Tutkimuksessa seurattiin kaikkia Suomessa vuosina 1983–1998 syntyneitä lapsia vuoteen 2009 saakka. Seuranta-aikana heistä 1 514 sairastui skitsofreniaan.
Suomalaisaineistoon perustuvassa tutkimuksessa on saatu luultavasti tähänastisesti vahvin näyttö raskaudenaikaisen tulehdustilan ja skitsofrenian välisestä yhteydestä.
American Journal of Psychiatry -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että odottavien äitien alkuraskauden korkea tulehdusmerkkiaine CRP:n pitoisuus lisäsi lapsen riskiä sairastua myöhemmin elämässä skitsofreniaan.
Jo aiemmin monien eri taudinaiheuttajien aikaansaamien raskaudenaikaisten infektioiden on todettu suurentavan skitsofrenian vaaraa. Myös autoimmuunisairauksilla on havaittu yhteys skitsofreniaan. Tulehdus saattaakin olla näiden yhteinen välittävä tekijä.
Lähteet: Uutispalvelu Duodecim 1.5.2014
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Koska autismikirjon ihmisten on vaikea ymmärtää kokonaisuuksien ja osien välisiä sekä syy- ja seuraussuhteita (sentraalinen koherenssi), f...
-
Autismikirjon häiriöitä sairastavilla esiintyy usein ruokailuun liittyviä ongelmia (Schreck ym. 2004). Tytöillä on todettu verrokkeja enemmä...
-
Autismi sinänsä ei ole älyllinen kehitysvammaisuus. mutta siihen voi liittyä myös kehitysvammaisuutta (developmental disorders), kuten aisti...
-
As-palstalta: Lähetetty: Lauantai 11. Joulukuu 2010, 20:06 Viestin aihe: Olantsapiinin (Zyprexa) affiniteetista ...
-
Autismin diagnoosikriteereitä eli tunnusomaisia piirteitä toimintarajoitteeseen ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, kommunikaatio-...
-
Uusimman tutkimuksen mukaan lapsen autismi voidaan päätellä pupillien supistumisesta 92% varmudella. Autistisen lapsen pupillit supistuvat h...
-
Autismin asiantuntijat (mm. Lorna Wing) ovat sitä mieltä, ette neljässä viidestä tapauksesta autismi on synnynnäinen tila ja että 80%o:ssa s...
-
Monet asiantuntijat syyttävät edelleen täydellisyyttä vaativia vanhempia ja median antamia malleja*) syömishäiriöistä. Kuitenkin Nilssonin y...
-
Who am I after all these years?/ Re-post by Gone Wild I grew up in a family in which mental illness was a fact of life. I'm Asperger (a ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti