Vuonna 1943 Leo Kanner kuvasi lapsilla ilmenevän ”tunne-elämän autistisen häiriinty- misen” (2) ja vuotta myöhemmin Hans Asperger ”autistisen psykopatian” (3). Aspergerin kuvaamilla lapsilla esiintyi kielellisen ja ei-kielellisen viestinnän poikkeavuuksia, ongelmia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa sekä rutiineja, rituaaleja tai erityisen intensiivisiä mielenkiinnon kohteita. Ero Kannerin kuvaamiin autistisiin lapsiin ei kuitenkaan ollut suuri.
Saksaksi kirjoittanut Asperger jäi melko lailla unholaan, kunnes englantilainen psykiatri Lorna Wing 1981 nosti hänet uudelleen esiin (4). Hän kuvasi sarjan lapsipotilaitaan, joilla esiintyi samoja piirteitä kuin Aspergerin alkuperäisissä kuvauksissa. Tri Wing nimesi häiriön Aspergerin oireyhtymäksi (AS). Vuonna 1992 Aspergerin oireyhtymä pääsi ICD-10 tautiluokitukseen ja vuonna 1994 Yhdysvaltain Psykiatriyhdistyksen DSM-IV- luokitukseen.
Autismikirjon häiriöiden esiintyvyys suureni selvästi Aspergerin oireyhtymän myötä (5). Tämä epidemia tuskin selittyy autismin todellisella yleistymisellä. AS laajensi autismikirjon diagnostisia rajoja ja yleistä tietoisuutta, niin että hetken aikaa voitiin puhua jopa muotidiagnoosista. Julkisuudessa alkoi levitä käsitys erityislahjakkaista AS-ihmisistä, ja AS alkoi näyttäytyä jopa tavoiteltavana diagnoosina – sekä potilaiden että heidän vanhempiensa keskuudessa. AS:n esittäminen neurologisena sairautena vähensi pelkoa mielenterveyden häiriöihin yhdistyvästä stigmasta.
Lähde: Terveysportti, Minne Aspergerin oireyhtymä katosi? Psykiatrian uusi tautiluokitus selkiyttää autismikirjon häiriöiden asemaa
