Aamulehden su/ihmiset -liitteessä oli 11.3.2012 juttu 20-vuotiaasta Oskari Mannisesta,
joka elää Ylisen kuntoutuslaitoksessa Ylöjärvellä.
Artikkeli Oskarin elämästä järkytti meitä kehitysvammaisia ihmisiä todella paljon eri puolilla Suomea!
Oskari suljetaan huoneeseensa päivittäin eri syistä.
Hänet sidotaan lepositeillä sänkyyn käsistä, jaloista ja vyötäröstä.
Yönsä hän joutuu viettämään lukkojen takana.
Oskari ei kykene puhumaan, mutta ymmärtää laajasti monia asioita.
Autististen piirteidensä takia hänen käyttäytymisensä on haastavaa.
Ylisen laitoksessa pakkokeinojen käyttöä perustellaan turvallisuussyillä.
Me olemme ryhmä Me Itse ry:n jäseniä ja vahvasti sitä mieltä,
että Oskaria kohdellaan väärin.
Me Itse ry on valtakunnallinen kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö.
Meidän mielestämme kenenkään ihmisen vapautta ei saa riistää.
Ei vamman eikä avuntarpeen vuoksi.
Kun me synnymme tähän elämään vammaisina, se ei ole meidän oma syymme.
Koemme olemassaolomme itse niin, että olemme yhtä arvokkaita, kuin muutkin ihmiset.
Olemme samaa luuta ja nahkaa.
Siksi haluamme, että meihin suhtaudutaan ennen kaikkea ihmisinä vammasta
tai muista ominaisuuksistamme huolimatta.
Tarvitsemme vamman vuoksi monissa asioissa apua, mutta emme pakkotoimia.
Ihmistä ei saa pukea haalariin,
vaan hänen tulee päästä asianmukaisesti esimerkiksi vessaan silloin,
kun siihen on tarve.
Jokaiselle ihmiselle on annettava riittävästi apua ja tukea.
Ketään ihmistä ei saa taluttaa ulkona remmissä kuin koiraa.
Ulkoiluun tulee miettiä ihmisarvoisempia ja inhimillisiä keinoja.
Haluamme, että mielipiteitämme kuunnellaan, meihin suhtaudutaan kunnioittavasti
ja että meidän tarpeemme ja toiveemme otetaan vakavasti.
Silloin, kun ihmisellä on vamma ymmärryksen alueella tai pulmia oppimisessa,
hän on kuitenkin ihminen.
Jokaiselle kuuluu ihmisarvo.
Olemme sitä mieltä, että laitos ei ole koti.
Myöskään asuntola tai suljettu vankila ei ole koti.
Koti ei ole rangaistuspaikka.
Mielestämme koti on yksinkertaisesti vain koti.
Jokaisella on oikeus omaan kotioveen ja postilaatikkoon, jossa lukee oma nimi.
Kodissa saa olla, tulla ja mennä vapaasti.
Kotiin voi kutsua myös vieraita kylään.
Kotiin tulee saada riittävästi yksilöllistä tukea tai apua.
Ihmistä ei saa jättää yksin.
Asioita ei saa jättää rempalleen.
Mietimme vakavina, miltä tuntuisi joutua samaan tilanteeseen kuin Oskari?
Voisivatko lääkärit ja muut Oskarin pakkokeinoista päättävät asiantuntijat ja viranomaiset miettiä,
miltä heistä itsestään tuntuisi olla pakkokeinojen kohteena?
Olemme sitä mieltä, että Oskarin kaltaisille ihmisille tulee antaa kaikki apu ja tuki, mitä he ikinä tarvitsevat. Kirjoitustaito on ehdottomasti säilytettävä ja siihen tarkoitettu apuväline tulee aina olla saatavilla.
Raha ei ratkaise päätöksissä, vaan tieto, taito ja tahto tukea.
Me Itse ry on laatinut monia kannanottoja ja julkilausumia.
Osa niistä koskee ihmisoikeuksia, hyvinvointia, suvaitsevaisuutta ja sitä, että laitos ei ole koti.
Me Itse ry:n edustajat:
Olavi Hietaharju, Rantsila Me Itse ry:n puheenjohtaja
Sakari Lehto, Tampere Me Itse ry:n Tampereen alajaoksen puheenjohtaja
Sanna Sepponen Helsinki Me Itse ry:n johtoryhmän jäsen ja Helsingin alajaoksen sihteeri
Sami Korhonen, Nastola Me Itse ry:n Lahden alajaoksen puheenjohtaja
Sirkka Nikulainen, Tampere Me Itse ry:n projektityöntekijä/ryhmän sihteeri
Ihmistä ei saa sitoa eikä pakottaa! Me Itse ry:n mielipidekirjoitus Aamulehdessä maanantaina 26.3.2012
Me Itse ry:n edustama Mediaryhmä otti kantaa
Aamulehdessä julkaistuun juttuun laitoksessa asuvasta Oskari Mannisesta.
Ohessa on ryhmän julkaisema mielipidekirjoitus.
Mielipidekirjoitus julkaistiin maanantaina 26.3.2012.
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti