Aspergeryhdistyksen ylläpitämän verkkolehden nimi on Puoltaja – etenkin kiusaamistapauksessa puoltajia tarvitaan. Sanankäyttö on nykyään koventunut ja tuntuu, että läheinenkään puoltaja ei kovin helposti puutu tilanteeseen. Taitava kiusaaja vetoaa kunnianloukkauksessakin sananvapauteensa.
Nykyisessä mediailmapiirissä viestinnän ammattilaisenkin tuntuu olevan vaikeaa määritellä sananvapauden rajoja. Mutta kun kiusaamisessa uhataan henkeä tai ajetaan kiusattu itsetuhon partaalle kysymys on vakava ja siihen tulee välittömästi puuttua, jotta se saadaan heti loppumaan.
Kysymyshän kiusaamisessa on vääristyneestä vuorovaikutuksesta. Sanallisen kiusaamisen tunnistaminen on monelle assille vaikeaa, ja saattaa aluksi jäädä kiusan kohteelta huomaamatta. Myös assi saattaa erehtyä pahaa tarkoittamattaan kiusaamaan toista. Konkreettisen ajattelijan saattaa olla todella vaikeaa tunnistaa, milloin kyseessä on ironia, sanaleikit ja sarkasmi tai joku muu huumorin laji, ellei puhuja muista lopuksi mainita, että se oli vaan huumoria.
Kiusaamiseen reagointi voi olla hidasta. Mutta auta armias - kun assi huomaa tulleensa kiusatuksi lopputulos voi olla varsin arvaamaton. Isäni sanoi aikoinaan: "Älä ärsytä hyvää miestä, sillä hänestä voi tulla paha mies". Tämä neuvo sopii todella hyvin assiin, joka on tunnetusti pitkävihainen. Pahimmillaan kiusaamisesta voi koitua elinikäinen epäluulo ja trauma. Kaikki kiusaaminen pitää lopettaa heti kun sitä ilmenee, sillä pitkittyessään kiusaamisella on arvaamattomat seuraukset.
Kiusaamisesta voi horjua mielenterveys. Kostonajatuksesta on vaikea päästä yli. Se on negatiivinen tunne, jonka kanssa kiusattu joutuu elämään, ellei pysty antamaan anteeksi kiusaajalleen. Vaikka anteeksianto tuntuu kiusatusta kohtuuttomalta, on se ainoa tapa parantua koston tunteen aiheuttamasta traumasta.
Kiusaamisen käsittelyä ei pidä pelätä, sillä parhaimmillaan se opettaa meille vuorovaikutustaitoja, joista on aina hyötyä. Anteeksiannosta huolimatta kiusaamista ei tarvitse unohtaa, sillä sovinnon teosta ja vuorovaikutustaidoista hyötyy kaikki.
Kommentti julkaistu Puoltaja 1/2015 verkkolehdessä
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti