Autisteilla mukaan lukien aspergerit on kommunikaatiovaikeuksia. Puhuvatkin autistit hyötyvät mm. kuvien käytöstä.
- Puheen ongelmat juontavat alkunsa jo vauvaiästä. Normaalin vauvan tarpeet ymmärretään hänen ääntelystään ja eleistään. Autistinen vauva on erilainen viestijä. Lapsilla, jotka eivät opi puhumaan on joko motorisia ongelmia tuottaa puhetta tai vaikeutta ymmärtää puheen yhteyttä viestiin, joka halutaan välittää. Tässä tietenkin auttaa, että lapselle puhutaan pienenä vaikkei hän vastaisikaan ja yhdistetään puhe tekoihin.
- Esimerkkinä motorisesta ongelmasta saatan tuottaa helposti sanan, joka ei välttämättä yhdisty asiaan, jonka haluan sanoa. Kun huomaan sen, tietenkin korjaan asian. Toinen on ääntämisen ongelma. Jotkut äänteet tuottaa ongelmia, kuten r. Kyse on motorisesta ongelmasta, jota en ole puheterapiasta huolimatta pystynyt korjaamaan.
- Äidilläni ja pojallani on selektiivistä mutismia. He kieltäytyvät puhumasta ihmisille, jotka eivät heitä ymmärrä. Kun emme lapsena ymmärtäneet äitimme ohjeita, hän lopetti puhumisen. Kun poikani koululaisten iltapäiväkerhossa ei saanut asiaansa ymmärretyksi, hän lopetti puhumisen siellä ja pidettiin kummallisena lapsena. Autistinen ihminen ei vaikene pahuuttaan, tai suunnitelmallisesti, vaan puhumattomuus on sosiaaliseen tilanteeseenliittyvän stressin ilmentymä.
- Vaikka haluamme opettaa lapsemme puhumaan, heitä ei saisi pakottaa. Ensisijaista on löytää muu yhteinen viestintämuoto. Lapsella on sisäinen kieli, joka on erilainen, kuin se kieli jota me puhumme.
Lapsi yrittää ilmaista itseään niillä työkaluilla, joita hänellä on yhteyden pitoon vanhempiensa ja sisarustensa kanssa kehittynyt. Saatamme ymmärtää hänen viestinsä väärin kun se ilmenee huonona käytöksenä. Pakkokeinoista tässä tilanteessa on vain haittaa. Lapsi lukkiintuu lopullisesti.
- Kun lapsi oppii puhumaan, siinä on erikoisia piirteitä. hän puhuu kuin vierasta kieltä. Suvussamme on ranskalainen korostus, vaikkei meillä ole mitään yhteyksiä kyseiseen maahan. Kielellä on erilainen merkitys kuin tavalliselle ihmiselle. Siihen kuuluu toistoa. Toistamme sitä mikä on korvaamme tarttunut, vaikka emme ymmärtäisi sisältöä. Joskus olen huomannut toistavani mielessäni jotain lausetta, jonka olen kuullut televisiouutisissa.
- Ymmärrämme sanojen merkityksen usein kirjaimellisesti. Tajusin tämän kouluaikoina, kun vastasin opettajan kysymykseen hassusti. Sitten opin kääntämään virheeni pilaksi. Niinpä keksin sanojen kaksoismerkityksistä monta pilaa. Tätä huumoria harrastan edelleenkin joskus täällä net nettien netissäkin;).
- Olen aina luullut, että kaikki ihmiset kokevat maailman samanlaisena, kuin meikäläinen. Vaikka olenkin epäsosiaalinen, saatan käyttää yllättäen me-muotoa. Tämän monet läheiset ja työkaverit kokevat hämmennystä. "Eihän me noin sanottu". Hämmennystä tulee myös sanoista, jotka ilmaisevat paikkaa tai aikaa. Kuten vasen ja oikea eri katsojan näkökulmista vaihtaa paikka, kuten aika muuttuu tulevasta tähän hetkeen ja menneeseen. On vaikea ottaa toisen näkökulmaa, kuten tämä kokemus on toiselle aivan vieras, mutta minulle universaali.
- Kun emme lapsena osanneet kuvailla, mitä joku asia merkitsi, keksimme itse sille oman sanan, jota perheessä käytimme. Lapsuudessamme eräs naapuri vaihtoi alkuperäisen nimensä "Nokkonen" "Kairinnoksi". Häntä oli lapsena pilkattu, koska nokkonen kasvoi ulkohuussien takana. Aloimmekin kutsua nokkosia "kairinnoiksi" naapurin uuden nimen mukaan.
- Muistan, että lapsuudessa valintatilanteet olivat vaikeita. Oli vaikeaa vastata kyllä tai ei, sillä asia, jota kysyttiin saattoi olla vaikeaa ymmärtää. Muistan kuinka isäni hermostui, kun ei saanut selkeää vastatusta. Etenkin nuorempi veljeni sai monet haukut, kun vastausta ei herunut. itse opin lopulta sanomaan kaikkiin kysymyksiin kyllä. Tämä johti kuitenkin selkäsaunoihin, joten lopulta ymmärsin, että joskus pitää osata sanoa myös ei.
- Lapseni kysyy saman kysymyksen yhä uudestaan ja uudestaan. Vanhemmat ja opettajat väsyvät lopulta vastaamaan. Hän haluaa kuulla saman vastauksen kuin edellisellä kerralla. Jos vastaus on erilainen, hän sanoo, että valehtelen. Myös kysymys "miksi" toistuu. Kun antaa ensimmäiseen kysymykseen vastauksen, siihen tulee jatkokysymys "miksi". Ja tämä pienten lasten tapa toistaa kysymys jatkuu vaikka lapsi olisi jo toisella kymmenellä.
- Joskus lapsi näyttää olevan omissa ajatuksissaan ja sanoo yhtäkkiä "Mitä". No miten siihen voi vastata. Tulee epätietoinen olo, mitä lapsi kysyy. Mutta vastaukseksi riittää: "Mitä" aivan kuin englanninkielessä toistetaan vastauksena ja kysymyksenä "How do you do". Itse usein kysyn työkavereilta "Miltä tilanne näyttää?". He ovat epätietoisia, mitä vastata varsinkin jos eivät minua tunne. Vastaus on sitten kummasteleva : "Niin mikä tilanne?". Vastaan siihen: "No ihan vaan yleensä...".
- Jos minulta kysytään omista kiinnostuksen kohteistani, lopputulos kuuntelijan kannalta voi olla turhauttava, varsinkin jos ei itse ole saman alan ihmisiä. Keskustelu yleensä loppuu loputtoman pitkään vastaukseeni, mikä ei jäätä vastaajalle enää mitään sanottavaa tai kysyttävää. Huomaan kyllä, että kysyjä ei enää kuuntele sanomaani, mutta silti jatkan, koska haluan saada kaiken sanottavani sanottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti