Suomen tiedetoimittajain liitto on valinnut Jani Kaaron Vuoden tiedetoimittajaksi. Kaaro on muun muassa Helsingin Sanomien kolumnisti ja Tiede-lehden avustaja.
Kaaron mnetelmä on tutkiva journalismi. Asioihin pitää suhtautua kriittisesti ja merkityksiä syventää ihmisille. Tehojournalismi työpöydän takana ei riitä, vaikka työtapa sopiikin ujolle toimittajalle.
"Toimituksista ei päästä enää ulos, vaan yritetään sosiaalisesta mediasta päätellä, mitä maailmassa tapahtuu ja mitä ihmiset ajattelevat. Toimittajan työn perusluonne on kuitenkin olla liikkeellä, kaduilla ja siellä, missä ihmiset elävät".
Kaarolla ei ole taustallaan yliopisto-opintoja tai ylioppilastutkintoa. Lukio jäi kesken, koska Kaaro ei pitänyt koulusta. Menestyksen takana on intohimoinen kiinnostus tieteeseen sekä asioiden taustojen ja yhteyksien selvittämiseen.
Vuonna 2013 Kaaro sai Valtion Tiedonjulkistamispalkinnon sekä Lauri Jäntin -säätiön palkinnon yhdessä kuvittaja Väinö Heinosen kanssa tekemästään lasten- ja nuortenkirjasta Evoluutio.
Uutisia aiheesta
Vuoden tiedetoimittaja -palkinto Jani Kaarolle | Yle Uutiset ...
yle.fi › Uutiset › Tiede
Vuoden tiedetoimittaja -palkinto Jani Kaarolle. Suomen tiedetoimittajain liitto myönsi tiistaina myös Tiedeviestintäpalkinnon Hyvät ja huonot ...
Hyvät ja huonot uutiset pokkasi tiedeviestintäpalkinnon ...
www.marmai.fi/...vuoden+tiedetoimittaja...jani+kaaro/a2290305
Vuoden tiedetoimittajaksi Suomen tiedetoimittajain liitto on valinnut pitkän linjan toimittaja Jani Kaaron. Vapaana toimittajana työskentelevä ...
Vuoden tiedetoimittaja on Jani Kaaro - Journalisti
www.journalisti.fi/ajankohtaiset/vuoden-tiedetoimittaja-on-jani-kaaro/ Suomen tiedetoimittajain liitto on valinnut vuoden 2015 tiedetoimittajaksi Jani Kaaron. Samassa yhteydessä myönnettiin myös kaksi ...
Lukijoiden suosikki Jani Kaaro valittiin vuoden ...
www.hs.fi/tiede/a1422935474848 Suomen tiedetoimittajain liitto on valinnut vuoden 2015 tiedetoimittajaksi Jani Kaaron, 43. Hän on avustanut vapaana toimittajana yli ...
Vuoden tiedetoimittaja Jani Kaaro: ”Uutiset eivät ... - Uusimaa
www.uusimaa.fi/.../264020-vuoden-tiedetoimittaja-jani-kaaro-uutiset-eiv...
PORVOO | Porvoolainen Jani Kaaro palkittiin tänään vuoden tiedetoimittajana.
Jani Kaaro on Vuoden tiedetoimittaja ... - ePressi
www.epressi.com › Etusivu › Tiedotteet › Media
Vuoden tiedetoimittajaksi on valittu pitkän linjan toimittaja Jani Kaaro. Tiedeviestintäpalkinto annetaan Hyvät ja huonot uutiset -tv-ohjelman ...
Suomen tiedetoimittajien liitto – Wikipedia
fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_tiedetoimittajien_liitto
Suomen tiedetoimittajien liitto on vuonna 1985 perustettu tieteestä tiedottavien valtakunnallinen ... Vuoden tiedetoimittaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä].
Vuoden tiedetoimittaja Jani Kaaro: ”Uutiset eivät muuta ...
www.keha3nyt.info/?...t=Vuoden%20tiedetoimittaja%20Jani%20Kaaro... PORVOO | Porvoolainen Jani Kaaro palkittiin tänään vuoden tiedetoimittajana. Helsingin Sanomien kolumneilla ja Tiede-lehden artikkeleilla ...
Ava - Etusivu
www.ava-instituutti.fi/
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti