Aapelin tarinassa Siunattu Hulluus (1948) on suomalainen kylähulluus kuvattu aurinkoiselta puoleltaan.
Kehyskertomuksen kertoja on suomalaisen kyläviisaan ruumillstuma, jonka hengenheimolaisia ovat Kiven ja Maiju Lassilan kanttoorit ja oppimestarit. Tämä yläkansakoulunopettaja Horsma kuvaa kuvaa edesmenneen talollisen Joose Rummukaisen kolmea poikaa: Anaa, Vilppusta ja Elmeriä.
Elmerin kohdalla on merkittävintä se seikka, että hän on ”vähäjärkinen”. Varsin epäsavolaisesti ”hän puhuu vain äärimmäisen välttämättömyyden pakottamana ja silloinkin vain muutaman sanan eikä yleensä viihdy ihmisten joukossa, mikä kaikki on niin sanotuille löysäpäille ominaista”.
Jo syntymämerkit ovat olleet oireelliset, kertoo Vilippus veljestään tohtorille, jotta tämä toimittaisi veljensä hullujenhuoneeseen.
Hannes Sihvo (1990) Hullu kirjoissa
Julkaistu kirjassa Hullun
kirjoissa. Näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Toimittaneet Pekka
Laaksonen, Ulla Piela ja Pirkko Lahti. SKS, Helsinki 1990
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti