En tiedä varmasti, milloin kuulin sanan autismi ensikerran. Sen muistan, että Sademies-elokuva jäi mieleen autistisen sankarinsa takia.
Lapsuudessa minua pidettiin jopa nerona, sillä minulla oli erikoisia ja vaativia harrastuksia. Ensin minua kiinnostivat kirkot ja halusin käydä kaikissa mahdollisissa kirkoissa, joissa suntiot mielellään esittelivät rakennuksiaan arkkitehtuurista kiinnostuneelle uteliaalle pikkupojalle. Ennen kouluikää kiinnostivat junat ja etenkin veturit. Tutustuin veturinkuljettajiin, jotka tarjosivat minulle kyytejä veturissa edestakaisin naapurikaupunkien välillä.
Sittemmin minua alkoi kiinnostaa elektroniikka. Löysin naapurikorttelin takapihalta elektroniikkakorjaamon, jossa seurasin haltioituneena, kuinka asentajat korjasivat erilaisia kotitalouksien pienkojeita. Eräs asentaja huomasi kiinnostukseni. Hän antoi minullelle kasan mikroaaltouuneista jääneitä osia ja sanoi: "Kokoa näistä osista itsellesi mikro!". Ja kas kummaa niistä todella syntyi toimiva mikro, jonka kannoin yllättyneille vanhemmilleni kotiin. Aluksi heidän oli vaikea uskoa, että oli koonnut laitteen aivan itse.
Lähde: Minun tarinani
Aikuisena
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti