Aluksi erottui vain puut metsältä

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Aluksi erottui vain puut metsältä

Mitä tulee tapaan ajatella yksityiskohtina / kokonaisuuksina. Henkilönä ilman virallista diagnoosia, vastaukseni tieteellisesti kuuluu ryhmään itsediagnosoidut. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että vuodet yliopistolla olivat käänteentekeviä (31v- 38v). Siellä opin ajattelemaan kokonaisvaltaisesti. Sitä ennen ajattelin kuten “kehitysvammaiset”. Maailmaa siihen asti havaitsin useimmin kaaosmaisina osina kuin kokonaisuuksina. Osat ovat aina olleet erittäin tärkeitä. Hahmotin erittäin hyvin osat, mutta en kokonaisuuksia.

Kokonaisuusajattelu tuli kirkkaana kuin salama taivaalta, kun työstin erään professorin karttaa luonnonmaantieteen systeemeistä, joka käsitteli veden kiertokulkua luonnossa. Tämän jälkeen aloin näkemään systeemejä kaikkialla ympäristössäni. Niimpä näen Aspergerinkin
nykyään systeeminä, mutta aluksi se oli joukko irrallisia ilmiöitä, joista kasasin kokoon vuosien ajan. Näin oli maantieteenkin laita. Se kiinnosti koulussa ja eräs lempiaiheitani, josta joskus sain jopa 10. Mutta opetus koostui tuohon aikaan irrallisista ilmiöistä. Kokonaisuuksia ja systeemejä esiteltiin tuohon aikaan rajoitetusti, enkä osannut lapsena niistä kiinnostua.

Yksityikohtien tarkastelu rajoitti oppimistani. En esimerkiksi oppinut lukemaan tai matemaattisia kaavoja, sillä en hallinnut kokonaisuuksia. Oli hirveän työlästä hahmottaa sanoja kirjaimista. Opin lopulta lukemaan fasilitoimalla. Kasaamalla sanat kirjaimista, tavuja, joilla ei ollut merkitystä ennen kuin niistä sai kasattua snoja. Edelleenkin minun on vaikea käsittää oppimisteoriaa, jonka mukaan lukemaan oppii sanojen kautta. Niimpä olen lapsenikin opettanut samoin kun itsekin opin eli fasilitoimalla. Yksi lapsistani oli yhtä työläs oppimaan kuin itse. Mutta opittuaan hänestä tuli ahkera lukija.

Jotain hyötyäkin on ollut vaikeuksien lisäksi tästä. Löydän helposti tavaroita, mitä muut eivät löydä. Näin oli myös äitini. Löydän sukille parit kuten hänkin. Haastattelutilanteessa olen hyvä pari toiselle haastattelijalle, joka hahmottaa kokonaisvaltaisesti. Kiinnitän huomion yksityiskohtiin, jotka muutoin jäisivät näkemättä. Eräs opiskelija tuli arvioitavaksi oppimishäiriön vuoksi. Hän oli ollut oppilaitoksessa jo kaksi vuotta, mutta kukaan ei ollut havainnut hänen ongelmaansa. Huomasin pian, että hän oli vahvasti likinäköinen eikä hän käyttänyt laseja, koska pystyi lukemaan ilman niitä, mutta opetusta hän ei kyennyt seuraamaan, opetushan on tehty hyvin näkeville.

Ehkä tähän auttoi myös oma kokemukseni. Itselläni oli sama ongelma koulussa. Mutta minulle visuaalisuus on tästä huolimatta ollut erittäin tärkeää. Koulussa en ymmärtänyt, että näen huonosti, sillä luulin muidenkin näkevän samoin, Muistan, kuinka opettaja ihastui erääseen maalaamaani vesiväri-muotokuvaan, jonka hän lähetti kunnan kulttuurikilpailuun (5. sija). Työ oli hyvin sumea siksi että maalasin sen mitä näin, mutta ei sitä opettajakaan ymmärtänyt.

Mutta miten pystyin seuraamaan opetusta? Kuuntelin tarkkaan ja tein muistiinpanoja. Joskus menin teroittamaan kynää, nähdäkseni, mitä taululle oli kirjoitettu. Temple Gardin kirjoitti Thinking in Pictures* uudistetussa painoksessa, että autismiin liittyy myös muitakin kuin visuaalisia tapoja ajatella. Minulla on visuaalinen muisti, mutta puhun itsekseni ilman sanoja kun ajattelen, mutta kun palautan asioita mieleeni se tapahtuu kuvin. Myös hajut ja maut sekä tuntoaisti tuo muistoja mieleeni. Autismi ja Asperger ja monet muut tilat kuuluvat mielestäni neurobiologiseen järjestelmään.

Albert Einsteinin suhteellisuusteoriaa ei kouluaikanani esitelty koulukirjoissa tai Pikkujättiläisessä, joten käsitykseni maailmajärjestyksestä oli puutteellinen vielä 50 vuotta sen jälkeen kun teoriat oli tieteellisesti hyväksytty. Teoria DNA:sta omaksuttiin nopeammin, mutta kuten aivan oikein toteat poisoppiminen on vaikeampaa kuin oppiminen. DNA-järjestelmää pidettiin rakennuspalikkoina, jotka ei muutu eliön elinaikana. Mutta kun nyt on osoitettu mm. autismitutkimuksessa, että ympäristötekijät voivat vaikuttaa jo eliön elinaikana siittiöstä munasoluun ja tuottaa aikuisen yksilön jonka perimä on muuttunut.

Tämä on edelleenkin vaikea ymmärtää, kun tiedemiehet, jotka esittivät hankittujen ominaisuuksien periytymistä (kuten Lamarck ja Lysenko) oli teorioineen julistettu maanrakoon. Heidän maineensa palauttaminen on ollut kiven takana vaikka he esittivät teoriansa tieteellisin kokein jo ennen kuin dna:ta oli keksitty.

Nyt on todettu ja todistettu, että DNA:n osat voivat aktivoitua ja periytyä jälkeläisille aiheuttaen mm. autismikirjon häiriöitä, jotka periytyvät jälkeläisille. Aspergerin oireyhtymä tai autismikirjon häiriö ei merkitse lopullista tuomiota. Maailma muuttuu, niin muuttuu ihminenkin. Kanner piti autismia pysyvänä. Mutta ihminen on autistikin.

Autistinenkin voi muuttua. Häntä voidaan pitää palikkatestein mitattuna yksityiskohtiin paneutuvana idioottina kuten Temple Grandin. Kuka uskaltaa häntä, joka suunnitteli kokonaisvaltaisen eettisen teurastustavan** pitää kehitysvammaisena. Jos ihminen ei kehity hän jää kasviksi – mutta jopa kasvikin kehittyy