työskentelyn jälkeen selviä, mitä lapsi arjessa tarvitsee. He
eivät joko kykene näkemään lapsensa tarpeita tai eivät kykene
asettamaan niitä omien tarpeidensa edelle. Varilo ym. (-99) kuvaavat
artikkelissaan “lastensuojeluperheestä” juuri tällaista kaoottista
perhettä.
…
Useimmat
sosiaalityöntekijät todennäköisesti tunnistavat Varilon ym. kuvaaman
perheen. Juuri tällaisesta perheestä on usein kyse silloin, kun
joudutaan turvautumaan tahdonvastaiseen huostaanottoon. Kyseessä ei
todellakaan ole äkilliseen, ohimenevään kriisitilanteeseen ajautunut
”tavallinen” perhe, jota voidaan auttaa vaikkapa pelkästään
taloudellisin tukitoimin, vaan erittäin rankka elämä jatkuvan kaaoksen
keskellä.”
Tällaisen
tyypittelyn eläessä voimakkaana kaaoksen alkusyitä ei ehkä edes yritetä
hakea kovin monelta suunnalta. Jos ongelmat jatkuvat pitkään, niin
kyseessä on oltava taas yksi näistä tapauksista, joissa vanhemmat eivät
millään opi. Onhan heidän oltava vähintään vähän yksinkertaisia, jos
eivät saa yhtä alaikäistä pukeutumaan säänmukaisesti, vai mitä? Jos
vanhemmat sitten alkavat puhua jostakin mystisestä neurologisesta
jutusta, jota sosiaalityöntekijä ei pysty lapsesta näkemään, niin sehän
on selvästikin tekosyiden kehittelyä.
Ote Autismi-lehti no.3 2007artikkelista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti