Yhdysvaltalaistutkijat ovat löytäneet yhteyden autismin ja hyvin alhaisen syntymäpainon väliltä. Alhainen syntymäpaino on tätä ennen yhdistetty moniin motorisiin ja hermostollisiin ongelmiin, mutta autismia koskeva havainto on uusi.
Pediatrics-lehdessä julkaistut tulokset viittaavat siihen, että pikkukeskosilla olisi autismia viisi kertaa enemmän kuin normaalipainoisena syntyneillä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että autismi todetaan viidellä pikkukeskosella sadasta, kun yleensä se havaitaan noin yhdellä lapsella sadasta.
Tutkimuksessa oli mukana lähes 900 lasta, jotka syntyivät vuosina 1984-1987. Lapsia seurattiin 21-vuotiaaksi saakka. Pienimmät heistä olivat syntyessään vain puolikiloisia ja suurimmat kaksikiloisia.
Duodecim / Pediatrics 2011
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Assi suuttui elokuvan nimestä. Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun konkreettinen tulkinta johti väärinkäsityksiin. Ulkopuolinen pitää kummalli...
-
Vuonna 1880 tuli Suomessa voimaan keisarillinen asetus, joka määräsi kunnat huolehtimaan köyhien ja kroonisesti mielisairaiden hoidosta pe...
-
Aspergerin oireyhtymä voi olla myös voimavara. 22.01. 2014 klo 20.00 Tukholmalainen kouluttaja Paula Tilli kertoo kokemuksistaan ja selv...
-
Aivot väsyvät, kun niitä käyttää. Laita aivot narikkaan tekemällä sunnuntaikävely mielipaikkaasi. Heidi Väärämäki HS Torstai 3...
-
Uudessa amerikkalisessa DSM-5 diagnostisessa käsikirjassa Aspergeria ei enää diagnosoida. Asperger kuuluu nyt Autismikirjon häiriöihin**. Al...
-
Autistic boy, 11, handcuffed on school bus in Howard Baltimore Sun Howard County school officials are investigating an incident invol...
-
Tony Attwood* on seurannut vuosikymmenten ajan tuhansien Asperger-lasten ja -aikuisten vuorovaikutustaitojen kehittymistä. Seuraavassa on t...
-
Erityisopetuksen, työvalmennuksen ja toiminnanohjauksen ammattilaiset sekä kuntoutuksen tarjoajat kohtaavat työssään Asperger-lapsia ja -a...
-
Jones ja Smith kuvasivat FAS-oireyhtymän v. 1973. Siinä äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö aiheuttaa sikiön kehityshäiriön, mihi...
-
Tuhansia vuosia paastoaminen on ollut tunnettu hoitokeino. Lääkitään liikalihavuutta, diabetesta ja korkeaa verenpainetta, ja lääkkeiden...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti