Käytännössä kokenut psykiatri tekee tautimäärittelyn ilman käsikirjaa. Käsikirjaa käytetään lähinnä silloin, kun haetaan perusteluja potilaan tuen tarpeelle. Nyt näyttää siltä, että myös mielenterveysluokittelun käsikirjalle on koittamassa loppu.
Vuosi sitten julkaistu viides painos Amerikkalaisesta hulluuden lajien käsikirjasta (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, DSM-5), aiheutti monia erimielisyyksiä sen laatijain joukossa jo ennen uuden käsikirjan julkaisua.
Vaikka käsikirjan toimittaja, Thomas Insel, USA:n kansallisen mielenterveysjärjestön johtaja, puolustaa nykyistä käytäntöä mielisairauksien luokittelua henkilön oireiden perusteella, hän näkee nykyisen tautiluokituksen aikansa eläneeksi. Hänen mukaansa tulevaisuus on mielenterveyden geneettisessä määrittelyssä.
Perinnöllisyystieteen edistymisen myötä Insel asettaa
tavoitteeksi mielisairauksien diagnosoimisen objektiivisemmin
kognitiivisilla testauksilla yhdistettynä aivokuvauksiin, joilla
voitaisiin osoittaa, aivojen epänormaalit toiminnat. Tämä tekisi
käsikirjan 60 vuotta vanhan käsikirjan tarpeettomaksi.
Andy Coghlan ja Sara Reardon New Scientist 3.5.2013
ASSIUUTISIA
NYT LUETAAN...
-
Hans Aspergerin tieteellisiä artikkeleita Asperger, H. (1944), Die „Autistischen Psychopathen“ im Kindesalter. ''Archiv für Psychi...
-
Murrosikä rakentuu jokaisen nuoren kohdalla siihenastisten kokemusten ja omaksuttujen toimintatapojen varaan. Toisaalta se voimakkaana fyy...
-
Asperger valmistui lääkäriksi Wienin yliopistosta vuonna 1931 ja sai ensimmäisen työpaikkansa Wienin yliopistollisen sairaalan lastenklinika...
-
Neurobiologisiin oireyhtymiin, kuten aspergeriin, ei liity väkivaltaisuutta, sanoo lastenneurologian erikoislääkäri Taina Nieminen-von Wendt...
-
Autism spectrum disorders consist of a range of complex neurodevelopmental disorders characterized by social impairments, communication dif...
-
Mikrobiomilla on osoitettu yhteys esimerkiksi erilaisiin allergioihin, atooppiseen ihottumaan, keliakiaan ja diabetekseen. Viitteitä on si...
-
Autismin diagnoosikriteereitä eli tunnusomaisia piirteitä toimintarajoitteeseen ovat sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmat, kommunikaatio-...
-
Teollistuneiden maiden elintavat voivat köyhdyttää suoliston bakteerikantaa, joka on tärkeä ihmisen hyvinvoinnill...
-
Hyvään vuorovaikutukseen ei kuulu ihmisen ominaisuuksien arvostelu ja perusteeton kritiikki. Vuorovaikutustaitoja ei opita ristiriitatila...
-
Hans Asperger (18. helmikuuta 1906 Hausbrunn, Itävalta-Unkari – 21. lokakuuta 1980 Wien) oli itävaltalainen lastenlääkäri ja erityispedagog...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti