Ohjelmassa puhuttiin mm. laitosasumisesta, joka edelleen on niin huonolla tasolla, että lakkauttaisin sen kokonaan. Kehitysvammaisten laittaminen laitokseen on ehdottomasti väärin, sillä se sulkee viimeisetkin mahdollisuudet heiltä vapaaseen ja monipuoliseen elämään, johon kaikilla tulisi olla oikeus. Tärkeinä teemoina ohjelmassa olivat myös tuki, suvaitsevaisuus, kunnioitus, ystävyys, rakkaus ja seksuaalisuus.
Nyt onkin kaikkien, myös neurotyypillisten, syytä muistaa seuraava tärkeä asia: Tässä maailmassa, tälläkin hetkellä, pitää, kannattaa ja on suositeltavaakin tukea, suvaita, kunnioittaa ja parhaassa tapauksessa myös rakastaa niin minua, sinua, häntä, meitä, teitä kuin heitäkin, oli kyseessä kehitysvammainen, autismin kirjolla oleva, maahanmuuttaja, kuuro tai jokin muu henkilö! Ystävyyssuhdekin on näillä puheilla täysin mahdollista (myös minun taholta) yhdellä tärkeällä ehdolla: Jos he kunnioittavat minua, niin kunnioitan heitä. Ja sama vielä monikon 2. persoonassa: jos te kunnioitatte minua, niin minä kunnioitan teitä. Saman voi toki toteuttaa muidenkin mainittujen verbien ja pronominien kanssa. Ja vaikka kiinnostuksen kohteet olisivat erilaisia, niin se ei haittaa, sillä erilaisuus on tämän maailman suurin rikkaus.
Toivottavasti tämä kirjoitus saa ihmiset ajattelemaan ja tutkimaan itseään ja miettimään, miten muihin ihmisiin tulisi suhtautua tässä maailmassa, 2010-luvulla. Toivon myös, että kirjoitus avartaa ihmisten katseita huomattavasti erilaisia ihmisiä kohtaan ja saa aikaan uusia ystävyyssuhteita (tai sitten puhtaalta pöydältä aloitettavia vanhoja suhteita) erilaisten ihmisten kanssa.
Teksti: Vili Roponen
Julkaistu verkkolehti Puoltajassa helmikuu 11, 2015
